Yhdysvalloissa uusi presidentti pyrkii kovaa vauhtia täyttämään vaalilupauksensa. Samanaikaisesti sadat tuhannet ihmiset ovat protestoineet ja pyrkivät pysäyttämään tämän taantumuksellisen menon, mikä on tietysti ilahduttavaa. Protestit ovat kuitenkin puolustuskannalla ja vaatimuksena on Trumpin pysäyttäminen, eli parhaassa tapauksessa onnistutaan ylläpitämään olemassa olevat oikeudet. Se olisi Trumpin hallinnan aikana suurvoitto, mutta suurempia onnistumisia ei vielä ole havaittavissa.

Valitettavasti kaikista valituista juuri Trump on rehellinen lupauksiensa kanssa. Hänen politiikallaan on yhtäläisyyksiä edeltäjiensä kanssa, mutta on kaunistelemattomampaa kapitalismia. Nyt uusi presidentti ajaa avoimesti ihmisarvoja alentavaa politiikkaa ja saavutukset, joista osan toteuttaminen on kestänyt vuosikymmeniä, ovat vaarassa haihtua ilmaan. Trump on tukevasti nojautunut ihmisten väliseen erotteluun, joka on tärkeä elementti järjestelmälle, ja on taas antamassa virallisen hyväksynnän ihmisten erotteluun rodun, sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisen, uskonnon tai taustan perusteella. Muurin rakentaminen, matkustamisrajoitukset sekä syrjivät puheet maahanmuutosta ja pakolaisista taannuttavat ilmapiirin kauas taaksepäin, ja sama ilmapiiri on vaarassa levitä nopeasti.

Ihmisarvon vähättelystä vaikuttaa tulevan yhä hyväksyttävämpää kun oikeisto Euroopassa pohtii tiukemman maahanmuuttopolitiikan asettamista ja Yhdysvalloissa rakennetaan muuria muuton estämiseksi ja tietyiltä kansalaisilta viedään oikeus matkustaa maahan. Jos Yhdysvalloissa ja Euroopassa ihmisarvokysymys kokee näin suuren kolauksen, niin mitä seurauksia sillä on muualla maailmassa? Miten voidaan vaatia esim. Syyrian naapurimaita inhimillisempään pakolaispolitiikkaan? Miten voidaan painostaa kolmannen maiden vallanpitäjiä kunnioittamaan nk. vähemmistöjä?

Muutokset, joita Trump ajaa, eivät koske ainoastaan Yhdysvaltoja, vaan koko maailmaa. Ne tarkoittavat pelottavia askelia taaksepäin ja niiden uudelleen saavuttamiseksi joudutaan käymään taas pitkiä taisteluja. Voi olla, että täältä käsin emme pysty kumoamaan lakimuutoksia Yhdysvalloissa, mutta voimme tukea liikettä, joka siellä yrittää asettaa tälle rajan.