Matti Vanhanen tekee itsestään vaikeasti tavoiteltavaa. Hän päästää joulun alla julkisuuteen päättömiä lausuntoja siitä, että pääministeriys ei enää nappaa, kun pitäisi lääkärissä käydä ja matotkin lienee tampattava.
Tätä seuraa tiedotustilaisuus, jossa Vanhanen toistaa toistamasta päästyään jalkaleikkauksen olevan pelkkä tekosyy. Mikä asiassa on oikeasti motiivina, ei selviä koskaan.
Samaan hengenvetoon hän ilmoittaa, ettei ole jäämässä mistään pois tai antanut nimeään Kansaneläkelaitoksen johtajapeliin. Mies on vielä käytettävissä johonkin isompaankin. Esimerkiksi – pääministeriksi.
Vanhanen on ”tarvittaessa” valmis jatkamaan pääministerinä myös puheenjohtajan vaihtumisen jälkeen. Pääministerin sanoma lause on jokseenkin sama kuin lupaus, jonka mukaan hän olisi valmis sekä syömään että säästämään kakun. Siis jos vain kansakunnan etu sitä vaatii. Ja miksi ei vaatisi?
Kukaties Vanhanen on ajatellut, ettei hän suorastaan kieltäytyisikään, jos kaikkien eduskuntapuolueiden suuri lähetystö saapuisi esittämään istuvan pääministerin hallintokautensa pidentämistä poikkeuslakiteitse. Tai jos Suomen Keskustan uskovaiset pohjalaishaukat nielisivät perussuomalaisuutensa ja tulisivat anelemaan, että herra olisi hyvä ja hallitsisi maansa ohella myös puoluetta vielä yhden kauden.
Poliittiset kommentaattorit ovat ongelmissaan. Onko Vanhanen salaa vai julkisesti löylynlyömä? Muissa puolueissa tuohtumus nostaa päätään. Onko tämä jotain ovelaa peliä?
Sinänsä asialla ei ole merkitystä. Jopa Vanhanen itse toteaa, että hallituksen toimintaan tai toimimattomuuteen hänen teoillaan ei ole vaikutusta. Tässä hän tunnustaa jo oivaltaneensa, minkä muu maa on tiennyt alusta asti: valtioneuvostoa johtaa Jyri Häkämies, jolla on vapaus ja kenties myös halua tehdä perustuslaille sama, minkä toinen, se tummatukkaisempi, Häkämies teki muutama vuosi sitten tyttöystävälleen.