Johdatus sensuuriteollisen kompleksin toimintaan
Maailmalla tunnetaan jo aika huvin ex-presidentti Dwight Eisenhowerin varoitus sotilaallis-teollisen-kompleksin aiheuttamasta uhasta avoimelle ja totuudelliselle demokratiaprosessille. Nyt Yhdysvaltain sisäinen toivottua ja ei-toivottua mediavaikuttamista koskeva keskustelu on tuottanut käsitteen sensuuriteollinen kompleksi. Tämän kompleksin ytimestä löytyvät liittovaltion viranomaisten suojeluksessa, ikään kuin faktojen tarkistajina, toimivat sensorit.
Hyvä johdatus aiheeseen on Michael Shellenbergerin todistus USA:n edustajainhuoneen erityiskomitealle 9. maaliskuuta 2023. Sen mukaan kompleksin johtajat ovat onnistuneet vakuuttamaan toimittajat ja sosiaalisen median johtajat siitä, että täsmällinen tieto on disinformaatiota, että pätevät hypoteesit ovat salaliittoteorioita ja että suurempi itsesensuuri johtaa lopulta tarkempaan raportointiin.
Samaa tarkoitushakuisuutta on toki tarjolla myös suomalaisessa mediaympäristössä. Asioita arvioidaan ikään kuin sotatilassa, itse rakennetun rintamalinjan yli. Aluksi tätä manipulointia perusteltiin terrorismin ja ääriajattelun torjumisella. Sittemmin on siirrytty yhä selvemmin hallinnolle suosiollisen ajattelun edistämiseen ja ei-toivottujen tahojen itseilmaisun sensurointiin tavalla, joka muistuttaa suuresti sitä, mitä Michel Foucault kuvaa 1975 ilmestyneessä kirjassaan Tarkkailla ja rangaista (Otava, 1980).
Se oli kirja tarkkailusta ja rankaisusta vankeinhoitolaitoksen piirissä. Mutta ne samat toimintatavat ovat nyt muuntumassa – kiitos käytössä olevan tarkkailuteknologian – uudeksi viestinnän ja tiedotuksen maailmanjärjestykseksi, jossa ”tarkkailla ja rangaista -koneisto” määrittelee sen, mikä on oikeaa ja mikä vääristeltyä tietoa. Tavoitteena ei selvästikään ole enää itse totuus, vaan sen hallinta ja ”vastapuheen” (counter speech) mahdottomaksi tekeminen.
Monissa tapauksissa, kuten Shellenberger osoittaa, sensuuri näyttäytyy ikään kuin vaikuttamisoperaatiolta, jonka tarkoituksena on häpäistä tosiasiallinen tieto. Jos esimerkiksi arvelet, että sisäpiiri – voidaan puhua myös eliitistä – on vääristänyt todellisuutta omaksi edukseen, saat välittömästi vastaasi syytöksen salaliittoteorioiden levittämisestä. Tällaisessa maailmassa myös poliittinen korruptio, joka on tosiasia, mitätöidään foliohattuisille tyypilliseksi harhaksi.
Shellenbergerin todistus on 68 sivun mittainen. Monet siinä esitellyt tapaukset aukeavat vain USA:laiselle yleisölle. Mutta paljon siellä puhutaan myös Venäjän ja venäläisten vaikuttamisyritysten todellisesta ja kuvitellusta laajuudesta. Ja toki Shellenbergerin esiin nostamat ongelmat näkyvät myös siinä tavassa, jolla esimerkiksi valtionvelka ja siihen suhtautuminen on politisoitu kevään eduskuntavaalien alla.
Alle olen kääntänyt todistuksen tiivistelmän. Linkki koko asiakirjaan löytyy kirjoitukseni lopusta. Sieltä löytyy myös linkki yhteen kuulemistilaisuudesta tehtyyn videoon.
Kannattaa lukea, kannattaa katsoa.
Erkki Laukkanen
Tiivistelmä Michael Shellenbergerin todistuksesta
Vuoden 1961 jäähyväispuheessaan presidentti Dwight Eisenhower varoitti ”sotateollisen kompleksin epäoikeutetusta vaikutusvallan hankkimisesta”. Eisenhower pelkäsi, että valtion alihankkijoiden ja puolustusministeriön keskinäisen ”kompleksin”, tai klusterin, koko ja voima ”vaarantavat vapautemme tai demokraattiset prosessimme”. Miten? ”Alistamalla kansan valitsemat edustajat liittovaltion työllisyyden, projektimäärärahojen käytön ja rahanvallan keskinäiselle liitolle”. Hän pelkäsi, että julkisesta politiikasta tulee ”tieteellis-teknisen eliitin vanki”.
Eisenhowerin pelot olivat perusteltuja. Nykyään amerikkalaiset veronmaksajat rahoittavat tietämättään Amerikan tieteellisen ja teknologisen eliitin johtaman sensuuriteollisen kompleksin kasvua ja valtaa tavalla, joka vaarantaa vapautemme ja demokratiamme. Olen kiitollinen mahdollisuudesta esittää tästä tilaisuudesta todistaa valtion tukeman sensuurin järkyttävästä ja huolestuttavasta ilmaantumisesta Amerikan Yhdysvalloissa.
Twitter-tiedostot, valtionsyyttäjien kanteet ja tutkivat toimittajat ovat tuoneet esiin laajan ja kasvavan valtion virastojen, akateemisten instituutioiden ja kansalaisjärjestöjen verkoston, joka aktiivisesti sensuroi Yhdysvaltain kansalaisia – usein heidän tietämättään – monista kiistanalaisista asioista, kuten COVID2:n alkuperä, COVID-rokotteet, Hunter Bidenin liiketoimiin liittyvät sähköpostit, ilmastonmuutos, uusiutuva energia, fossiiliset polttoaineet ja monet muut haasteet.
Esitän seuraavassa eräitä huomautuksia. En tiedä, kuinka suuri osa sensuurista on koordinoitu pitemmälle kuin olemme pystyneet dokumentoimaan, enkä aio spekuloida. Ymmärrän, että laki sallii Facebookin, Twitterin ja muiden yksityisten yritysten valvoa sisältöä alustoillaan. Ja kannatan hallitusten oikeutta kommunikoida yleisön kanssa, mukaan lukien epätarkkojen ja harhaanjohtavien tietojen kiistäminen.
Mutta hallituksen virkamiehet ovat jääneet toistuvasti kiinni tunkeutumisesta sosiaalisen median alustoille sensuroidakseen ei-toivottuja käyttäjiä ja heidän jakamaansa sisältöä. Usein nämä sensuuritoimet uhkaavat sosiaalisen median yritysten tarvitsemaa, viestinnän säädyllisyyttä koskevan lain (Communications Decency Act, 1996) luvussa 230 täsmennettyä laillisuuden suojaa.
”Jos hallituksen virkamiehet ohjaavat tai helpottavat tällaista sensuuria”, toteaa George Washingtonin liopiston oikeustieteen professori Jonathan Turley, ”se herättää vakavia, perustuslain ensimmäiseen lisäykseen liittyviä kysymyksiä. Onhan itsestään selvää, että hallitus ei voi tehdä epäsuorasti sitä, mitä se on kielletty tekemästä suoraan.”
Lisäksi tiedämme, että Yhdysvaltain hallitus on rahoittanut järjestöjä, jotka painostavat mainostajia boikotoimaan sellaisia uutismedioita ja sosiaalisen median alustoja, jotka a) kieltäytyvät sensuroimasta ja/tai b) levittävät disinformaatiota, mukaan lukien väitettyjä salaliittoteorioita.
Stanfordin yliopiston Internet-observatoriolla, Washingtonin yliopistolla, Atlantic Councilin Digital Forensic Research Labilla ja Graphikalla julkisuudelta salattuja siteitä puolustusministeriöön, CIA:han ja muihin tiedusteluelimiin. He työskentelevät useiden Yhdysvaltain valtion virastojen kanssa vakiinnuttaakseen sensuurin tutkimuksen ja edunvalvontatyön kymmenissä muissa yliopistoissa ja ajatushautomoissa.
On tärkeää ymmärtää, miten nämä ryhmät toimivat. Ne eivät antaudu julkiseen mielipiteiden vaihtoon opponenttiensa kanssa. Ne eivät peräänkuuluta kansallista keskustelua perustuslain ensimmäisen lisäyksen rajoituksista. Ne pikemminkin kokoavat mustia listoja ei-toivotuista ihmisistä sekä painostavat, houkuttelevat ja vaativat sosiaalisen median alustoja sensuroimaan, rajoittamaan ja jopa kieltämään mustille listoille päätyneiden ihmisten kirjoittelua.
Keitä ovat sensorit? He ovat tuttua tyyppiä: ylen varmoja kyvystään erottaa totuus valheesta ja hyvä aikomus pahasta tarkoituksesta. Näillä valvojatyypeillä on tapana vaistonvaraisesti valittaa opettajalle – ja jos opettaja ei noudata ohjeita, mennä valittamaan rehtorille. Tällainen lähestymistapa saattaisi toki toimia yläasteella ja monissa eliittiyliopistoissa, mutta pohjimmiltaan se on vapauden ja vallan julmaa väärinkäyttöä.
Näillä organisaatioilla on myös muita, kuten ”faktojen tarkastukseen” liittyviä vaikuttamiskeinoja. Sensuurikompleksin johtajat ovat onnistuneet vakuuttamaan toimittajat ja sosiaalisen median johtajat siitä, että tarkka tieto on disinformaatiota, että pätevät hypoteesit ovat salaliittoteorioita ja että suurempi itsesensuuri johtaa tarkempaan raportointiin. Monissa tapauksissa sensuuri, kuten sosiaalisen median viestien rajoittaminen, on osa vaikuttamisoperaatiota, jonka tarkoituksena on häpäistä tosiasiallinen tieto.
Sensuuriteollinen kompleksi yhdistää vakiintuneet psykologisen manipuloinnin menetelmät, kuten ne, jotka Yhdysvaltain armeija on kehittänyt maailmanlaajuisen terrorismin vastaisen sodan aikana, ja erittäin kehittyneet tietotekniikan työkalut, mukaan lukien tekoäly. Kompleksin johtajia ajaa pelko siitä, että Internet ja sosiaalisen median alustat vahvistavat populistisia, vaihtoehtoisia ja muuten outoja persoonallisuuksia ja näkemyksiä, joita he pitävät horjuttavina. Liittovaltion hallituksen virkamiehet, virastot ja heidän alihankkijansa ovat siirtyneet ISIS-rekrytoijia ja venäläisiä robotteja vastaan taistelevista tahoista tavallisten amerikkalaisten ja ei-toivottujen julkisuuden henkilöiden ja heidän käyttämiensä alustojen sensurointiin.
On tärkeää huomata, että hallituksen valvonta- ja puheentorjuntatekniikoiden käyttöönotto on siirtynyt ”terrorismin torjunnasta” ja ”ääriliikkeiden torjunnasta” väärän tiedon torjumiseen. Hallitus ei enää tarvitse kutsua ketään terroristiksi tai äärimmäiseksi voidakseen käyttää valtion resursseja vastustamaan sinun poliittista toimintaasi. Sensuuritoimien perusteeksi riittää, kun väittää, että sosiaalisessa mediassa esittämäsi mielipide on väärä.
Nämä pyrkimykset kattavat myös tavanomaisiin uutismediaorganisaatioihin vaikuttamisen ja jopa johtamisen. Vuodesta 1971 lähtien, jolloin Washington Post ja New York Times päättivät julkaista salaisia Pentagon-papereita Vietnamin sodasta, toimittajat ymmärsivät, että heillä on ammatillinen velvollisuus raportoida vuodetuista asiakirjoista, joiden julkaiseminen on yleisen edun mukaista, vaikka asiakirjat olisi hankittu varastamalla. Silti vuonna 2020 Aspen-instituutti ja Stanfordin yliopiston kyberpolitiikan keskus kehottivat toimittajia ”rikkomaan Pentagon papereista johdettua periaatetta” ja sensuroimaan vuotanutta tietoa ”disinformaation” leviämisen estämiseksi.
”Valtion rahoittamat sensorit vetoavat usein tosiasiallisen haitan ehkäisyyn perustellakseen sensuurivaatimuksiaan, vaikka sensorit määrittelevät haitan paljon laajemmin kuin korkein oikeus. Sensorit ovat määritelleet haitat itse asiassa niin laajasti, että he ovat oikeuttaneet Facebookin sensuroimaan tarkkoja tietoja esimerkiksi COVID-rokotteista estääkseen ”rokotteiden ottamiseen kohdistuvaa epäröintiä”. Heidän päämääränsä ei selvästikään ole suojella totuutta, eikä se edellyttämää avointa keskustelua ja ajatustenvaihtoa, vaan pikemminkin yleisön suostuttelu. Peitellyillä keinoilla tapahtuva suostuttelu on sensuuria.
Ja yhä useammin sensorit sanovat, että heidän tavoitteenaan on rajoittaa tietoja, jotka ”kyseenalaistavat laillisuuden suojan” valtion, teollisuuden ja uutismediaorganisaatioiden toiminnalta. Tämä mandaatti on niin laaja, että siihen viitaten voisi helposti sensuroida kritiikin mitä tahansa nykytilan osaa kohtaan, vaaleilla valituista virkamiehistä instituutioihin ja lakeihin. Tämä äärimmäisen reagoiva asenne on suoraan sanottuna epäamerikkalainen.
Kongressin tulisi välittömästi katkaista sensorien rahoitus ja tutkia heidän toimintaansa. Toiseksi sen tulisi velvoittaa raportoimaan välittömästi kaikista keskusteluista sosiaalisen median johtajien, valtion työntekijöiden ja alihankkijoiden välillä koskien sisällön moderointia. Kolmanneksi kongressin tulisi rajoittaa sosiaalisen median alustoille annettua laajaa lupaa sensuroida, poistaa keskustelualustoja ja levittää propagandaa.
Mitä tahansa kongressi tekeekin, amerikkalaisten on aika herätä siihen hallituksen sensuurin uhkaan, jota se kulissien takana kohdistaa mediayhtiöiden toimintaan. ”Vain valpas ja asiantunteva kansalainen”, Eisenhower totesi, ”voi pakottaa valtavan sotateollisen koneiston asianmukaisesti yhdistämään rauhanomaiset menetelmämme ja tavoitteemme, jotta turvallisuus ja vapaus voisivat kukoistaa samanaikaisesti.”
Alkuperäislähde:
The Censorship Industrial Complex. U.S. Government Support For Domestic Censorship And Disinformation Campaigns, 2016 – 2022. Testimony by Michael Shellenberger to The House Select Committee on the Weaponization of the Federal Government, 68 pages, March 9, 2023
Todella mielenkiintoinen video Shellenbergerin todistuksesta edustajainhuoneen komitealle löytyy täältä. Siinä todistuksen esittäjät leimataan surutta ns. toimittajiksi:
https://www.youtube.com/watch?v=o0HFSNDFNkw