Liikemies Juha Sipilän astuttua valtion johtoon, on monella oikeistolaisella mennyt sekaisin valtion talous ja yritystalous. He ovat saaneet monen rivijäsenenkin luulemaan, että liike-elämän osaaminen takaisi automaattisesti ylivertaisen kyvyn ymmärtää valtiontaloutta.

Ajauduin somessa väittelyyn jonkun (ilmeisesti) oikeiston kannattajan kanssa siitä, onko nykyiset työllistämistoimet ja veronkeräysmetodit toimivia vaiko eivät. Vastapuolelta en saanut juuri näyttöä siitä, että oikeistossa olisi minkäänlaista visioita siitä miten asioita voitaisiin kehittää, mutta sain tietää, että minulla ei voi hänen mielestään olla liike-elämän osaamista, koska olen vasemmistolainen. En siis ollut hänen mukaansa millään lailla pätevä kertomaan näkemystäni toimivammasta työllistämispolitiikasta tai osallistumaan politiikantekoon muutenkaan.

Yksittäinen some-huutelija ei tietenkään edusta koko politiikan oikeistosiipeä. Tämä oli kuitenkin hyvä konkretisointi monista, monista some-väännöistä missä itse olen ollut mukana tai seurannut sivusta. Erityisesti Kokoomus profiloi itseään talousosaajiksi, koska heidän joukossaan on liike-elämän osaamista. Liike-elämän osaamisesta voi tietenkin myös politiikkaan ammentaa, kuten kaikkea muutakin osaamista. Oikeiston ylimielisyys on ajanut heidät kuitenkin uskomaan, että se riittää. Tämä on erittäin vaarallinen tie suomalaiselle hyvinvointivaltiolle.

Liike-elämää ja valtion taloutta määrittävät eri lait ja säännöt. Niillä on täysin eri tehtävät. Markkinataloudessa mittarina toimii se kuinka paljon yritys tuottaa voittoa. Osakeyhtiöiden lakisääteinen velvollisuus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Tarvitsemme toimivia yrityksiä osana isompaa kokonaisuutta, mutta valtion päämäärä ei ole voitontavoittelu, vaan toimiva ja hyvinvoiva yhteiskunta.

Valtiontalouden periaatteiden pohjalla on perustuslaki, joka takaa maan asukkaille perusoikeuksia kuten tasa-arvo-oikeudet, taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Lisäksi valtiota sitoo kansainväliset ihmisoikeudet. Valtiovallalla on velvoite edistää näitä oikeuksia. Talouspolitiikka on valtion toiminnan mahdollistaja. Raha on valtiontaloudessa väline, ei itseisarvo tai mittari onnistumisesta. Onnistumista mittaa se, mitä rahalla on saatu aikaan.

Politiikan toimijat ovat hyvästä syystä eri aiheiden kokemusasiantuntijoita sekä eri alojen asiantuntijoita. Viranhaltijakoneisto on tarkoitettu siihen, että politiikan toimijat saavat käyttöönsä asiaosaamista päätettävistä asioista. Suuressa osassa politiikan tekoa ovat kuitenkin arvot. Siksi pelkkien numeroiden ja lukujen tuijottaminen ei kerro koko totuutta siitä miten hyvin päätöksenteko toimii. Vaikutusten arviot ja kentällä työskentelevien näkemys on aivan yhtä tärkeä ottaa huomioon päätöksen teossa.

Kun puhumme taloudellisista perusoikeuksista, puhumme esimerkiksi ihmisen oikeudesta työhön. Politiikan arvokysymyksiin kuuluu se, kuinka alhaisella palkalla tehty työ vielä täyttää taloudellisen perusoikeuden ja kenen kuuluu palkka tehdystä työstä maksaa.

Pelkkä tilasto työllisten määrästä ei mittaa onnistumista työllistämispolitiikassa, jos työstä ei saa kohtuullista korvausta tai työllistymiseksi lasketaan parin tunnin yksittäinen keikka. Kestävää ei myöskään ole se ajattelu, että hyvin taloudellisesti toimeen tuleva yritys maksattaisi palkkoja valtiolla, kuten kaupan alalla on PAM:in selvityksen mukaan toimittu. Kestävää on tietenkin pienten yritysten tukeminen palkkaamisessa, jotta he pääsevät vauhtiin toiminnassaan.

Vasemmistossa lähestymistapa talouspolitiikkaan on oikeiston näkemystä moniulotteisempi. Vasemmistossa talouspolitiikka nähdäänkin välineenä toteuttaa hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Oikeisto puolestaan virheellisesti näyttää luulevan, että voiton tavoittelu yksinään olisi automaatio hyvinvoinnin lisääntymiseen. Ylimielisyyden sijaan, heidänkin kannattaisi alkaa laajentaa näkökulmaansa, muuten voimme hyvin pian sanoa hyvästit perusoikeuksille, ihmisoikeuksille ja koko hyvinvointivaltiolle.