Oikeistolaiset poliitikot toistelevat, että yhteiskunnassa kakku pitää ensin kerätä, ennen kuin sen voi jakaa. Se tarkoittaa siis sitä, että rahaa täytyy olla riittävästi ennen kuin sitä voidaan laittaa erinäisiin hyvinvointia lisääviin palveluihin. Sinänsä ajatus olisi järkevä, jos puhuisimme kotitalouksista. Emme voi ostaa salikorttia, jos meillä ei ole siihen varaa.
Valtion rahoitus kuitenkin toimii laajemmalla skaalalla. Mitä paremmin voivia ihmisiä meillä on sitä vähemmän he tarvitsevat erilaisia yhteiskunnan tuottamia palveluja (sairaanhoito, terapia, perheiden tukitoimet, lastensuojelu, päihdehuolto jne.) Säästämme siis toisesta päästä, jos investoimme toiseen. Samaan aikaan ne terveet ihmiset ovat tulon lähteitä tehdessään töitä ja tuottaessaan verotuloja valtiolle. Osa perustaa jopa oman yrityksen ja työllistää muita. Sairas tai huonosti voiva ihminen kykenee tähän heikommin. Siksi on tärkeä ehkäistä sairauksia ja pahoinvointia.
Sinänsä salikorttiesimerkkikin toimii tähän siten, että jos salilla käyminen saa meidät pysymään pidempään työelämässä, voidaan myös ajatella, että eläketulot ovat kotitaloudessa myöhemmin paremmat. Salikortti oli siis lopulta varsin hyvä investointi, kun ajatellaan pitkällä tähtäimellä. Valtion taloudessa pitkän tähtäimen ajattelu onkin aivan keskeisessä roolissa.
On myös näkemyseroja siitä, missä vaiheessa sitä kakkua voidaan jakaa. Kuinka isoksi sen pitää kasvaa, jotta voidaan ajatella sen riittävän myös pienituloisiin ja sairaisiin panostamiseen? Sipilän hallitushan perusteli työntekijöihin ja köyhiin kohdistuvia kuritustoimia nimenomaan kakun kasvattamisella. On kuitenkin perusteltua kysyä, että milloin maailman yhdellä varakkaimmista valtioista, jossa varallisuuserot ovat kasvaneet jo kymmeniä vuosia, on pienituloisten vuoro? Kuinka isoksi kakkua pitää kasvattaa, jotta voimme aidosti panostaa ennaltaehkäisyyn?
Usein vaikkapa veronkevennyksiä perustellaan panostuksena siihen, että se kannustaa työntekoon. Osin näin onkin (jos osaamista vastaavia töitä on tarjolla). Mutta lähinnä silloin kun se kakku on pienentymässä ja ostovoimaa pitää kasvattaa, jotta saadaan kakkuun lisää sitä taikinaa. Nyt on kevennetty silloin kun kakku jo muutenkin kasvaa ja vieläpä niin että veronkevennykset ovat kohdistuneet jo valmiiksi suurituloisiin. Pienituloiset kun laittavat lisätulonsa aina takaisin talouden kiertokulkuun, koska rahat käytetään jokapäiväisiin tarpeisiin. Kun puhutaan, että kakusta ei ole riittänyt jakovaraa, on sitä kuitenkin ollut 1,5 miljardia euroa veronkevennyksiin. Se on enemmän kuin vanhustenhuollon resursoinnin vaje koko yhteiskunnassa.
Vasemmistolainen politiikka siis lähtee siitä, että kasvatamme hyvinvointia, mikä samalla kasvattaa sitä kuuluisaa kakkua. Jos emme tee panostuksia ennaltaehkäisevästi samaan aikaan, kasvaa vaatimukset myös kakun koosta. Jos emme pääse katkaisemaan syrjäytymiskierteitä, sairauksien pahentumista, romutamme peruskoulutusta ja varhaiskasvatusta, kasvaa myös vaatimukset korjaavien palveluiden osalta. Samalla verotulot vähenee, kun ihmiset eivät ole työkuntoisia.
Vasemmistolainen politiikka tarkoittaa pitkän tähtäimen sijoituksia ihmiseen. Siksi Vasemmisto.