Pienen kotimaan matkan jälkeen on nyt kirjoitettava maaseudun näkymistä eli sen, mitä moottoritieltä, pienemmältä tieltä ja soratieltä oli näkyvissä. Siis lehmiä ei juurikaan näkynyt laitumella kuten vielä muutamia vuosia sitten näkyi? Onko niin, että karjan kasvatus ja maidontuotanto ei enää kannata ja lehmistä on siksi luovuttu useimmilla maatiloilla? Minusta se on huolestuttava kehityssuunta, mutta ymmärrän toki ettei kukaan tappiokseen voi karjaa kasvattaa.
Vilja alkaa valmistua ainakin eteläisessä Suomessa, jossa jo paikoin näkyi puimureita työssään. Porvoon seudulla vilja ei ollut lakoontunut toisin kuin tällä seudulla, jonne kaiketi suurimmat vesisateet ovat osuneet. Siellä myös kylvettiin jo syysviljoja ja muutenkin syksy oli ehtinyt pidemmälle. Mutta aurinko paistoi edelleen lämpimästi ja mereltä kävi lämpimät tuulet.
Lehmistä tulikin mieleeni eräs lomareissu muutaman vuoden takaa, jossa nähtiin lehmiä enemmän kuin ihmisiä. Eli kyseessä on Portugalille kuuluva saariryhmä Azorit, joka sijaitsee 1500 kilometriä Lissabonista ja 3900 km Pohjois-Amerikan rannikosta eli 36°–39° pohjoista leveyttä ja 24°–31° läntistä pituutta. Azorit ovat Atlantin keskiselänteen huippu joka kohoaa merenpinnan yläpuolelle. Vesialueella kohtaa kolme mannerlaattaa. Tämän takia saarilla on aktiivista vulkaanista toimintaa: kuumia lähteitä ja toistuvia maanjäristyksiä.
Tulivuoren rinteet olivat todellakin kauniita ja vihreitä ja muistan niistä erityisesti siis em. lehmät. Siis ne laidunsivat rinteillä ympäri vuoden, olivat tottuneet varsin jyrkkään maastoon ja käyskentelivät siellä tottuneesti. Omistajat kävivät lypsämässä tietenkin aamuin ja illoin siellä rinteeseen vartavasten rakennetuissa lypsypaikoissa ja hoitivat eläinten juottamisesta yms. Azoreilla olikin juustoa ja maitotuotteita tarjolla kaikkialla, joten lehmät olivat todella arvossaan ja niitä hoidettiin hyvin.
Mainitsemisen arvoista on myös teiden varsilla villinä kukkivat hortensiat. Niitä oli kaikkialla, kuten meillä keväisin lupiinit ja joka oli siis yksi Azorien vieraslaji: ”Azoreilla kasvaa yli 850 kasvilajia, joista noin 300 on alkuperäisiä ja 60 endeemisiä. Saarelle on istutettu myös tulokaslajeja, jotka ovat syrjäyttäneet monet kotoperäiset puut ja kukkakasvit. Alkuperäiset laakeripuumetsät on korvannut Japanista tuotu sugi-havupuu. Muita alaa valtaavia tulokaslajeja ovat keltatuoksuinkivääri ja sininen jalohortensia”.
Azoreilla elää myös 25 eri merinisäkäslajia ja osallistuimmekin yhdelle laivamatkalle, jossa olisi ollut mahdollisuus nähdä vaikka mitä lajeja, mutta vain delfiineitä näkyi sillä kertaa, jotka olivat kauniita ja sulavaliikkeisiä. Ilmasto oli siihen aikaan vuodesta (taisi olla lokakuu) mitä parhain. Sopivasti lämmintä ja aurinkoa ja tuulisella rannalla käytiin ihastelemassa suuria aaltoja.
Ruoka oli hyvää ja silloin sattui olemaan Azoreilla myös viinimessut, jossa käytiin maistajaisissa (kahtena iltana peräkkäin varmuuden vuoksi), koska oli vaikea päättää, millainen viini olisi parasta kotiintuotavaksi. Näkyi siellä muitakin suomalaisia turisteja molempina päivinä ja väkeä ylipäätään paljon liikkeellä. Asukkaita muuten näillä Azorien yhdeksällä saarella on noin 250 000.
Onneksi säästyimme maanjäristykseltä ja tulivuoren purkaukselta, mutta sammunut kraateri oli kyllä varsin mielenkiintoinen retkikohde. Harjanteella kulki autolla mentävä tie ja tietä pääsi myös laskeutumaan kraaterin pohjalle, jossa asui ihmisiä ja siellä oli myös kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. En tiedä milloin juuri se tulivuori oli viimeksi ollut aktiivinen, mutta maankuoren kolosista tuli jatkuvasti savua ja rikiltä tuoksuvaa höyryä. Ja siellä vaan oltiin ja elettiin normaalisti, joka tuntuu minusta merkilliseltä.
Mutta tässä maailmassa ja ajassa tapahtuu monia muita merkillisiä asioita, joita ei välttämättä heti ymmärrä. Onneksi ihan kaikkea ei edes tarvitse ymmärtää.
Kesä jatkuu. Kesä.