Vuoden alusta astuu voimaan hallituksen läpi runnoma aktiivimalli. Aktiivimalli tarkoittaa sitä, että työttömän pitää noin kolmen kuukauden tarkastelujaksolla tehdä 18 tuntia työtä, osallistua 5 päivän ajaksi työllistymistä edistävään koulutukseen tai saatava tuloja yritystoiminnasta. Näitä ei voi yhdistää keskenään. Jos aktiivisuutta ei pysty näillä keinoin osoittamaan, vähennetään työttömyysetuudesta 4.65% noin kolmen kuukauden ajaksi.

”Ei oo paha”, sanovat oikeistolaiset. ”Kyllä nyt jokainen voi sen verran työtä tehdä”, ”sehän on välittämistä, että ohjataan koulutukseen”, ”kyllä minä ottaisin vastaan puhelinmyyjän töitä”, ”onko pakko jäädä asumaan paikkakunnalle, josta ei löydä työtä”, ”kyllä nyt jotain pitää tehdä työttömyyskorvauksenkin eteen, ei voi vaan olla laittamatta tikkua ristiin”.

Tällaisia esimerkiksi ovat aktiivimallia puolustavien tahojen kommentit.

Tutkija Simo Ahon mukaan malli saattaa lisätä työllisyyttä jonkin verran sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka muutenkin työllistyvät hyvin. He saattavat rangaistuksen uhatessa madaltaa vaatimuksia työpaikan suhteen. Nähdäkseni tämän ongelma on se, että vaikka tilastot ehkä siistiytyvät, eivät ratkaisut ole pitkällä tähtäimellä kestäviä. Suurempi ongelma on kuitenkin se, että työttömistä noin kolmannekseen, eli vaikeasti työllistyviin, ei mallilla muissa maissa ole Ahon mukaan ollut lainkaan vaikutusta. Puheissa juuri tämä ryhmä on kuitenkin se, jota eniten halutaan suitsia.

Aktiivimalli osoittaa hyvin sen, miten ulalla hallitus jälleen kerran on niiden ihmisten asioista, joiden elämään vaikuttavia päätöksiä se tekee. Surullisinta on, että tietoa on kyllä tarjolla, mutta omat mielikuvat laiskoista työttömistä ohjaavat päätöksentekoa ilman kunnollista vaikutusten arviointia. Jälleen kerran.

Yleisessä keskustelussa toistuu väite siitä, ettei työttömien tarvitse laittaa tikkua ristiin työttömyysturvansa eteen. Tämä ei pidä paikkansa, koska työttömyysturva on jo nyt vastikkeellista. Työttömän on haettava aktiivisesti töitä ja oltava työmarkkinoiden käytettävissä. Uudessa mallissa harhaanjohtavasta nimestä huolimatta, ei rangaista aktiivisuuden puutteesta, vaan siitä, että ei työllisty, saa yritystuloja tai osallistu kurssille. Jokainen joka on joskus ollut työttömänä tai seurannut työttömän työnhakijan toimintaa, tietää miten paljon aikaa voi työnhakuun mennä siitäkin huolimatta, että työtä ei löydy. On fakta, että kaikille ei ole työtä tai koulutusta tarjolla, eikä kaikista ole yrittäjiksi.

Työllistämistä edistävät kurssit tai koulutukset ovat lisäksi hyvin eri tasoisia eri alueilla. Hallituksen edellinen keksintö, määräaikaishaastattelut te-palveluissa, näyttävät vaikuttavan siten, että palvelut ovat yhä liukuhihnamaisempia ja työntekijöiden aikaa menee epätarkoituksenmukaiseen palvelun tarjoamiseen. On hyvin todennäköistä, että aktiivimallin myötä työttömiä istutetaan kursseilla, jotka tosiasiallisesti eivät edistä heidän työllistymistään. On myös varsin todennäköistä, että työllistymistä edistäviä palveluja alkaa tarjota yksityiset toimijat, joiden motiivi on pikemminkin helpossa rahassa kuin aidossa työllistämisessä.

Vasemmisto on jo pitkään vaatinut vaikuttavia toimia työllisyyden edistämiseksi. On esitetty esimerkiksi byrokratian purkamista niin, että työnteko on kannustavaa ja käteen jäävät tulot ovat ennustettavissa. Nykytilannehan on se, että lyhyt työkeikka saattaa sotkea talouden. Tähän ongelmaan auttaisi esimerkiksi eri tukien suojarajojen nosto.

Lisäksi Vasemmisto on esittänyt panostamista työ- ja yrityspalveluihin, jotta niissä voidaan aidosti auttaa ihmisiä yksilöllisesti massapalvelun sijaan. Tämä on loogisesti myös työllistymisen kannalta vaikuttavampaa. Yksilöllinen palvelu optimoi resurssien käyttöä ja vähentää hukkaan heitettyjä resursseja sekä vapauttaa kaikkien aikaa.

Myös esimerkiksi palkkatuen määrärahojen nosto ja perustulo ovat keinoja, joilla kannustetaan ihmisiä työhön. Vasemmisto on esittänyt lisäksi omaehtoisen opiskelun helpottamista työttömyysetuudella. Valtion tasolta olisi myös mahdollista edistää sosiaalisiin kriteereihin perustuvaa palkkaamista yrityksissä tai rahoittaa erilaisia yritysten kanssa yhteistyössä tehtäviä koulutuspolkuhankkeita.

Kuva laiskoista työttömistä istuu sitkeästi monen oikeistolaisen ja oikeistomielisen mielissä. Työttömät ovat todellisuudessa monen kirjavaa porukkaa, joiden joukkoon mahtuu niin laiskoja kuin ahkeriakin yksilöitä. Selvää on kuitenkin se, että mitkään yksittäiset mallit tai rangaistukset eivät edistä työllistymistä pitkällä tähtäimellä. Raippalakien sijaan aidosti kannustavia, kustannustehokkaita keinoja kyllä riittää, kun viitsitään katsoa ulos omasta oikeistokuplasta, kuunnella asiantuntijoita ja tietysti työttömiä.