Oululaisen kansanedustaja Olli Immosen maailmankuva ei ole ainutlaatuinen. Edesmennyt brittikirjailija Douglas Adams kuvasi sen tarkasti teoksessaan Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki jo vuosia ennen Immosen syntymää.

Kyseinen romaani alkaa kertomuksella Krikit-planeetasta, jolla elää herkkä, kauniita rakkauslauluja harrastava kansa. Taivaankappaleella on yksi aivan erityinen ominaisuus: sitä kiertää niin sankka tomupilvi, etteivät sen asukkaat ole koskaan nähneet aurinkoa, kuita tahi tähtiä; he eivät yleensä tienneet avaruuden olemassaolosta.

Eräänä päivänä kaksi uskaliaampaa tiedemiestä kuitenkin päätyy rakentamaan raketin, joka vie heidät ylempään ilmakehään. He ovat planeetan ensimmäiset ihmiset, jotka koskaan ovat nähneet maailmankaikkeuden.

– Se on tuhottava, he sanovat.

Tuon maailmankaikkeuskriittisen planeetan asukkaiden ajattelumalli elää ja voi hyvin Perussuomalaisten nationalistisiivessä. Kun Olli Immonen saapui ensimmäistä kertaa elämänsä aikana Itä-Helsinkiin ja oletettavasti näki ensimmäistä kertaa islaminuskoisia ihmisiä, hän koki olemassaoloaan uhkaavan kriisin. Hänen mielestään oli väärin, että Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla on ”postmoderni” taideteos ja että Puotinharjussa on islaminuskoisia.

Immonen hengenheimolaisineen näet uskoo, että islaminuskoisuus on luonnotonta. Se ei sovi Suomeen, jos minnekään. Se tekee ihmisestä oitis kelvottoman, eräänlaisen anti-ihmisen.

Tai oikeastaan sekin riittää, että näyttää muslimilta.

(Siis että on ruskea.)

Maahanmuuttokriittisyys eli nuivismi on ideologia, jolla on näennäisesti rationaaliset perusteet, joiden päälle on kasvanut paksu pitkälle vedettyjen tulkintojen sedimentti. Sikäli se muistuttaa uskontoa. Skolastiset debatit tukkivat Hommaforumin, kun hurskaat ja hurskaammat oppineet pohtivat, kuinka monta maahanmuuttajaa väijyy Kaisaniemen pensaissa ja Varissuon ostoskeskuksella.

Dogmatiikka syntyy apologiasta. Hyvä maahanmuuttokriitikko on sosiologi, kulttuurintutkija ja uskontotieteilijä voidakseen vakuuttaa pakanat uskonsa oikeutuksesta. Hän osaa käyttää asiaankuuluvaa jargonia. Tosin raa’an tutkimuksen sijasta maahanmuuttokriitikon sosiologia muistuttaa pikemminkin astrologian suhdetta astronomiaan.

Laaditaanhan horoskoopit tieteellisesti. Kukapa voisi kiistää tutkituista ja olemassa oleviksi tunnetuista taivaankappaleista ja niiden suhteellisista sijainneista tehtyjen havaintojen perusteita.

Nuivismissa ja astrologiassa näillä aksiomaattisilla totuuksilla perustellaan tosin täysin poskettomia ennustuksia ja arvoasetelmia. Väittämien kyseenalaistajalle osoitetaan faktoja: voidaanko kiistää, ettei aurinko nouse elokuussa Leijonan tähtikuviossa? Eikö ole totta, että muslimienemmistöisissä valtioissa on Suomea korkeammat syntyvyysluvut?

Oireellista on, että ”tiedon” muututtua ”totuudeksi” mikään empiirinen havainto ei enää kumoa mielikuvia. Skeptikko murisee, että aurinkomerkit voivat olla kuukauden verran pielessä ilmoitetuista päivämääristään, mutta se ei jarruta astrologin päätelmiä. Onhan aivan normaalia olettaa pikku leijonapersoonan olevan päämäärähakuisempi kuin muut, suorapuheinen ja pöyhkeä, ja kukaties poikkeuksellisen altis sydän- ja verisuonitaudeille. Ja tietenkin Suomesta tulee Eurabian kalifaatin pohjoinen osavaltio kahdensadan vuoden kuluttua. Koska islam.

Yllättävästi moni julkiskeptikko on samalla intohimoinen maahanmuuttokriitikko. Epäilylläkin on siis rajansa. Kukapa ei tahtoisi uskoa johonkin?

Kuten kaikki uskonnot, nuivismi rakentuu todistuksille, joihin uskonnon opit ankkuroidaan. Valistumattoman korvissa puheet kansojen älykkyyseroista, joidenkin kulttuurien kyvyttömyydestä elää länsimaisessa yhteiskunnassa ja uutiseen kuin uutiseen liitetyt raiskaustilastot ovat vain rasistista ja sovinistista sanahelinää. Mutta aivan ytimessä ovat kuitenkin muutamat tieteenfilosofiset ajatelmat:

  1. Maailma kehittyy tai edistyy.
  2. Kehitykseen vaikuttavat tekijät ovat muuttumattomia vakioita tai kehittyvät itse yksisuuntaisesti ja vääjäämättömästi.
  3. Kehityskulkuun ei ole mahdollista vaikuttaa inhimillisin keinoin.

Olli Immonen käyttää näitä maahanmuuttokritiikin kolmea pääolettamaa apunaan hahmotellessaan rakkaan koti-Suomensa vaiheita nyt ja tulevaisuudessa. Hän toteaa profeetallisesti, että 1. Eurooppa vaiheittain islamisoituu maahanmuuton, maahanmuuttajien korkean syntyvyyden ja uskonnollisen käännytystyön kautta.

Hän uskoo myös, että 2. maahanmuutto pysyy nykyisellään tai lisääntyy; että maahanmuuttajien lähtömaiden syntyvyysluvut per nainen toistuvat tästä ikuisuuteen sellaisenaan tai kasvavin määrin – sekä rajojen takana että Suomessa. Hän uskoo, että Eurooppa ja Suomi ovat muilta osin sadan vuoden kuluttua sellaisia kuin Eurooppa ja Suomi nyt.

Hänen kuvitelmissaan 3. islam on eräänlainen luonnonvoima, joten sitä vastaan pitää toimia konkreettisin turvajärjestelyin. Ehkä siis pitäisi rakentaa muuri maamme ympärille.

Kun katsotaan Maahanmuuton vuosikatsausta vuodelle 2010, saadaan selville, millaiset todelliset luvut uhkaavat maagisesti Suomen olemassaoloa. Turvapaikanhakijoiden määrä on vastoin nuivistista kasvuideologiaa kutistunut eikä Suomi vieläkään ota vastaan kuin mitättömän noron maailman pakolaisvirroista:

  • Ruotsi: 31 819
  • Norja: 10 064
  • Suomi: 4 018.

Suomeen tuli vuonna 2010 turvapaikanhakijoita seuraavista maista: Irak 575 (muutos vuodesta 2009 -620), Somalia 571 (-609), Bulgaria 485 (-254)

Missään tapauksessa yksikään uuden eduskuntamme Immosista ei katsele näitä numeroita sellaisina kuin ne ovat. Ei nuivisti ajattele maahanmuuttoa samassa lauseessa Suomen nurinkurisen väestöpyramidin kanssa – puhumattakaan, että hän ikinä hairahtuisi ajattelemaan ihmistä numeroiden takana.

Hän ajattelee Suomen rajojen sisäpuolella olevia 6 593 Somalian kansalaista. Tilastokeskuksen mukaan heidän määränsä oli kohonnut edellisvuodesta 18,4 %. Laskutaitoisena miehenä Immonen pystyy päättelemään saman kuin kuka tahansa: jos Suomessa asuvien somalialaisten määrä kasvaa 18,4 prosenttia joka vuosi, Suomessa asuu 50 vuoden kuluttua 30 666 781 Somalian kansalaista!

Kukaan ei tietenkään varsinaisesti perustele, miksi tämä maahanmuutto pitäisi estää ja mikä on varsinaisesti se uhka, jota vastaan nuivistit taistelevat vastajihadissaan. Eihän pelkkää lukumäärää tarjoava ennuste perustele, missä ongelma piilee. Jos nykyisen Euroopan valtauskonnoksi vakiintuisi seuraavien parinsadan vuoden aikana islam, mitä se tarkoittaisi muuten kuin teologisesti tarkasteltuna? Vaikka hyväksyttäisiin mielipuolinen oletusarvo ”islamilaisen kulttuurin” tuhatvuotisesta muuttumattomuudesta, maahanmuuttokriitikko ei pysty kertomaan planeetan tulevaisuudesta mitään enempää kuin keskimääräinen horoskooppimaakari.

Vihaisia miehiä on aina ollut. Koska natsikortti on vähän väsynyt, tutkitaan toista ilmansuuntaa.

Nuoressa neuvostovaltiossa ymmärrettiin leniniläisittäin, että luokkataistelu on parasta suorittaa pikaisesti ja fyysisesti. Marxin yhteiskuntateorioita oiottiin ja proletariaatti – tai oikeammin sen ideologisesti motivoidut johtajat – kohosi ylimmäksi kansanluokaksi melko suorasukaisesti poistamalla muut kansanluokat elävien kirjoista.

1970-luvun Länsi-Euroopassa tätä mallia sovellettiin lukuisissa äärivasemmiston terrori-iskuissa ja poliittisissa murhissa. Suomessa ei väkivallan tielle lähdetty, mutta proletariaatin diktatuuria ja verenpunaista vallankumousta saarnattiin. Stalinilla oli Suomessa koko joukko nuoria ymmärtäjiä, joista moni kohosi eduskuntaankin. Heitä elähdytti fantasia, joka kauhistutti suurinta osaa kansasta ja jopa useimpia heidän puoluetovereistaan.

Ehkä Olli Immonen olisi saattanut jollekin eri vuosikymmenelle syntyessään vihata kulakkeja yhtä paljon kuin hän nyt vihaa islaminuskoisia.