kari

Siitin on herkkä ruumiinosa, joka terveenä palvelee omistajaansa monin tavoin. Virtsa poistuu sen kautta miehen elimistöstä. Lukuisten hermopäätteidensä ansiosta sen stimuloiminen tuottaa seksuaalista tyydytystä joko yksin tai halukkaan kumppanin tahi kumppaneiden kanssa. Samalla se usein voi tuottaa mielihyvää myös vartalossa, johon se on penetroitunut.

Tämän takia on väärin sanoa, että Kari Rajamäki olisi mulkku. Ei ole.

Kari Rajamäki on eräänlainen olio, jonka suosikkiharrastuksia ovat kalastus ja vailla täysiä kansalaisoikeuksia Suomessa asuvien ihmisten vahingoittaminen. Hän on pohjoissavolainen oikeistodemari, jonka mielestä 35 euron vuotuisen valtakunnallisen kalastuslupamaksun vaatiminen 1500 euron keskieläkettä nauttivalta 65-vuotiaalta on ihmisoikeusrikos, mutta julkisen terveydenhuollon välttämättömien palveluiden epääminen lapsilta ja raskaana olevista naisilta ei.

10. maaliskuuta 2015 hallituspuolue SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki liittoutui oppositiopuolue Perussuomalaisten kanssa kaataakseen puoluetoverinsa johdolla valmistellun, hallituksen yksimielisesti esittämän lakiesityksen paperittomien terveydenhuollosta. Ehdottamalla persujen kannattamana esityksen pöytäämistä Rajamäki varmisti, ettei eduskunta tällä vaalikaudella ehdi säätää esityksen pohjalta lakia.

Suomessa toki hoidetaan jo nyt paperittomiakin, mutta vain ensiavussa.

”Hän halusi pitää huolta, että diabeteslapsen ensimmäinen hoito Suomessa on raajan amputaatio”, Vasemmistoliiton Anna Kontula toteaa Rajamäen edustamasta ajatusmaailmasta.

Perussuomalaisten likimain geneettinen taipumus vainota ulkomaalaisia on niin itsestään selvä, ettei siitä jaksa edes tuohtua. Tosin Timo Soinilta voisi kysyä, miksi hän on yhtäkkiä niin halukas syyttämään viatonta lasta tämän vanhempien rikkeistä. Ovathan persut ovat muun muassa vastustaneet aborttia pontevasti juuri sillä verukkeella, että syntymätön lapsi on syytön niihin olosuhteisiin, joissa se siitettiin. Nyt, kun tämä samainen syytön lapsi – syntymätön tai syntynyt – täytyisi pitää hengissä, kaikki asiaankuuluvat raamatunlauseet ovat oudosti unohtuneet.

Mutta Kari Rajamäki on ainakin nimellisesti sellaisen puolueen jäsen, joka Forssan ohjelmassaan vuonna 1903 esitti tämän vaatimuksen:

8. Terveydenhoito valtion ja kuntain asiaksi. Maksuton lääkärinapu ja lääkkeet sekä synnytysapu. Maksuton hautaus.

Ja nyt siis ei puhuta edes sotaveteraanien vuodepaikat kavalasti kaappaavista terveysturisteista, vaan noin kahdentuhannen ihmisen elämää koskevasta olemassa olevien palveluiden laajentamisesta. He ovat ihmisiä, jotka jo nyt ovat Suomessa. He ja heidän ongelmansa eivät katoa minnekään, vaikka kuinka sulkisimme silmämme asialta.

Uudistuksen arvioitu kokonaiskustannus olisi puoli miljoonaa euroa vuodessa. Se on summa, jonka esimerkiksi Helsingin kaupunki heittää pelkkänä virkamiespäätöksenä ostaakseen kaapelitv-yhtiöltä mainostilaa.

Rajamäen mielestä hädässä olevia ihmisiä ei saa auttaa, mikäli on edes teoreettinen mahdollisuus, että joku aivan tahallaan tulisi apua hakemaan. Lakiesitys ei tätä mahdollisuutta avaa, mutta ei nyt anneta faktojen häiritä hyvää ulkomaalaisvastaisuutta.

Janne Zareffin kommentti Yleisradion Pressiklubin seinällä kertoo tämän saman ytimekkäämmin ja äkäisemmin:

https://www.facebook.com/ylepressiklubi/posts/10152884717962874

Silti – kaikessa ankeudessaankin Rajamäki on vain edustuksellisen demokratian valitettavaa ydinjätettä, jolla on ollut aivan liian pitkä puoliintumisaika. Huomattavasti masentavampia ihmisvihaajia ovat ne 6 776 pohjoissavolaista, joiden mielestä tämä sosiaalidemokratian ja kansallissosialismin sekoittanut karriääripoliitikko on edes huumorimielessä oikealla asialla. Tai ehkä 6 775, mikäli oletamme yhden äänen tulleen työläispatriootilta itseltään.

Rajamäki on ennenkin käyttänyt hyväkseen äänestäjiensä synkimpiä ennakkoluuloja. Hän tietää, että suomalainen sietää mitä tahansa ihmis- ja kansalaisoikeusloukkauksia, kunhan kuri ja järjestys säilytetään. Rajamäki on mennyt tässä periaatteessa sellaisiin äärimmäisyyksiin, että on jopa antanut rikkoa kuria ja järjestystä, jotta saadaan luotua mielikuva kurin ja järjestyksen ylläpidosta. Laskelmat ovat pitäneet kutinsa ja hyväuskoiset äänestäjät ovat vaalikaudesta toiseen raapustaneet Rajamäen numeron lippuihinsa.

Halveksittavinta Kari Rajamäessä ei silti ole hänen empatiakyvytön populisminsa. Minkäs teet, kun naapurikateudesta voimansa saavan asuntovelallisen ääni ei tipu maailmanparantajalle ja muunlaisia äänestäjiä ei ole. Varkautelaisen vastenmielisin luonteenpiirre on hänen jopa demariksi poikkeuksellisen räikeä kaksinaamaisuutensa. Rajamäki ei näe mitään ristiriitaa oman ulkomaalaisvastaisen poliisivaltiofantasiansa ja toisia puolueita koskevan poliittisen retoriikkansa välillä.

Vaatii melkoista kognitiivista dissonanssia toisella suupielellä syyttää sekä Perussuomalaisia että Kokoomusta ”kovien oikeistolaisten arvojen” levittämisestä, kun toinen suupieli on juuri sylkenyt kansakunnan silmille väärentämätöntä äärikansallismielistä demagogiaa.

Syyskuussa 2014 Rajamäki kehtasi vuodattaa krokotiilinkyyneliä ”sairaiden ja vanhusten” hoidon laiminlyönneistä ja niiden maksattamisesta köyhimpien rahoilla:

– Lepomäen edustamat arvot johtaisivat Suomen takaisin 1930-luvun huutolaisyhteiskuntaan, jossa sairaat ja vanhukset annetaan hoidettavaksi vähiten vaativalle. Rikkaiden sukujen perintöverot poistetaan, mutta lapsiperheiden ja palkansaajien verorasitusta ollaan valmiita lisäämään.

Vuonna 2012 Rajamäki joutui outoon pinteeseen. Perussuomalaisten ”maahanmuuttokriikot” halusivat kiristää rikoslakia siten, että rikokseen syyllistynyt maahanmuuttaja karkotetaan. Yrittäessään keksiä jotain moitittavaa lakiesityksessä, hän päätti alkaa käyttää persuryhmästä nimitystä ”Suomen Sisu”. Kaikista maailman ihmisistä oululaisrasisti Olli Immonen sivalsi takaisin täydellisellä totuudella:

Arvoisa puhemies! Luulenkin, että edustaja Rajamäki taitaa olla vain kateellinen siitä, että tämä kyseinen lakialoite tuli edustaja Halla-ahon kynästä eikä hänen omasta kynästään.

Kari Rajamäki ei asetu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa, mikä tietää koko Pohjois-Savon maakunnalle komeaa harppausta vasemmalle. Siinäkin tapauksessa, että äänet satavat persujen laariin.