Palaamme Vasemmistoliitossa aika ajoin menneisiin maailmoihin. Juttuteltoilla tosin enää harvemmin kohtaa Stalin-herjauksia, mutta somesta pulppuaa moista materiaalia jatkuvasti. Ruodimme myös lähimenneisyyttä usein kriittisesti, koska esimerkiksi Lipposen hallituksien tekemiset katsotaan ajoittain sisäisessä keskustelussa suurimmiksi synneiksemme. Toki noista ajoista on jo toistakymmentä vuotta.

Aikakonetta ei ole ole keksitty. Eikä keksitä. Vasemmistoliiton toimijat tulevat jatkossakin tekemään virheitä, ja toimimaan ”opillisesti epäpuhtaasti” kaikissa päätöksentekoelimissä kuntien lautakunnista Suomen valtioneuvostoon asti. Kaikkia tavoitteitamme emme tule saamaan lävitse, johtuen jo aivan demokratian perusluonteesta. On asioita, joita emme voi muuttaa, ainakaan yksin. Esimerkiksi Rinteen hallitus ei tee riittävän kunnianhimoisia uudistuksia verotukseen, vaikka siihen Vasemmistoliitto olisi ollut valmis. Eikä Oulussa kaupungin talousarvioon tehtäne kaikkia valtuustoryhmämme esittämiä muutoksia. Järjestötoiminnassamme ongelmanamme on ollut muun muassa alituisesti pettävä aikataulutus. Pulmia piisaa, ja niitä tulee olemaan jatkossakin. Olemmehan vajavaisia ihmisiä, siihen ei saada muutosta aikaan katumusharjoituksista huolimatta.

Mutta on asioita, joita voimme Vasemmistoliitossa toimiessamme muuttaa parempaan suuntaan. Voimme saavuttaa kuntapolitiikassa neuvottelemalla hyviä kompromisseja, joilla saamme sairaanhoitajan toimia lisää mielenterveys- ja päihdepalveluihin tai pidettyä lähikirjaston pystyssä. Saamme myös valtakunnanpolitiikassa lävitse tavoitteitamme. Puramme aktiivimallin, panostamme ympäristönsuojeluun, korotamme perusturvaa ja teemme myös rahoituksessa näkyvän koulutuksen kunnianpalautuksen. Olemme myös voittaneet kuntavaalit ja eduskuntavaalit pitkällisten tappioiden sarjan jälkeen.

Itsekriittisyyteen ja itsetutkiskeluun (armollisuuden ohella) on aina tarvittaessa syynsä. Pulmat on selvitettävä ja meidän on kannettava vastuuta, jota myös muutos edellyttää. Meidän on luotava myös uusi vaihtoehto toimia. Tärkeintä siinä on mielestäni aidon toimintastrategian luominen ja sen jalkauttaminen kaikkien tietoisuuteen. Kaiken toiminnan on luotava kirkas näköala tulevaisuuteen. Se on rakennettava yhdessä kaikkien Vasemmistoliiton ihmisten toimesta. Ei riitä, että esimerkiksi upea puheenjohtajamme Li Andersson kertoo mitä tehdä. Ei niin rakenneta voittavan joukkueen menoa.

Mielestäni puoluesihteeriksi pyrkivä Mikko Koikkalainen toteaakin oivallisesti voittavan puolueen rakentuvan jäsenistöä kuunnellen. Tätä ajattelua Vasemmistoliitossa tarvitaan jatkossa kaikista eniten. Puolueemme jäsenkunta on uudistunut huimasti. Käytännössä puolet nyt yli 10 000 jäsenestä on tullut Vasemmistoliittoon vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Kasvot ovat muuttuneet käytännössä täysin. Mutta käytännössä muutos kohti myönteistä, kaikki mukaan ottavaa puoluetta on vielä vaiheessa.

Vain tulevaisuudella on väliä myös meidän puolueessamme. Meidän on kysyttävä itseltämme, mitä haluamme puolueessa tehdä, miten haluamme osallistua sen toimintaan ja miten haluamme muuttaa maailmaa. Tämä pohdinta on tehtävä koko jäsenistön toimesta. Vasemmistoliiton toimintaa on leimannut viime vuosina liiallinen kiire ja siksi tuleva ”vaalivapaa” vuosi on varmasti meille mieleen.

Se on kuitenkin käytettävä hyväksi. Aloittamalla kuntavaalityö tarpeeksi varhain kiire ei pääse yllättämään. Jo heti ensi vuoden alusta on käynnistettävä kuntavaaliohjelmien suunnittelu ehdokasrekrytoinnin ohella. Valtakunnallinen taso on jalkautettava alueille niin, että jokainen pääsee sanomaan sanansa puolueen keskeisiin linjauksiin. Näin voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen ja muuttaa maailmaa. Sehän on kaiken puoluetoiminnan merkitys. Ei mikään muu.