Kansallisoopperan uusin produktio Hamamat hurmasi ensi-iltayleisön keskiviikkona Helsingissä. Rajojarikkova teos kiinnostaa myös ulkomailla.
”Tuurin poika ei sitten kotikylältään naisen perään lähde. Se on Keskisen periaate.”
Baritoni Juha Uusitalon rehevä tulkinta kaikuu yhä ajatuksissa, vaikka näkökentässä ei ole enää Tuurin kyläkauppa, vaan oopperan lämpiö. Muhkea renessanssilinna on jäänyt taakse, kolmannen näytöksen alkuun on yhä muutama minuutti aikaa.
Mutta on teoksessa sulattelemista.
Toinen näytös päättyy sankarin ja hänen ystävänsä Carlin (sattuvasti valittu Carlo Lepore) hämmästykseen, kun himoittu, haluttu Hamamat oli kadonnut Tampereelta. Uutista seuraa riemastuttava basson ja baritonin duetto. Sankari ei usko korviaan ja uskollinen ystävä yrittää puolustaa itseään. ”Johan minulle tässä soittaa koko Hamamatin ghanalainen suku ja saan jatkuvasti vastailla puhelimeen”, laulaa Carl tuskissaan. Ja saa yhä uudelleen vastauksen silmät kiiluen puukkonsa pöytään lyövältä Vesalta: ”Isäni ohjeiden mukaan miehet eivät juokse naisten perässä.”
Lannistettuna poistuu Carl näyttämöltä. ”Minusta tuli väkisin terapeutti tämän selkkauksen myötä”, hän laulaa ennen katoamistaan kulissien taakse. Kuin piiskansivalluksena hän vielä kuittaa: ” Kyllä uskon, että heistä tulee vielä aviopari. Kumpikaan ei anna periksi tuumaakaan.”
Carlin sännättyä näkymättömiin seuraa näytöksen koskettavin osuus, Vesan pitkä ja raastava ”Missä on rakkaani?”-aaria: ”Rakkaus on globaalia. Meidän miesten täytyy ymmärtää naiset globaalisti”, sankari laulaa – lähes nyyhkyttää – yksin valtavan kartanonsa pitopöydässä. ”En kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Kaiken maailman yhteydenottovaihtoehdot ovat keksitty, mutta en saa häneen yhteyttä”, kaikuu surullinen yksinlaulu. ”Carl Danhammerkin kävi puolestani kosimassa Tampereella iltapäivällä, siis haluten sopua.”
Vasta viimeisellä minuutilla triangelin kilkatus paljastaa, että jotain on vielä tapahtumassa. Puhelin! Vesa tavoittaa Hamamatin, mutta liian myöhään. ”Hamamat soitti Ghanasta. Hän kertoi olevansa kotona turvassa. Hänellä oli vähän kiire ja sanoi, että soitellaan”, huokaa sankari ja marssii kertomaan uutista Carlille. Esirippu sulkeutuu.
* * *
Calvados heilahtelee iloisesti aromilaseissa eikä silmäätekeviä tunnu harmittavan edes Kansallisoopperan klassisen valkosuklaakakun katoaminen listoilta.
Tekijäjoukosta ainoastaan teoksen säveltäjä, Tuomas Holopainen, näyttää jalkautuneen kansan pariin. Hän tyhjentää lasiaan syystäkin tyytyväisen näköisenä. Miten popmuusikolta onnistui modernin oopperan laatiminen?
– Se oli yllättävän helppoa, Holopainen myöntää. – Oopperan teemat eivät ole järin kaukana Nightwishin kanssa tekemästäni musiikista. Rikoin vain vähän sitä tonaalisuutta ja orkestroin partituurin yhteistyössä Johannan kanssa.
Johannalla Holopainen tietysti viittaa morsiameensa, laulaja Johanna Kurkelaan.
Esitys on järjestetty erikoisesti. Väliaika tulee kahden ensimmäisen näytöksen jälkeen ja kolmas esitetään yksin tämän jälkeen. Miksi?
– Tästä saa syyttää ainakin libretistiämme Jari Kupiaista, joka kirjoitti ensimmäisestä näytöksestä todella vauhdikkaan. Siinähän Vesa ja hänen ystävänsä seikkailevat ympäri Ghanaa. Vesaa suudellaan, mukiloidaan ja lopulta rakastetaan. ”Tähän sai päättyä pitkä selibaattini”, siihen oli pakko pistää isot symbaalit, hah hah!
Toinen erikoisuus oopperassa on tenorin jättäminen sivurooliin. Kaiketi tekijät ovat ajatelleet, että pääosaa ei voi esittää ilman möreämpää rekisteriä. Ratkaisu kuitenkin toimii.
Oopperan varsinaisesta toteutuksesta vastaa dramaturgi ja ohjaaja Jussi Parviainen, jonka kädenjälki on vakuuttavaa. Kiivastahtisen seikkailun perään hän passittaa Vesan taustalle ja tuo estradille Carlin, ystävän ja apulaisen, joka on saanut tehtäväkseen noutaa Ghanasta vaimon Vesalle. Lavastusta hienosti hyödyntäen näytetään, kuinka Carl neuvottelee Hamamatin Suomen-vierailusta samalla, kun Vesa kaavailee kokonaisen haaremin perustamista. Carlin, Vesan, Hamamatin ja hänen isänsä lauluosuudet sekoittuvat uskomattomaan kontrapunktiin, joka ei voi olla sävähdyttämättä.
Ei ihme, että ensimmäiset ”bravo!”-huudot kajahtivat jo varhain ensimmäisen näytöksen puolivälissä.
* * *
Toisen näytöksen kanssa kolmikko – libretisti, säveltäjä ja ohjaaja – ovat tehneet töitä hartiavoimin. Alussa kerrottuun Hamamatin katoamiseen ja toivottomaan tavoittelemiseen johtaa kokonainen yhteensattumien kavalkadi.
Vesan herkkä aaria käynnistää näytöksen: ”Nyt olemme seurustelleet reilusti yli puoli vuotta ja olen saanut yhden suukon. Aiemmin näin pitkä selibaatti on ollut 30 vuotta sitten” – niin koskettavaa, niin odottavaa, sillä onhan Hamamat matkalla jouluksi Tuuriin. Ja silti piilee epäilys pohjalaisruhtinaan sydämessä: ”En kuitenkaan halua hätäillä. Naiset kyllä tunnetusti pystyvät sekoittamaan miesten päät eli vannomatta paras.”
Näytös kasvaa surullisen-ihanasta odotuksesta valtavaksi draamaksi, kun Hamamat ystävineen saapuu. Kartanon pitopöytä notkuu herkkuja. Etevästi joululauluja lainaileva partituuri antaa tilaa eräänlaiselle montaasille, jossa keskitalven pyhät rientävät yleisön silmien edessä aina loppiaiseen asti.
Ja sitten – katastrofi!
Tammikuisen aterian päälle Vesa käy tyhjentämässä Hamamatin tekemän kastikkeen vesiklosetin pohjattomaan kitaan. ”Keittiön puhtaus on tärkeintä kodissani”, Vesa laulaa, mutta samalla saa Hamamatin raivon partaalle.
”Toki itse olen tosi nuuka, mutta en ymmärtänyt, että nyt oli kysymys kunnioituksesta naista kohtaan” , ymmärtää sankari, muttei jaksa miettiä asiaa, koska hänen ajatuksensa ovat uppoutuneet moottorikelkkailun MM-kisoihin.
Ja niin Hamamat katoaa. ”Nyt on sitten emäntä hukassa.”
Juonenkäänne on petollinen. Yleisö luulee pahimman jo tapahtuneen, kunnes Hamamat ilmoittaa olevansa Tampereella. Helpotuksesta ei pidä silti huokaista, sillä Hamamat ei palaa takaisin. – Kuten tiedetään, Hamamat ei suostu lähtemään Tampereelta edes Carlin kyydissä. Hän katoaa tykkänään.
Mutta uudet käänteet odottavat kolmannessa näytöksessä.
– En henno paljastaa, mitä viimeinen näytös tuo tullessaan, mutta sen voin kertoa, että se alkaa Vesan liikeidealla, naurahtaa aitioonsa harppova Tuomas Holopainen. – Kaksi sanaa: Hamamat ja kastike!
Orkesteri on jo saanut instrumenttinsa vireeseen. Kolmas ja viimeinen näytös voi alkaa.