21

Vuosi lähestyy loppuaan. Tämä hiipuminen tuo mieleen erilaiset katsaukset maailmanmenoon. Tehdään yhteenvetoja kuluneista neljästä kvartaalista, vedetään viiva alle ja lasketaan persneton määrä.

Ja sitten on niitä suuria, laajoja kaaria, joita tarvitaan, jotta mennyt vuosi voidaan asettaa iankaikkisuuden käsittämättömään kehykseen.

Hakukoneyhtiö Google tarjoaa käyttäjilleen ilmaisen Insights-palvelun, jolla voi tarkkailla hakutrendejä vuodesta 2004 tähän päivään. Aivan, vuodesta 2004. Internetin maailmassa tuo kuusivuotinen jakso on iäisyys. Muistaako kukaan enää nettisivuja vuodelta 2004? Esimerkiksi Kansan Uutisia? IÄISYYS.

* * *

Tärkein kuvaaja on tiedon ja kiinnostavan tiedon välillä. Jälkimmäistä on Googlen hakutietojen mukaan etsitty alati kiivaammin viime vuosina, kun taas perinteinen oppineisuus taantuu taantumistaan. Eli Google Insights: porno vastaan informaatio.

* * *

Astetta haastavamman graafin saa kaivettua esiin tarkkailemalla kamppailua ihmiskunnan sieluista. Mikäli sydämessä on sijaa tuonpuoleisille voimille, saattaa Googlen ikuisuusbarometri lohduttaa. Vuodesta 2004 asti Jumala on ollut Saatanan edellä. Vain lokakuussa 2007 sekä tammi-, maalis- ja elokuussa 2004 pukinsorkkainen sielunvihollinen on vallinnut maan päällä. (Vuosi 2004 näyttää olleen aika saatanallista aikaa. Mitähän silloin tapahtui?)

* * *

Kolmas vaan ei suinkaan vähäisin taulukko hipaisee edellistä omalta osaltaan, sillä valkoparta vanha ukki on hahmoltaan ja nimeltään epäilyttävän demoninen olento. Näitä Pan-tyyppisiä hedelmällisyysjumalia on luomakunta vilissyt aina. Miten menee kisa joulukuun 25. päivä syntymäjuhlaansa viettävän Jeesuksen ja hänen pakanallisen kilpailijansa Joulupukin välillä?

Aika heikolta näyttää. Aina Jeesus-paran synttäreiden alla Joulupukki on rientänyt oikealta ohi kaikkien hakutilastojen kärkeen.