Suurpääoman puudeli Mauri Pekkarinen kertoi ”tsoukin”.
HAH HAH!
Tsoukit eroavat vitseistä siten, että ne eivät naurata, vaan lähinnä tuntuvat siltä kuin joku olisi juuri tuikannut äitinsä talon tuleen.
Eräs taannoisista tsoukeista oli hallituksen päätös myrkyttää koko Pohjois-Eurooppa pysyvästi, jotta suomalainen metsäteollisuus saisi yhden voitollisen kvartaalin myymällä sähköä paperin sijaan.
Myös talouselämässä ja jopa oppositiossa oli ilmeistä tyytyväisyyttä päätökseen – turvaahan ydinvoiman suunnaton ylituotanto kotimaiset työpaikat.
Suomen seuraava pääministeri, maailman ainoa puoluejohtajaksi pyrkivä Epimenideen paradoksi Mauri Pekkarinen ilmoitti kannattajilleen, että on jo jonkin aikaa kussut silmäänsanonut yhtä ja tehnyt toista. Tällaisena hän tulee olemaan vaalikampanjoinnin ennakkotapaus. Häntähän ei voi mainonnan eettisten sääntöjen perusteella markkinoida sen enempää kuin homeopaattista ihmelääkettä, joka väitetään parantavan syöpää.
Vihreä eduskuntaryhmä poislukien keskustajohtajan selkärangattomuus ei tullut kenellekään yllätyksenä. Korkeintaan pettymyksenä. Sen sijaan Kansallinen Kokoomus juhli avoimesti, sillä se pääsi jälleen pykälän verran lähemmäksi tavoitettaan: ihmisyyden hävittämistä pääomien tieltä. Jyrki Katainen jopa vilautti vaalivoitosta 2007 jatkuneen priapismin jäytämää ”kovaa terveistään” tahtoessaan onnitella Mauri Pekkarista sillä kauneimmalla tavalla, mikä kahden miehen välillä voi toteutua.
Mutta muistetaan silti eräs asia: Mitään ei ole oikeasti vielä päätetty, saati rakennettu. Tsoukkivoimalat ovat vasta esiintyneet rahanahneiden yritysjohtajien märissä, kultaisissa unissa.
Jospa kansanedustajat vaikkapa Suomen Keskustassa ja Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa pystyisivät kerrankin ylittämään henkisen suorituskykynsä ja tunnustamaan, ettei Suomen tuhoaminen ikuisiksi ajoiksi ole ratkaisu maamme talouskasvun väliaikaiseksi nopeuttamiseksi. Uskaltaisivatko SDP:n ay-rahalla voidellut parlamentaarikot äänestää eduskunnassa yhtä rohkeasti kuin vappupuheissa uhoavat?
Ei luulisi olevan vaikeaa, sillä – loppujen lopuksi – pyysihän Maurikin jo anteeksi. Ei toki petollisuuttaan tai tarvettaan päteä teollisuuspamppujen silmissä, mutta ainakin epäisänmaallisesti valittua fingelskankielistä sanaa.