Elinkeinoelämän Keskusliitto EK.n johtaja Ilkka Oksala on useasti kutitellut SAK:n kylkeä poliittisuudesta. Kun SAK:laiset ammattiliitot päättivät ääni työttömälle mielenosoituksesta, meni Oksalan vauhti laukalle ja hänen syytöksiään on saatu lukea useista hallitusta myötäilevistä tiedotusvälineistä.
Oksalan innoittamana katselin vähän eri järjestöjen ykkösien taustoja. Ei Ilkka itsekkään ihan sitoutumaton ole. Työuralle lehtitietojen mukaan sattunut mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmän sihteerin, puolustusministerin erityisavustajan (1995-1998) ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerin (2001-2007) tehtävät.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder näyttäisi politiikan puolelta omaavan kaikkein laajimmat poliitikon nimeen oikeuttavat tehtävät. Ura alkoi teinikunnassa Hangossa. Porvallinen poliittinen into nosti hänet mm RKP-nuorten Uudenmaan piirin toiminnanjohtajaksi. Kunnanvaltuutettuna kahdeksan vuotta ja siinä sivussa muissa kunnallisissa ja seutukaavaliiton luottamustehtävissä sekä mm. nelisen vuotta RKP:n piiriasiamiehenä vastaten vaali- ja koulutustyöstä. Myöhemmin hän erosi RKP:stä ja liittyi Kokoomukseen. Hilpeyttä Wikipedian sivuilla herättää poliittisen osion loppu, jossa todetaan, poliittiselta linjaltaan Fjäder katsoo olevansa kokoomuslainen porvari, muttei oikeistolainen.
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan ja STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan puoluepoliittisia työ- ja luottamustehtäviä ei ainakaan Wikipedian sivuilta löydy. Elorannalta jäsenyys SDP:n kirjattu ja sama tunnustus löytyy Palolan osalta Demarin haastattelusta. He näyttäisivätkin tässä valossa vähiten puoluepoliittista taustaa omaavilta järjestöjohtajilta.
Työnantajien EK:n toiminnanjohtaja Jyri Häkämies on kaikkein kovimman poliittisen taustan omaava ”kokoomuskonkari”. Hän aloitti jo 1987 poliittisen parin vuoden uran eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä. Kansanedustajana hän toimi 1999 alkaen aina EK:n pestiin 2012. Siinä sivussa merkittävä määrä myös ministerivuosia, sekä kunnallisia luottamustehtäviä jne.
Järjestäytymättömiä yrityksiä edustavalta Suomen yrittäjien keulakuvalta Mikael Pentikäiseltä löytyy myös puoluepoliittista taustaa. Vuonna 1988 Pentikäinen oli Keskustapuolueen opiskelijaliiton puheenjohtaja ja sen politiikan julkaisun päätoimittaja. Samalla hän oli useita vuosia ylioppilaskunnan edustajistossa ja hallituksessa. Sitten politiikka jäi, mutta Keskustan aate ei, koska uusi nousu tuli 2014 Keskustan europarlamenttivaaliehdokkaana. Ja nyt näyttää jälleen poliittinen ura jatkuvan kun Väyrynen ilmoitti vaali-iltana palaavansa kotimaahan ja varaedustajalle sitten paikka avautuisi.
Olen tietoni kerännyt Wikipedian ja lehtien sivuilta. Jos niissä on virheitä tai puutteita, voi jokainen näistä poliittisista pomoista sen korjata.
Tulevien päivien aikana, kun toimittajat pyrkivät viiltämään puoluepoliittisella leimakirveellä työttömille ääntä antavaa SAK:ta, niin toivottavasti he muistaisivat vilkaista, missäs järjestössä ne poliittiset pomot oikeasti ovatkaan!
Wikipedian sivuilta ei Ilkka Oksalan edeltäjän Lasse Laatusen poliittisia tehtäviä löydy. Lähihistoriasta ainakin muistamme, että ei poliittisuus Laatusen tehtäviä hoitaessa korostunut. Hänen päätavoite oli päästä sopimukseen.