Miten reagoisit, jos lääkäripulaan vastattaisiin siten, että lähitieteiden opiskelijat, kuten biologit ja kemistit, saisivat toimia lääkäreinä vuoden sijaisuudessa, mikäli olisivat opiskelleet lääketiedettä sivuaineena? Itse en olisi kovin luottavainen potilas, etenkään jos asiani olisi kovinkin monimutkainen. Miksi asia olisi yhtään eri, kun kyse on sosiaalityöstä. Jostain syystä hallitus kuitenkin näyttää ajattelevan, että ammattitaidon vaatiminen kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten työntekijöiden kohdalla ei ole yhtä relevanttia.
Hallitus on esittämässä vaatimusten madaltamista sosiaalityöntekijän sijaisena toimivilta henkilöiltä. Kun nyt vaatimuksena on se, että sosiaalityöntekijää voi sijaistaa riittävän pitkälle edennyt sosiaalityön opiskelija, voisivat jatkossa muidenkin alojen opiskelijat sijaistaa sosiaalityöntekijöitä, kunhan ovat suorittaneet riittävät sosiaalityön sivuaineopinnot. Tällä on tarkoitus vastata työntekijäpulaan erityisesti lastensuojelussa ja samalla säästää 2 miljoonaa euroa.
Oletan, että taustalla vaikuttaa se, että ennen vuotta 2015 sijaispätevyyden vaatimukset olivat väljempiä ja myös tämän jälkeen on ollut epäselvyyksiä siitä, lasketaanko avoimessa yliopistossa opiskelevat sosiaalityön opiskelijoiksi vai ei (ei lasketa). On myös huomioitava, että sosionomin koulutus sisältää osittain samoja sisältöjä kuin sosiaalityön opinnot ja myös työtehtävät saattavat joissain tapauksissa olla hyvin samankaltaisia. Lääkärin ja sairaanhoitajan ero on käsittääkseni selkeämpi ja samalla myös hierarkkisempi. Rako keskustelulle on siis ollut auki jo pidempään ja olen kyllä sitä mieltä, että on tärkeä kirkastaa sitä kuka voi toimia sosiaalityöntekijän sijaisena. Sosiaalialan ymmärtämisen vaikeuksista kuitenkin kielii se, että ratkaisuksi ehdotetaan vaatimustason madaltamista. En usko kovin monella alalla tällaista edes harkittavan.
Lastensuojelutyön tekee kiinnostavaksi ja vetovoimaiseksi nimenomaan aiheen kompleksisuus ja monitasoisuus, mutta ilma riittävää ymmärrystä työ voi muuttua liian raskaaksi. Ylirasittuneisuus ja tietopuutokset altistavat kyynisyydelle, tärkeiden seikkojen ohittamiselle, mielivallalle ja väärille johtopäätöksille. On mieletön arvovalinta sallia yhteiskunnan rakenteita, joissa mielivallan riski toiminnassa kasvaa. Tällä en tarkoita sitä, etteikö sijaisissa voisi olla erinomaisia työntekijöitä, mutta yhteiskunnan tasolla on ymmärrettävä rakenteiden merkitys ja nähtävä niiden mahdollistamat riskit. Kun puhumme lapsista, joiden ääni yhteiskunnassa muutenkin on vajavainen, tulee yhteiskunnan kaikin keinoin parantaa heidän asemaansa, ei heikentää.
Sosionomitaustaisena sosiaalityön opiskelijana näen paljon potentiaalia sekä sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän työparityöskentelyssä että sosionomien opintopolkujen selkeyttämisessä ja yksinkertaistamisessa sosiaalityöntekijöiksi. Oman kokemuksen kautta totean, että sosionomilla on paljon samoja kompetensseja kuin sosiaalityöntekijälläkin. Ei ole kenenkään kannalta mielekästä, että niitä opiskellaan osin uudelleen yliopistossa. On kuitenkin ymmärrettävä, että sosiaalityöntekijä eroaa sosionomista nimenomaan siten, että he tekevät päätökset erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden asioissa ja johtavat heidän kanssaan tehtävää työskentelyprosessia. Tällöin on perusteltua, että sosiaalityöntekijä syventyy sosionomia syvemmin teorioihin, tutkimukseen ja rakenteisiin sekä sosiaalioikeuteen.
Talentian mukaan sosiaalityöntekijöitä olisi toisaalta yli tarpeiden. Kovin moni kuitenkin valitsee työskennellä muissa kuin sosiaalityöntekijän tehtävissä. Siksikin näen sijaisten vaatimustason laskun äärimmäisen lyhytnäköisenä ratkaisuna. Alan vetovoimaisuuden näkökulmasta olisi päinvastoin tärkeä nostaa sosiaalityön arvostusta ja panostaa työolojen parantamiseen sekä palkkaukseen.