Kansallinen Kokoomus on pyrkinyt profiloitumaan työväenpuolueena, vaikkakin aivan ymmärrettävistä syistä vältellyt sanoja ”kansallinen” ja ”työväenpuolue” samassa otsikossa. Mainospuheelle on kuitenkin katetta: kykypuolue on osoittautunut eteväksi työllistäjäksi.
Viimeksi Kokoomus työllisti freelancetoimittaja Petri Sarvamaan, jonka Suomen kansa muistaa parhaiten luokkatietoisesta katu-uskottavuudestaan kontulalaisilla nakkikioskeilla.
Eikä puolueen tarvinnut kävellä kuin kansan tahdon ja vaalilain yli.
Nyt, kun Sauli Niinistö valitaan sunnuntaina 5.2.2012 Suomen tasavallan presidentiksi, Kokoomus on työllistänyt toisenkin henkilön. Samalla se etevästi näyttää esimerkkiä työurien pidentämisestä. 64-vuotias Niinistö jatkaa työelämässä vähintään seitsemänkymppiseksi.
Tosin puolue on myös tehnyt alkeellisen virhearvion. Se hassasi kuusivuotisen kansallisen pettymyksen.
Kun presidentinvaalien 2012 nollas kierros pidettiin maaliskuussa 2007, Sauli Niinistö sai Tarja Halosta (ja ennakoivasti myös Pekka Haavistoa) vastustavia ääniä 60 498 kappaletta. Tämän olisi pitänyt herättää ”kauppakamarinulikat”, käyttääksemme Aarno Laitisen termiä, kalkyloimaan tulevia juonenkäänteitä. Luulisi näet ainakin matematiikan olevan leikkauslistapuolueelle tuttua.
Kokoomus, miksi ette asettaneet emerituspuheenjohtaajanne ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa? Vaikka pakolla.
Perintöprinssi Alexander Stubb sai vain surkeat 41 766 ääntä, mikä johti osaltaan pääministeripuolueen vaalitappioon ja Kataisen sosialistihallitukseen. Porvaririntama joutui ottamaan jopa Vasemmistoliiton mukaan pilaamaan hyvää приватизация-henkeä.
Stubb luonnollisestikin jopa halusi eduskuntaan, mutta Niinistö olisi voinut – Risto E. J. Penttilän tavoin – olla ottamatta vastaan edustajanpaikkaansa. Hän olisi imaissut uusmaalaisten homofobien ja eurokriittisten työläisnationalistien äänet Timo Soinin nenän edestä ennen kuin olisi ilmoittanut jättäytyvänsä tekemään mitä ikinä sitten olikaan ajatellut duunailla.
Jospa oletamme, että Sauli Niinistö olisi saanut vuonna 2011 vaikkapa 90 % neljä vuotta aiemmin keräämistään äänistä ja vähentänyt Alexander Stubbin sekä Jyrki Kataisen äänimäärää neljänneksellä. Se olisi tarkoittanut kaikkiaan 38 tuhannen äänen lisäystä Uudenmaan kokoomuspottiin.
Vuoden 2011 vaaleissa viimeinen läpimenijä sai d’Hondtin laskutavan mukaiseksi vertausluvukseen 13 106,000. Sattumalta kyseessä oli juuri Kokoomusta edustava Sanna Lauslahti. Kaikkiaan puolue sai Uudeltamaalta 11 parlamentaarikkoa.
Mikäli Sauli Niinistö olisi jämäköittänyt kokoomuslistaa ja muiden kärkiehdokkaiden äänimäärät olisivat kehittyneet aiemmin kaavaillusti, puolue olisi saanut eduskuntaan Uudeltamaalta 13 edustajaa. Ultrakonservatiivinen Elina Lepomäki olisi tiputtanut jokseenkin sosiaalidemokraattisen perussuomalaisedustaja Arja Juvosen. Jytky olisi supistunut yhdellä, mutta Homma sentään olisi ollut nousussa.
Jättämällä mandaattinsa minkä tahansa tekosyyn varjolla käyttämättä Niinistö olisi avannut eduskunnan portit myös Marika Niemelle, josta kukaan ei tiedä mitään muuta kuin oppiarvon (KTM), äitiyden ja jonkinlaisen periaatteellisen espoolaisuuden. Puolue olisi saanut hänestä tottelevaisen soturin.
Sauli Niinistön sädekehää teko ei olisi murtanut. Kun Niinistö hävisi presidentinvaalit 2006 kohtuullisen täpärästi, hän muuttui yhden miehen talvisodaksi.
Hän oli vaalien ”todellinen voittaja”. Kuten Suomi, hän kohtasi ylivoimaisen punakoneen ja toisen kierroksen Taipaleenjoen torjuntataistelut – jääkiekkotermein ilmaistuna – ilman rökäletappiota. Hän yhdisti koko kansakunnan vastustamaan enemmistön valitsemaa presidenttiä, Tarja Halosta.
Halonen, kuten tunnettua, on nainen ja vasemmistolainen. Molemmat ovat ominaisuuksia, joita tietyissä piireissä pidetään maanpetturuutena.
Vaikka Niinistö itse on ollut toisinaan tylsyyteenkin asti korrekti todellisia ja kuviteltuja vastustajiaan kohtaan, hänen faninsa ovat toista maata. Sydäntäsärkevään katkeruuteensa hirttäytyneet saukonservatiivit ovat viimeiset kuusi vuotta täyttäneet sosiaalista ja perinteistä mediaa millä tahansa sisällöllä, joka solvaa istuvaa presidenttiä. Myös muuten niin kokoomuskriittinen kiihkonationalistinen äärioikeisto on alusta asti pyrkinyt kaikin voimin uskomaan jokaista juorua, joka millä hyvänsä logiikalla todistaa Halosen olleen DDR:n agentti ja ehkä jotain kautta myös temppeliherrain ja illuminaattien jäsen.
Monivuotinen antikampanjointi lienee tuontitavaraa Yhdysvalloista, jossa Barack Obaman syntymätodistusta jahdataan yhä, vaikka paperi itsessään on näytetty lukemattomia kertoja kaikille halukkaille. Koska vasemmistolainen presidentti on vääryyttä. Ja kun oikein silmiin katsotaan, oikeistolaisinkin alkaa pian näyttää vähän vasemmistolaiselta.
Pohjoiskorealaisen kansansuosionsa turvin Sauli Niinistö on saavuttanut aseman, jossa hänen jokaista murahdustaan seuraa sarja kopsahduksia. Äänet kaikuvat onnesta pökertyneiden fanien kalloista, kun ne kolahtavat vasten lattiaa. Hän ei pysty eikä suostu häviämään vaaleja ketään vastaan. Onneksi hänen ei tarvitsekaan. Kun tukijoukoissa on kauppaneuvos Paukusta alkaen koko suomalaisen liike-elämän kerma, joukko miljonääriurheilijoita sekä Sipe Santapukki, tappio ei ole vaihtoehto.
Edes itsenäisen Suomen historian hölmöin vaalikampanja ei haittaa. Kun sekä äitiyspakkaus että astiankuivauskaappi ilmoitetaan Sauli Niinistön tukijoiksi, kuka voisi vastustaa? Miksi sinä vihaat astiankuivauskaappia?
Kansa kyllä äänestää. Onhan se heterokin.