Vihreän liiton puoluekokous on taas aivan oven takana, minkä yllyttämänä puolueen lehti lähestyi Kaasuputki-blogia ja kysyi, mikä vihreissä mättää. No, mikä ei? Vastaus oli pakko tiivistää muutamaan lauseeseen. Toivon mukaan asia on nyt selvä. Ensi vuonna olisi kenties aihetta käydä vuoroin vieraissa.
Mutta toki muutakin on lähipäivinä ollut ilmassa. Tässä viimeisimpiä kuulumisia maailmalta.
Talous ja politiikka
- Populistit. Tiedämmehän, nämä 2010-luvun vapaamuurarit sala-aikeineen. Mitä he aikovat? Miksi he ovat täällä? Kysymyksiä, kysymyksiä. Avaruudesta tulleet sieluttomat palkoihmiset. Kavalat aikeet aivoissaan he syrjäyttävät poliittiset päättäjät kaikissa EU-jäsenvaltioissa. Siellä ne nytkin väijyvät, sängyn alla, harjoittamassa populismia. Mitä se ikinä sitten onkaan – Kalevan mukaan luultavasti kaikkea. | Populismin aave Euroopan yllä (Kaleva)
- Ja vaikka Kalevan paranoidi pääkirjoitustoimittaja juuri varoitti, kuuntelivatko inhat kreikkalaiset? Ei, kirotut natsihelleenit aikovat päästää neuvostomyönteiset, vapautta vihaavat populistit valtaan. | Kreikassa joudutaan järjestämään uudet vaalit (Yleisradio)
- Suomen Kreikassa, Kontulassa, populismi on pienissä vaikeuksissa. Perussuomalaisten Itä-Helsingin paikallisosastossa käydään sisällissotaa, josta kukaan ei tiedä mitään. Onko joku virtsannut Julma-Juha Väätäisen kahvipannuun? | Taas perussuomalaisten riveissä kuohuu! (Iltalehti)
- Teuvo Hakkaraista on soimattu kovasti milloin mistäkin, vaikka kyseessä on vain viitasaarelaisen ja suomalaisen kulttuurin yhteentörmäys. | Mies siirtyi auton rattiin kaatokännissä ja housut kintuissa (Keskisuomalainen)
- Ryanairin toimari lähestyy Guggenheimin galaksia.| Toimitusjohtaja Ryanairin tiedotustilaisuudessa: ”EU on pahan imperiumi” (Aamulehti)
Viihde ja urpoilu
- S*b:n t**mittaja sensur*i vok**leja sanoista ”vetää” ja ”käteen”. | Viidakon tähtöset -Henna raivosi Facebookissa (Sub)
- Milli Vanilli ei ollut mitään tähän verrattuna. | Michael Jacksonin vaatteet maailmankiertueelle (MTV3)
- Sanomatalossa hiotaan journalismia. | Ruotsin NHL-tähti saapui Tukholmaan ilman matkalaukkuaan (Helsingin Sanomat)
- Jippu kertoo naisten hierovan rintojaan Jussi Lammen autonikkunaan hakaniemeläisravintolan edessä. Lampi ei ole moksiskaan. Mutta miksi tämä kerrotaan Suomen kansalle? | Tällä laululla Jippu pilkkaa Jussi Lampea – Lue sanat (Ilta-Sanomat), IS: Jippu teki pilkkalaulun Jussi Lammesta (Iltalehti)