Jouluun on onneksi vielä monta yötä ja myös työtä, jos jouluvalmisteluja nimenomaisesti työksi haluaa luonnehtia. Toki siivoaminen, leipominen ja touhuaminen työtä onkin siinä missä kotityöt yleensä, mutta joulu on kuitenkin eri juttu ja vain kerran vuodessa. Kannattaa suhtautua joulutouhuamiseen rennosti ja lapsen mielellä, eikä ihan jokaisen villakoiran perässä kannata juosta. Ainakin minulle tärkeintä on tunnelma ja hyvä joulumieli.
Jotkut matkustavat jouluksi ulkomaille, mutta itse en ole koskaan tehnyt niin. Juuri ennen ja jälkeen joulun on tullut jossain reissattua, koska muistan joulukoristeet hotelleissa. Ainakin kerran olimme Sharm El Sheikhissä ja Kairossa sekä kerran Abu Dhabissa (Arabiemiraatit) aikoihin, että joulu oli lähellä. Tosin joulu ei ollut noissa maissa kovinkaan paljon esillä, mutta jollain tavalla kuitenkin.
Abu Dhabissa on kaiketi maailman suurin moskeija eli Sheikki Zayedin moskeija, johon mahtuu ulkotilat mukaan lukien yli 40 000 ihmistä. Sielläkin kävimme tavallisella turistikierroksella ja tietyillä alueilla, koska ihan vapaasti siellä ei saanut länsimainen turisti seikkailla. Moskeijassa on 82 marmorikupolia, tuhansia marmoripylväitä, neljä yli 100 metriä korkeaa minareettia, seitsemän valtavaa kristallikruunua ja maailman suurin persialainen matto: käsinkudottu ja peittää kokonaan lattian, jossa 5000 ihmistä (miestä) kerrallaan voi kokoontua rukoilemaan. Naiset toki myös rukoilevat, mutta heille on eri paikka. Heille on lähes kaikkialla oma erillinen paikkansa. Heistä (musliminaisista) voisin kirjoittaa enemmänkin, mutta en tee sitä nyt.
Tykkään lähettää ja saada joulukortteja. Monet eivät enää niitä lähetä, mutta minä haluan pitää yllä vanhoja perinteitä myös tässä kohtaa. Ja minä myös säilytän saatuja joulukortteja sekä muitakin kortteja, koska ovat kauniita ja ajatuksella lähetetty. Tuo säilyttäminen on vanha perinne sekin, kaappien kätköistä (lapsuudenkodissani) löytyy edelleen jopa 1800-luvun lopulla päivättyjä kortteja ja niitä on mukava joskus katsella. Paljon on maailma muuttunut noista ajoista, mutta joulun toivotukset ovat edelleen samanlaiset.
Entisinä aikoina kortteja ja kirjeitä lähetettiin tietenkin enemmän, ja vasta nämä sähköiset ”hilavitkuttimet” ovat syrjäyttäneet käsinkirjoitetut tervehdykset, mutta onneksi ei kokonaan. Vielä meitä on, jotka haluavat kirjoittaa joulutervehdyksensä perinteiseen malliin ja muutenkin vaalia vanhoja perinteitä. Ajat muuttuvat, mutta paljon on pysyvääkin ja se on hienoa.
Toivotan kaikille lukijoilleni jo tässä vaiheessa rauhaisaa joulun aikaa. Rauhaa toivoisin koko maailmaan, mutta se lienee turha toivo ainakin Ukrainassa, jossa valmistaudutaan taas yhteen sotajouluun, jollaista ei voi täällä meidän lintukodossa edes kuvitella. Rauhaan voi johtaa monta tietä, eikä toivoa saa koskaan heittää, vaikka juuri nyt se näyttää olevan kaukana.