Perinteinen katsaus kuluneen vuoden huippuhetkiin.

Tammikuu 2009

  • Presidentti ei saa olla musliiniHelsingin kaupunki nielaisee Sipoon Landbon. Asukkaat yrittävät kaikin keinoin vastustaa joukkoliikenteen ulottamista asuinalueelleen, koska Tallinnanaukion juopot saattavat minä hetkenä hyvänsä ilmestyä heidän pihamailleen.
  • Sauli Niinistö tekee Jenni Haukiosta kunniallisen naisen.
  • Barack Obama nimitetään Yhdysvaltain presidentiksi, vaikka hän on syntyperäinen kenialainen ja kommunisti.

Helmikuu 2009

  • Lex Nokia hyväksytään. Suomen talous kääntyy jyrkkään nousuun ja Päijänteen vesi muuttuu samppanjaksi.

Maaliskuu 2009

  • Porvoon maa- eli valtiopäivät täyttävät 200 vuotta, mikä saa suomalaiset katselemaan hämillään ryssävihaisia varpaitaan. Pitäisikö tässä olla kiitollinen vai liittyä Natoon?

Huhtikuu 2009

  • Albania liittyy Naton jäseneksi. Kansallinen Kokoomus ilmoittaa, että Albanian tie on Suomen tie. Eikä ainoastaan sotilaallisessa mielessä, vaan myös sosiaaliturvassa.
  • Johan Bäckman ei pääse Viroon, mistä seuraa krokotiilinkyyneleitä Suomenlahden molemmilla rannoilla.

Toukokuu 2009

  • Anni Sinnemäki ja Timo Soini valitaan respektiivisten puolueittensa johtoon. Kansakunta ei suorastaan hätkähdä.
  • Näyttelijä-koomikko Dom DeLuise kuolee. Yhdessä edellisen uutisen kanssa tämä tekee toukokuusta vuoden 2009 synkimmän kuukauden.

Kesäkuu 2009

  • Paavo Arhinmäki ja Vasemmistoliitto (sylissä). Kuva: brennheit bakst/Flickr.Eurovaalit herättävät lähes yhtä paljon innostusta kuin Euroviisut. Sekä vihreät että perussuomalaiset lähettävät kiusallisiksi käyneet jäsenensä Suomen rajojen ulkopuolelle. Vasemmistoliiton Martti Korhonen eroaa puolueensa johdosta ja puukottaa tovereita Vasemmistoliitossa jo perinteeksi muodostuneella tavalla poistuessaan.
  • Michael Jackson ei lähde kisaamaan Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta. Paavo Arhinmäki valitaan.

Heinäkuu 2009

  • Vaalirahoitusskandaali syvenee. Kansalaiset ulkoistavat asiasta käydyn keskustelun toimittajille ja kouralliselle hulluja nettikirjoittelijoita.
  • Valtakunta on suljettu loman ajaksi, mistä ei olla pahoillaan sen enempää Suomessa kuin rajan takanakaan.

Elokuu 2009

  • Madonna käy Helsingissä. Helsingin Sanomain kulttuuritoimitus saa orgasmin.

Syyskuu 2009

  • Patrick Swayze kuolee. Näyttelijä oli maailmankuulu, koska hänen vaimollaan on suomalaiset sukujuuret.
  • Vihdissä, Kauniaisissa ja Karkkilassa kokeillaan kunnallisvaalien lippuäänestystä.

Lokakuu 2009

  • Ensimmäinen sikainfluenssan vaatima suomalaisuhri saa lehdistön vaatimaan Suomen valtiolta säkkikaupalla lisää rahaa sveitsiläiselle lääketeollisuudelle.
  • Epämääräisistä lähteistä käy ilmi, että joku suomalainen on kenties panetellut Martti Ahtisaarta Norjan Nobel-komitealle. Kansalaiset vaativat panettelijalle kuolemantuomiota kivittämällä.

Marraskuu 2009

  • Talvisodan syttymisestä on kulunut 70 vuotta. Tällä perustellaan kaikki heikennykset perusturvaan, talouden alamäki, suomalainen kunniamurhan perinne ja Nokian asema maailman kännykkämarkkinoilla.
  • Antti Seppinen voittaa Suomen Diilin. Jethro Rostedt perustaa vaatemerkin.

Joulukuu 2009

  • Ilkka Kanerva loukkaa Suomen kansaa sanomalla Linnan juhlien boolia äiteläksi.
  • Kirjallisuuden Finlandia-palkinto myönnetään Antti Hyrylle. Uuden Suomen riveissä kysytään, miksei Jari Tervo ja Koljatti.