Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunta on kadonnut otsikoista. Se on kummallista, sillä eivät ongelmat itsessään ole minnekään kadonneet.
Miten tähän on tultu?
Harmaalla taloudella tarkoitetaan laillisesti hankittua mutta verottajalle ilmoittamatta jäänyttä tuloa. Vuodesta 1996 lähtien sitä on torjuttu valtioneuvoston vahvistamien torjuntaohjelmien avulla. Voimassa oleva ohjelma on kirjoitettu vuosille 2016 – 2020.
Vielä 2011 vaalien alla lähes kaikilla puolueilla oli omat harmaan talouden vastaiset ohjelmat. Eikä tilanne ollut hassumpi myöskään kevään 2015 vaalien alla. Vaikeudet alkoivat vaalien jälkeen. Välillä näytti jopa siltä, että ohjelmapohjaisesta veronkierron torjunnasta luovutaan.
Uuden, nyt voimassa olevan torjuntaohjelman hallitus kuittasi vasta 26.4.2016, noin neljä kuukautta edellisen torjuntaohjelman päättymisen jälkeen. Se koostuu 20 hankkeesta, joista 9 on valmistunut ja 11 kesken. Sitä, millaisiin säästöihin torjuntatyöllä tähdätään, ei enää kerrottu.
Millaiseen keskusteluun kevään vaalien alla voi varautua?
Katsaus eri puolueiden vaaliohjelmiin paljastaa, että vain Vasemmistoliitolta ja SDP:ltä löytyy harmaata taloutta koskeva osio. Myös Vihreiden vaaliohjelmassa veronkierron torjuminen mainitaan – mutta vain sanana, sen sisältöä ja merkitystä täsmentämättä.
Muiden puolueiden ohjelmissa harmaata taloutta tai veronkiertoa ei ole mainittu edes sanana. Kokoomuksen sinivihreässä ohjelmassa mainitaan kyllä arvonlisäveron keruuta tehostava online-kassajärjestelmä, mutta ei osana harmaan talouden torjuntaa, vaan muuten vaan.
Näistä aineksista on kyllä todella vaikea loihtia yhteistä, koko puoluejärjestelmää koskevaa keskustelua. Ja ellei tilanne tältä osin korjaannu, seuraavasta torjuntaohjelmasta uhkaa tulla todella lyhyt ja muodollinen – ohjelma vailla punaista lankaa ja tavoitetietoisuuta.
Mistä siis tavoitteet seuraavalle vaalikaudelle?
Harmaan talouden selvitysyksikön ehdotuksia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi eduskuntakaudelle 2019 – 2023 on hyvä, virkamiesten valmistelema pohjapaperi, joka yleisöjulkisuudestaan huolimatta löytyy vain pieninä palasina twitteristä.
Sen ehdotukset kattavat mm. sellaisia asioita kuin yleisöjulkisuuden lisääminen, tietojenvaihtosäännösten kehittäminen, toimivaltuuksien tehostaminen, kansainvälisen veronkierron estäminen, kartellien kriminalisointi ja peitellyn osingon verottaminen ansiotulona.
Mutta mitä hyötyä näistä ehdotuksista on julkiselle poliittiselle keskustelulle, jos puolueet eivät niitä kommentoi? Käykö silloin niin, että torjuntatyön ytimeksi tulee pienin yhteinen nimittäjä, myös kokoomuksen hyväksymä online-kassajärjestelemään siirtyminen?
Mitä muuta asialliseen keskusteluun tarvitaan?
Viimeisen 10 vuoden aikana keskustelu harmaasta taloudesta on laajentunut keskusteluksi verovajeesta, joka kattaa myös muut kuin kiistatta rikolliset verovälttelyn muodot. Tätä laillista verovajeen osaa kutsutaan verosuunnitteluksi, usein etuliitteellä aggressiivinen.
Yhtenä aiheena verovajekeskustelussa ovat olleet monikansalliset yritykset, jotka pystyvät siirtämään voittojaan korkean verotuksen maista matalan verotuksen verosuunnittelun tekniikoita (mm. velkajärjestelyt, siirtohinnoittelu, sopimuskeinottelu ja hybridi-instrumentit) hyödyntäen.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä (4/2012vp) aggressiivinen verosuunnittelu sisällytettiin osaksi verovajetta, jonka koko ja esiintymismuodot tulisi arvioida. Mutta tiettävästi näin on tehty vain arvonlisäveron ja tullimaksujen osalta.
Itse asettaisin verovajeen tutkimisen seuraavan torjuntaohjelman kärkihankkeeksi. Siinä hankkeessa tulisi myös selventää raja hyväksyttävän verosuunnittelun ja ei-hyväksyttävän aggressiivisen verosuunnittelun välillä. Nykyään tämä asiantila ei ole selvä.
Missä siis viipyvät muista verovajeen muodoista?
Kevään aikana valtion tulo- ja menotalouden tasapainosta tullaan vääntämään tulisesti. Valtiontalouden menopuolta onkin jo arvioitu ihan perinteiseen tapaan Valtiovarainministeriön virkamiesten johdolla: menoja on leikattava noin kahdella miljardilla.
Mutta tulopuolesta, kuten verotuksen tasosta ja siitä, miten kattavasti lakien ja asetusten edellyttämät verot ja veroluonteiset saadaan kerättyä, ei ole juuri keskusteltu, vaikka veroeuroista on huutava puute ja verovuodot suurelta osin tunnetaan.
Aikaa uuden ohjelman valmisteluun ja siitä päättämiseen on vuoden 2020 loppuun saakka. Mutta sitä ennen, osana kevään vaaliprosessia, puolueiden pitäisi esittää näkemyksensä uuden torjuntaohjelman poliittisista reunaehdoista.
Eikä riitä, että vain vasemmistopuolueet esittävät.
Verovajeesta johtuvat veromenetykset ovat 4 – 8 miljardin haarukassa. Se kaikki on tietenkin laskennallista, mutta niin ovat myös väestömme ikääntymisestä johtuvaa kestävyysvajetta koskevat laskelmat, joilla tavaksi tullutta leikkauslinjaa on toistuvasti perusteltu.
On siis kaikki syy suhtautua vakavasti harmaan talouden ja muun verovälttelyn aiheuttamaan verovajeeseen. Hyvin suunnitellulla torjuntaohjelmalla turvataan satoja miljoonia euroja niiden alkuperäiseen tarkoitukseen, verorahoitteisten palvelujen turvaamiseen.
Markkinat itsessään eivät harmaata taloutta ja sen aiheuttamaa verovajetta torju.
Erkki Laukkanen