Kansallisen Kokoomuksen julkaisema Verkkouutiset sai poikkeuksellisen kunnian olla ainoa iso uutismedia, joka julkaisi Suomessa räyhäoikeistolaisen Daily Caller -lehden sähkeen Murmanskissa tapahtuneesta joukkoahdistelusta ja sitä seuranneesta joukkoahdistelijoiden joukkopahoinpitelystä.

Lukuisissa tiedotusvälineissä maailmalla on uutisoitu Venäjän Murmanskissa tapahtuneesta väitetystä joukkoväkivallasta ulkomaalaisryhmää kohtaan. Muun muassa Daily Caller kertoo, että taustalla olisi ollut pakolaisiksi sanotun ryhmän oma toiminta.

Daily Caller – jonka omakin maine on mitä on – pohjasi uutisensa kahteen lähteeseen.

Ensimmäinen, Schweizmagazin, sai tietonsa murmanskilaiselta FlashNordilta. Raflaavasta nimestä huolimatta kyseessä on silti vähintään itse itsensä vakavasti ottava uutistoimisto. Se pitää jopa yllä kirjeenvaihtajaverkostoa toiminta-alueellaan, muun muassa Suomessa.

Uutisessaan FlashNord kertoo murmanskilaisiin viranomaislähteisiin perustuen, että lukuisia Lähi-idästä kotoisin olevia turvapaikanhakijoita on piesty Poljarnye Zorin kaupungissa. Tai ainakin viisi. Uutisessa myös muistellaan, miten Suomessa on tehty rikosilmoitus kahdestakymmenestä seksuaalisesta häirinnästä epäillystä turvapaikanhakijasta. Uutinen ei kerro, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa.

Hyvää kansainvälistä tapaa noudattaen FlashNord on kuitenkin seurannut tilannetta ja lisännyt uutisartikkeliinsa melko pian linkin korjaukseen: viranomaisten mukaan mitään irakilais-venäläistä massapahoinpitelyä ei ole tapahtunut. Suomeksi saman on kertonut muun muassa Sputnik.

Toinen Daily Callerin ja sitä kautta Verkkouutisten lähde on FlashNordiakin eksoottisempi. Imola Oggi -niminen italialainen äärioikeistolainen nettijulkaisu tietää kertoa, että peräti 18 turvapaikanhakijaa sai pataan ja 33 pidätettiin. Nyt siis alkuperäisen viranomaislähteen mainitsemat – ja heti perään kiistetyt – viisi ovat muuttuneet jopa viideksikymmeneksiyhdeksi.

Italialaisrasistien lainaama lähde on venäläinen Fort Russ, joka äänekkäästi julistaa olevansa riippumaton uutispalvelu. Suuressa riippumattomuudessaan se muistuttaa hieman suomalais-donetskilaista Verkkomediaa. Toisin sanoen se on täydellisen vainoharhainen suhteessaan ”länteen”, jonka ”yhtiövetoinen valtamedia” pimittää yleisöltä totuuden – mikä se sitten ikinä on.

Fort Russ on erikoistunut kääntämään venäläisten viestimien uutisia englanniksi, pitäähän länsimaisen valtamedian sumuttamien massojen saada venäläisviestimiltä vaihtoehtoisia totuuksia. Listalla on rutkasti RT:n ja Sputnikin juttuja. Murmanskin kuulumisia on saatu myös edelllä mainitun FlashNordin kautta. Sen sijaan juuri tässä tapauksessa Fort Russ on ammentanut aivan erityisestä lähteestä: Newsli.ru-sivulta.

Newsli.ru-palvelua ”toimittavat” nimimerkkien takaa ahkeroivat kansalaisjournalistit. Kirjoittajia on melkoinen nivaska ja ahkerimmilla on nimissään tuhansia artikkeleita. Verkkouutisiin asti yltänyt tieto 18 pahoinpidellystä ja 33 vangitusta turvapaikanhakijasta on kotoisin Aleks 71 -nimisen samizdatistin raportista ”Мигранты в Мурманске пристали к русской девушке, теперь 18 из них в больнице, 33 в спецприемнике”. Tekstinsä päätteeksi Aleks 71 huomaavaisesti varoittaa, että uutinen perustuu sosiaaliseen mediaan. Sillä ei siis ole mitään uutisarvoa.

Vastuuvapauslausekkeesta huolimatta Aleks 71:n venäjäksi kynäilemä ja Fort Russin englanniksi kääntämä tarina levisi pikavauhtia uusnatsifoorumeille sekä äärioikeistolaisiin verkkolehtiin ja blogeihin. Suomeksi sen julkaisivat Ilja Janitskinin omistamat rasistiset verkkosivustot, jotka olivat saaneet sanatarkasti saman artikkelin haltuunsa, mielenkiintoista kyllä, slovakialaisen konservatiivilehti Hlavné správyn kautta.

Kokoomuksen äänenkannattaja on hyvässä seurassa.

Verkkouutiset ei toki ole ensimmäistä saati viimeistä kertaa. Lehti julkaisi vähän ennen Murmansk-uutistaan reippaammanpuoleisen uutisen Kölnin uudenvuodenyön joukkoahdisteluista ”tarkasti suunniteltuna terrori-iskuna”. Otsikolla ”Kölnin kaaoksen salaisuus – iljettävien rikosten vyöryn takana oli iso tarkoitus” varustettu lennokas raportti perustui suoraan kalifornialaisen FrontPage Magazinen telepaattisesti keräämään tiedustelutietoon.

Kyseessä on jyrkästi islamofobinen julkaisu, joka ekstrapoloi jokaisesta perhosensiiveniskusta kulttuurien yhteentörmäyksen. Sattuvasti saman uutisen tuuttasivat ilmoille uskollisesti samasta lähteestä ammentaneet Janitskinin MV-lehti ja Uberuutiset.

Ei siis ihme, että myös Vihreä Lanka huomioi Verkkouutisten omituisen lähdekritiikin – tai paremminkin sen puutteen.

Kokoomuslaiset eivät luovuttaneet. Muutamia päiviä Murmansk-uutisen jälkeen Verkkouutisten sivuille kohosi viiltävää vainoharhaa tihkuva otsikko: ”Arabian kieli haluttaisiin pakolliseksi oppiaineeksi”.

Otsikkoa klikannutta lukijaa ei tämän jälkeen enää kiinnostanut lukea alkuperäistä Die Zeitin verkkojulkaisussa kerrottua uutisjuttua. Reaalitodellisuuden puolella kukaan ei väittänyt, että saksalaiskoulujen pakkoarabialla olisi laajakin kannatus tai että moinen ohjelma olisi jo käynnissä. Kyseessä oli vain erään kanadansaksalaisen tietojenkäsittelytieteen professorin ajatusharjoitus, jonka Zeit julkaisi vieraskynäpalstallaan.

Muut tunnustetut suomalaismediat eivät tarttuneet mehevään skuuppiin, mutta Verkkouutisten toimittaja Juha-Pekka Tikan lohduksi juttu kopioitiin vikkelästi sekä Finnleaksiin että Hommaforumille.

Jos hiukan silmiä siristämme, huomaamme samannimisen toimittajan olleen vastuussa muistakin Verkkouutisten lähteistämättömistä kohu-uutisista, joiden pääsisältönä on toistunut islaminuskoisten ihmisten hirvittävä kataluus ja turvapaikanhakijoiden aiheuttamien tuhojen massiivisuus.

Tikan journalistisista motiiveista on ulkopuolisen vaikea sanoa mitään. Merkeistä päätellen hänen kristilliskonservatiivinen ristiretkensä on jatkunut jo vuosikausia. Syystä tai toisesta hallituspuolue Kansallisen Kokoomuksen julkisin varoin ylläpidetty pää-äänenkannattaja on ollut halukas rahoittamaan tuottajansa hämärää missiota ilman minkäänlaisia estoja.

Mutta älkäämme kajotko lehdistönvapauteen. Jos ja kun kokoomuslaiset mielihyvin tukevat rasististen huhujen kylvämistä kannattajiensa keskuuteen, kyseessä on yksinomaan heidän asiansa.

Ja ehkä ihan vähän myös Julkisen sanan neuvoston, jonka perussopimukseen Verkkouutisetkin on sitoutunut.