Ammatillisen koulutuksen reformi ja porvarihallitus on hankala yhdistelmä. Ammatillisen koulutuksen reformi on yksi maan hallituksen kärkihankkeista. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan jo vuoden 2018 alusta.

Ongelma ei ole joidenkin yksittäisten ammatillisten koulutuksien yhdistäminen, mutta lyhytnäköinen tutkintojen tekeminen vain työelämän tarpeisiin on. Ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen osuuden pitäisi olla enemmän kuin kaavailtu 50%, Jos suoritusperusteisuutta rahoituksessa korostetaan, niin tutkinnot, joihin päästään perinteisesti heikoimmilla keskiarvoilla, ovat kohtuuttomassa tilanteessa. Jos työllistymisperustetta korostetaan, niin samalla voidaan sanoa hyvästit kulttuurialan ammatillisille perustutkinnoille. Perusrahoituksen osuuden pitäisi olla vähintään 80-90%, jotta aloitettujen tutkintojen jatkuvuus olisi turvattu. Lyhytnäköistä koulutuspolitiikkaa ei pidä tehdä.

Nuorten koulutustakuu on jatkossakin tärkeä. Muidenkin kuin peruskoulusta juuri pääsevien nuorten pitää saada opiskelupaikka myös välivuosien jälkeen tai mahdollisuus vaihtaa ammattia opintotukien heikkenemättä. Ammatillisen perustutkinnon jatko-opintokelpoisuuden varmistaminen korkeakouluihin on tärkeää. Pelkkä hyväksytty ja hylätty suoritukset eivät kannusta panostamaan opiskeluun.

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN on uudistuksen myötä lisääntymässä. Tällöin on todennäköistä, että palkallinen oppisopimuskoulutus entisestään vähenee, jos työnantajat saavat samat opiskelijat ilmaiseksi työpaikalle. Koulutussopimuksella opiskeltaessa opiskelija ei olisi työsuhteessa työpaikkaan eikä työpaikka ei maksaisi korvausta opiskelijalle. Siksi on vähintäänkin varmistettava, että työpaikalla opiskelun laadun varmistamiseksi kyseisillä työpaikoille koulutetaan ja edellytetään koulutettu työpaikkaohjaaja. Ammatillisten perustutkintojen lähiopetuksen ja erityisopetuksen riittävyydestä on syytä kantaa erityistä huolta!

Mikäli ammatillisessa koulutuksessa osaamisperustaksi tulee ainoastaan hyväksytty tai hylätty, jolloin arvosanoilla ei ole enää mitään väliä, niin se heikentää opiskeluun panostamista ja samalla mahdollisuutta korkeakouluihin jatkamisesta.

Kaikki eivät halua korkeakouluun. Mutta elinikäistä oppimisen mahdollisuutta ei pidä unohtaa ja tuottaa jälleen koulutuksen eriarvoistumista ja pussinperäkoulutuksia. On tärkeää, että ammatillisesta koulutuksesta säilyy lukion käyneiden kanssa tasavertaiset mahdollisuudet hakea ja päästä korkeakouluihin. Kiintiöt tai tasapuolisesti molempia opiskelutaustoja suosivat pääsykokeet olisivat tähän ratkaisu. Ylioppilaskirjoitusten painoarvoa ei mielestäni pitäisi lisätä nykyisestä, sillä tämä tuottaisi vain loputtoman ylioppilaskirjoitusten uusimiskierteen tai aiemmin kirjoituksissa epäonnistuneiden lopullisen rajaamisen korkeakoulutuksesta.

Kaksoistutkintolaisille pitää taata toimiva mahdollisuus onnistua ylioppilaskirjoituksissa tarjoamalla riittävästi opetusta yo-aineissa tai valita hakea ammatillisen tutkinnon todistuksellaan jatko-opintoihin.

Kalliista valmennuskursseista luopumisen ei pidä tarkoittaa ylioppilaskirjoitusten merkityksen korostamista ja täten valtavan lisästressin tuomista teini-ikäisten nuorten elämään. Siirtymäsäännökset pitää saada pitemmiksi.

Isäni sanoi meille, että opiskelkaa mikä kiinnostaa ja menkää töihin mihin pääsette. Haluan elinikäisen oppimisen mahdollisuuden myös lapsilleni ja lapsenlapsilleni.