”Ajattelen, olen siis olemassa” on aikaa kestävä ajatus 1600-luvulla eläneestä filosofi René Descartesilta ja jota usein siteerataan lähes mihin tarkoitukseen tahansa. Ja totta onkin, että usein ajatukset käyvät varsin kaukana ja ajattelee asioita, joita ei oikeastaan tarvitsisi ajatella hetkeäkään. Ihmisen aivot vaan toimivat niin, niitä ei (onneksi) voi ainakaan vielä hallita kuin tietokonetta. Mutta varmasti sekin aika tulee, jolloin ns. koneaivot korvaa ihmisen, kuten jo nytkin varsin monessa asiassa.
Vaikuttaa, että 1600-luvulta (Descartesin ajoilta) on äärettömän pitkä aika tähän päivään. Mutta ei se oikeastaan ole kovin pitkä kuitenkaan. Hämmästyttävän moni asia ei ole muuttunut ja ihminen ajattelee edelleen. Ja siis on olemassa. Descartes antoi esimerkin myös uneksimisesta: unessa ihmisen aistit havaitsevat aistiärsykkeitä, jotka vaikuttavat todellisilta, mutta joita ei todellisuudessa ole olemassa. Näin ihminen ei voi todellisuudessa luottaa aistien antamiin tietoihin totuutena. Descartesista on kirjoitettu paljon, eli jos kiinnostaa, hänestä löytyy paljon asiaa esimerkiksi googlettamalla.
Toinen ainakin itseäni kiinnostava ajattelija on Jacques Derrida (1930-2004), Algeriassa syntynyt filosofi, joka edustaa nuorempaa filosofista koulukuntaa ja hänestä tekee kiinnostavan monikin asia. Derrida esimerkiksi ei voinut olla alasti huoneessa samanaikaisesti kissan kanssa. Hän ymmärsi ihmisen eläinvihamielisyyden juuri siinä kohtaa – alastomana kissansa edessä. Derrida kirjoittikin juuri tästä havainnostaan kirjan, Eläin joka siis olen ja joka klassikko on julkaistu uusintapainoksena v. 2020:
”Häpeänkö alastomana minua katselevan kissan edessä, koska olen kuin eläin, jolla ei ole tajua alastomuudestaan? Vai häpeänkö päinvastoin koska olen ihminen, joka tietää olevansa alasti? Kuka siis olen? Kuka minä olen? Keneltä sitä kysyä ellei toiselta? Ehkäpä kissalta itseltään?”
Kirjassaan Derrida purkaa kiehtovalla tavalla länsimaisen eläinajattelun perinnettä ja näyttää, kuinka pyrkimyksemme kätkeä oma eläimellisyytemme ja samanaikaisesti kieltää eläimiltä kaikki se, mitä pidämme itsellemme ominaisena, johtaa meidät kaksinkertaisesti harhaan. Eläin joka siis olen pakottaa arvioimaan uudelleen paitsi suhteemme eläimiin, myös oman ihmisyytemme.