Enpä olisi uskonut, että kirjoittaisin Castroa käsittelevän kirjoituksen, mutta Castron kuoltua porvarilehdistön ja kapitalismin puolesta rummuttavien meteli saivat minut kirjoittamaan hänestä muunakin kuin sinä diktaattorina, jona hänet pyritään muistamaan. Koen myötähäpeää kun nykymaailmassa muun muassa Trump, Erdogan, Putin, Persianlahden sheikit, Israelin hallinto ja Iranin islamilainen tasavalta esitetään demokratian edustajina, ja Castroa pidetään vasemmistolaisuutensa vuoksi diktaattorina.

Totta on, että Castro oli yksin vallassa puoli vuosisataa ja siirsi sitten vallan veljelleen sekä vaimensi opposition ja rajoitti sananvapautta. Nämä eivät luonnollisesti ole hyväksyttäviä toimia eikä niitä voi mitenkään puolustella. Vastaavaa tapahtuu ennen kaikkea kapitalismissa, jossa halvan työvoiman takaamiseksi ja työväestön vaimentamiseksi edellä mainitut keinot ovat laajalti käytössä eri puolilla maailmaa vielä tänä päivänäkin.

Ei ole sattumaa että juuri Castrosta ollaan luomassa diktaattorin symbolia ja että hänen johtamaa Kuubaa kutsutaan sosialistiseksi. Näin pyritään luomaan kuva, että sosialismi on yhtä kuin diktatuuri ja vapauksien kaventuminen, sillä kapitalismin kärsiessä kriisiä sosialismi on taas noussut monille varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Varsinkin nuorisolle, joka ei ollut todistamassa 1990-luvun alun propagandapommitusta sosialismia vastaan ja esimerkiksi 58 % Yhdysvaltain nuorisosta pitää sosialismia parhaana järjestelmänä.

Kuuba ei kuitenkaan ollut sosialistinen, vaan Neuvostoliiton tapaan valtiokapitalistinen. Sanan sosialismi käyttö oli viime vuosisadalla suosittua ja sillä keräsi paljon kannatusta ja sai Neuvostoliiton tuen. Kuuban taloudesta lähes 80% oli riippuvainen Neuvostoliitosta. Neuvostoliiton hajottua ja Kuuban kärsiessä suuria vaikeuksia ei asukkaille tarkoitetuista palveluista kuitenkaan karsittu, vaan hyvin kehittynyt terveydenhuolto ja koulutus kaikilla asteilla ovat olleet kaikkien asukkaiden saatavilla ilmaiseksi koko ajan jatkuvista talouspakotteista huolimatta – toisin kuin demokraattisessa Euroopassa, missä tärkeistä ja itsestäänselvyyspalveluista palveluista on nyt joko leikattu tai ne ovat uhan alla, tai Yhdysvalloissa, missä kymmenet miljoonat ovat joutuneet näiden perusoikeuksien puutteiden uhriksi.

Vallassa olemisen erot ovat siinä, että Kuubassa on ollut yhtäjaksoisesti yksi henkilö vallassa ja Yhdysvalloissa annetaan kansalaisten valita valmiin järjestelmän pyörittäjäksi esimerkiksi joko fasistinen Trump tai sotaa janoava Clinton. Lisäksi kun Yhdysvallat ja moni muu länsimaa ovat toimittaneet valtavasti aseita kehitysmaihin, toimitti pieni saarivaltio Kuuba omista vaikeuksistaan huolimatta terveyspalveluja muihin kehitysmaihin.

Castro pitäisi ennen kaikkea muistaa seisomisesta Yhdysvaltojen imperialismia vastaan, jopa viimeisen neljännesvuosisadan aikana jolloin hänellä ei enää ollut Neuvostoliiton tukea. Castron selviytyminen sadoista CIA:n organisoimista murhayrityksistä nöyryytti Yhdysvaltoja kerta toisensa jälkeen.

Muista kehitysmaiden johtajista ei sellaista voi edes uneksia. Näiden suurin ylpeys ja saavutus on pääseminen Valkoiseen taloon ikuistamaan itsensä Yhdysvaltojen presidentin kanssa. Jos Valkoisen talon isäntä olisi taputtanut Castroa selkään ja kehunut häntä kansansa vapauttajana ja Yhdysvaltojen yhteistyökykyisenä ystävänä, olisi Kuuban asukkaiden kohtalo ollut huolestuttavaakin huolestuttavampi.