Aino Pennasen pyrkimystä estää pakkopalautus ja nostaa turvapaikkapolitiikkaan liittyviä epäkohtia esiin on käsitelty mediassa erikoisella tavalla. Keskustelu politiikan epäkohdista on nopeasti kääntynyt Pennasen toiminnan paheksumiseksi. On korostettu tapahtunutta lainrikkomista ja puhuttu siitä, ettei Pennanen tiennyt henkilön taustasta mitään ryhtyessään toimenpiteisiin.
Se, ettei Pennanen tiennyt henkilön taustaa ja yritti tästä huolimatta estää käännytyksen, on seurausta epäluottamusta aiheuttavasta turvapaikkapolitiikasta. Äärimmäisen tiukoiksi muuttuneet turvapaikkalait ja pakkopalautukset turvattomiin, jopa hengenvaarallisiin paikkoihin, eivät tarjoa huolissaan oleville ihmisille vaihtoehtoja toimia.
Jos turvapaikkaprosessi olisi avoimempi tai edes samankaltaisempi kuin muutamia vuosia sitten, ja voisimme luottaa siihen, ettei ketään palauteta hengenvaaraan, tuskin kansalaistottelemattomuudellekaan olisi syytä. Tilanne on kuitenkin se, että nykyisen hallituksen myötä lakien lisäksi mm. kriteeristö palautusmaiden turvallisuudesta on muuttunut. Esimerkiksi Irakin ja Afganistanin tilanne on muuttunut huomattavasti huonommaksi ja turvattomammaksi, mutta palautusten osalta maat on luokiteltu turvallisiksi. Tätä epäkohtaa on kritisoitu jo kauan, joten pakkopalautusten yhä jatkuessa on luonnollista, että myös jonkinlaisiin vastatoimiin on aihetta.
Ilmaliikenteen häirintä, johon Pennanen syyllistyi mielenilmauksellaan ja josta tekijä on ottanut yksin vastuun, ei lainrikkomuksena ole suuri yhteiskunnallisen huolen aihe. On olemassa huomattavasti vakavampia rikoksia, joilla tavoitellaan häikäilemättä omaa etua, pyritään kasvattamaan henkilökohtaisen pääoman määrää, kierretään veroja ja pahimmassa tapauksessa aiheutetaan haittaa myös muille. Nämä epäkohdat harvemmin ovat ruohonjuuritason ongelmia. Jos yhteiskunnallinen keskustelu lainrikkomuksista halutaan käynnistää, olisi katse syytä suunnata Pennasen kansalaistottelemattomuuden sijaan aivan muualle. Pennasen tekemän lainrikkomuksen korostaminen on pyrkimys sivuuttaa ja mitätöidä olennainen ja myös syy kansalaistottelemattomuuden taustalla: kohtuuton turvapaikkapolitiikka.
Äärimmäisissä tapauksissa muita vahingoittamaton, väkivallaton kansalaistottelemattomuus jää ainoaksi keinoksi vaikuttaa asioihin. Tästä oli juuri Pennasenkin toiminnassa kyse. Tosiasia on, että monissa maissa totalitaariset ja äärimmäisen epäinhimilliset lait estävät vaikuttamiskeinot kokonaan. Iranissa rohkeat naiset uhmaavat islamilaista hallitusta eivätkä noudata huivipakkoa. Irakissa asukkaat uhmaavat militanttien joukkojen ja hallituksen käskyä sananvapauden rajoittamisesta ja mielenosoituksien kieltämisestä ja marssivat kaduille. Satoja muita esimerkkejä löytyy eri puolilta maailmaa. Pitäisikö myös näitä paheksua? Eikö kyse ole ennemminkin sankariteoista, joita tulisi ylistää?
Suomen lainsäädäntö ei tietenkään ole verrattavissa yksinvaltiaiden hallintakeinoihin, mutta ihmisarvon ollessa kyseessä kansalaistottelemattomuus vaikuttamiskeinona nousee eri muodoissaan esiin. Kyse on puhtaasti poliittisesta kannanotosta ja protestista, jollainen myös Pennasen teko oli. Keskustelun kääntäminen olennaisesta epäolennaiseen on myös poliittinen teko. Pennasen tapauksesta keskusteltaessa eräs yksityiskohta on lähes sivuutettu; Pennanen jäi koneessa ilmauksensa aikana täysin yksin vaille tukea ja solidaarisuutta. On äärimmäisen surullista, että ihmisoikeuskamppailussa näyttäisi olevan enemmän seuraajia kuin pelaajia.