Kun rupesin pohtimaan blogia Bollywoodista niin mietin aiheita, joista olisi mielenkiintoista kirjoittaa.
Mielessä kävi ainakin 1990-luvulle sijoittuva aikakausi, jolloin mafia pyrki hallitsemaan studioita.
Jonkinlainen kurkistus jumaliin ja niiden ominaisuuksiin.
Historiakatsaukset klassikoihin ja intialaisen elokuvan tekninen kehitys.
Bollywoodin vaikutus Hollywoodiin ja päinvastoin sekä masala mix.

Ehkäpä tuota jälkimmäistä pääsen vähän raapaisemaan tässä tekstissä, muut saavat yhä odotella omaa vuoroaan.

Toinen syy blogin perustamiseen saattoi olla se, että yritän suojella ystäviäni jatkuvilta Bollywood ja Intia -luennoilta, joita he eivät varsinaisesti ole tilanneet.

Pyrin pudottelemaan tätä triviaa sen verran harvakseltaan, ettei se aiheuta astmaa kenellekään.
Masala mixiä avasin jonkin verran jo lehdessä olleessa jutussa, mutta siteeraanpa hieman itseäni:
”Intialaisen maustesekoituksen mukaan nimetty tyyli sekoittelee toisiinsa erilaisia lajityyppejä. Yleisimmin kokonaisuuden muodostavat romanssi, melodraama, komedia, tragedia ja toiminta – yhdistelmä, joka toimii välillä paremmin ja välillä huonommin.”
Tämän yhdistelmän lisäksi elokuvia tehdessä useimmiten pyritään siihen, että niissä olisi jollakin tavalla edustettuna yhdeksän tunnetilaa. Listaanpa nekin tähän iloksenne.

  • sankarillisuus (veera)
  • nauru ja onni (hasya)
  • viha, raivo ja väkivalta (raudra)
  • pelko ja kärsimättömyys (bhayanaka)
  • paatoksellinen myötätunto ja suru (karuna)
  • yökötys (vibhatsa)
  • ihmetys (adbhuta)
  • rakkaus, aistillisuus ja erotiikka (shringara)
  • rauhallisuus ja täyttymys (shanta)

On tietysti ihan aiheellinen kysymys, että millä nämä kaikki saadaan ahdetuksi yhteen elokuvaan, mutta kun ottaa huomioon, että elokuvat ovat harvoin alle kolmen tunnin mittaisia ja juonikäänteet lähes käsittämättömiä, niin kyllä sinne sopii sekaan vaikka mitä.

Kirjoittelen jossain toisessa hetkessä eniten juonikäänteillään vaikutuksen tehneistä elokuvista.
Sekä masala mix että tunnetilojen runsaus tekee elokuvista todella emotionaalisia, kaikki on jotenkin suurta ja ryöppyävää, mutta jollain todella erikoisella tavalla myös koskettavaa. Osittain varmaan kyse on myös käänteiden nopeudesta, kun komedia muuttaa muutamassa sekunnissa totaaliseksi tragediaksi on tunnekeskuksella mukana pysymistä.

Valitsin tämän kertaisen postaukseni elokuvaksi viime vuonna ilmestyneen Raeesin. Valinta tapahtui siksi, että tämä on niitä elokuvia jotka löytyvät Netflixistä, ja siksi, että tämä oli viime vuoden eniten laittomasti ladattu hindielokuva. (Toisena oli Kaabil, josta saatan hyvin myöhemmin kirjoitella.)

Rikoselokuvaksi ja trilleriksi luokiteltu Raees on kuvitteellinen kuvaus lähihistoriasta.

Gujaratiin sijoittuva tarina kulkee 1960-luvun puolivälistä 1980-luvun lopulle. Elokuva on kertomus Raeesista (Shah Rukh Khan), köyhän äidin ainokaisesta, joka heittäytyy jo lapsena mukaan viinan salakuljetukseen. Äidiltä opitun elämänohjeen mukaisesti Raees uskoo, että kaikella työllä on merkitys, mutta ketään ei saa vahingoittaa. Tämän hieman vinoutuneen elämänohjeen mukaisesti hän myös elää.
Nuoreksi vartuttuaan Raees perustaa parhaan ystävänsä Sadiqin (Mohammed Zeeshan Ayyub) kanssa oman viinan salakuljetus- ja myyntiyrityksen.

Tietysti Raees on sankari ja hyvä ihminen, joka auttaa keräämällään varallisuudella omaa yhteisöään ollen sen arvostettu jäsen. Eikä hänellä ole hätäpäivää, sillä korruptoituneet poliisit ja Gujaratin pääministeri tukevat hänen toimiaan.

Viinakaupan ohella Raees ehtii liehitellä naapurin tyttöä Aasiyaa (Mahira Khan), jonka kanssa luonnollisesti muutamien tanssikohtausten jälkeen avioituukin. Rakastuminen sinällään on Raeesissa vain pieni sivujuoni, joka lähinnä luo kontrastia Raeesin muuten varsin macholle persoonalle.

Elämä kuitenkin muuttuu, kun Gujaratiin siirretään rehellinen poliisi, Majmudar (Nawazuddin Siddiqui). Majmudarin ottaa päämääräkseen Raeesin vangitseminsen ja tämän liiketoiminnan lopettamisen.

Raeesilta tuntuu onnistuvan kaikki, kunnes poliittinen peli yhdistettynä maassa puhkeaviin mellakoihin ja terroriin muuttavat tilanteen. Vielä mellakoidenkin keskellä Raees yrittää ruokkia kaikki kotikylänsä asukkaat ja keksiä keinoa selviytyä voittajana.

Ilmestyttyään Raees sai ihan kelvollisia arvosteluja.
Lukuisilla toimintakohtauksilla ja ajoittaisella väkivallalla ryyditetty elokuva on ihan viihdyttävää katsottavaa. Tarinallisesti eniten ajatuksia herättää poliittisia päättäjiä ja poliisia koskevat korruptiokuvaukset. Todellisuuteen pohjautuvat lähihistorian nyanssit lisäävät elokuvan mielenkiintoisuutta ja kasvattavat lihan määrää luiden ympärillä.
Ihan kelvollinen kuva siis.

Korruptiokuvausten lisäksi esiin nousee Shah Rukh Khanin elokuvissa muutenkin usein toistuva teema hindujen ja muslimien yhdenvertaisuudesta.

Elokuvana Raees on korostetun miehinen. Sen ainoat varsinaiset naisroolit ovat Raeesin äidin sanoilla ja Mahira Khanilla. Elokuvalle tosin suunnitellaan jatko-osaa, jonka pääosa olisi Raeesin vaimolla, Aasiylla.

Tässä vielä traileri, jossa tekstitys englanniksi.

Raees (2017). Ohjaus: Rahul Dholakia. Pääosissa: Shah Rukh Khan, Mahira Khan, Nawazuddin Siddiqui, Mohammed Zeeshan Ayyub.