Pohjois-Pohjanmaalla asuu murheellinen kansa. Kaukana ovat etelän viljavat lehtomaisemat ja kiihkeästi sykkivät metropolit. Marto maa ei ruoki asukkaitaan –...
Maanantaina 27.5. koko sosiaalinen media loikkasi metrin verran ilmaan, kun Helsingin Sanomain päätoimittaja Mikael Pentikäinen sai yllättäen kenkää pestist...
Kaikki alkoi, kun Stara-verkkomedian toimittaja törmäsi Daily Mirror -lehden viihdeuutisten RSS-syötteeseen jostakusta asunnottomasta, joka oli joutunut ong...
Aivan aluksi voidaan tarkastella lukua.
500 598 000 €.
Se ei ole Yleisradion budjetti. Se on Suomen valtion vuonna 2011 maksama suora yritystuki. Siis...
Kaasuputki-blogi sai haltuunsa Jamin, 6 vuotta, laatiman joulutoiveen, jonka hänen perhepäivähoitajansa Anna-Liisa oli luvannut lähettää Korvatunturille. Li...
Vuotta 2012 on jäljellä enää hiukan yli toista viikkoa , ellei sitten maailma lopu tänään, kuten luvattu on. Sitä odotellessa on hyvä heittäytyä nostalgisek...
Marraskuun puolivälissä ei kukaan osannut odottaa, että kyseessä olisi aivan vakavissaan aloitettu kampanja.
Marraskuun puolivälissä ei voinut kuin kysyä, ...
Tätä kirjoitettaessa Antti Rokka pitää monologiaan Tuntemattomassa sotilaassa. KOHUTUNTEMATON siirrettiin alkamaan kello 17, koska Yleisradio halusi kaikin ...
Helsingin Sanomain päätoimittaja on aiemmin saattanut väittää edustavansa jonkinlaista journalistista ihannetta, mutta ensimmäisen adventtisunnuntain ratoks...
Helsingin Sanomain toimittaja Jussi Pullinen kirjoitti 22.11. kolumnin, jossa hän toivoi ironian kuolevan, koska aitous. Ei, tämä ei ole läppä.
Esimerkiksi...