Mistä kirjoittaisin? Kysyin ystävältäni ja hän vastasi: ”Kirjota yksinäisyydestä. Se koskettaa kaikkia.” Totta. Vauvasta vaariin yhteinen kipeä ongelma tässä ajassa on yksinäisyys. Voi olla, että ulospäin yksinäisyyttä ei havaita, jos ympärillä on jatkuvasti ihmisiä, mutta tunnetasolla emotionaalinen yksinäisyys kolkuttelee.
Yksinäisyydellä oi monet kasvot elämän eri vaiheissa. Yksin oleminen ei ole aina yksinäisyyttä. Joskus taas yhdessä oleminen ai asuminen voi lisätä yksinäisyyden ja erillisyyden tunnetta kipuun saakka. Yksinäisyys on kohtaamattomuutta. Yksinäisyys on sitä, ettei asioita enää edes oteta puheeksi tai ettei ole ihmistä kenen kanssa puhuisi. Toisen ihmisen ikävästä on paljon lauluja. Niissä on kiteytettynä suomalaisuuden syvyyttä ja tuntoja. ”Kunpa sinut tuntisin paremmin. Silloin ehkä oppisin itsenikin..”
”Kun joku läheinen kuolee, niin kaikki se rakkaus, mitä on ollut, tulee osaksi sinua.”
Pyhäinpäivän lähestyessä muistellaan edesmenneitä rakkaita. Isäni kuoli jo vuonna 2004. Menetin läheisen isän ja äitini menetti lähes elinikäisen puolisonsa, jokapäiväisen ihmisensä. Äitini kuoli vuosi sitten ja sisarusteni kanssa vanhenimme sukupolvella. En tiedä tekeekö kuolema vahvemmaksi, mutta ainakin se vie lähemmäksi elämän ydintä. Olen säästänyt ystävältäni saamani tekstiviestin: ”Kun joku läheinen kuolee, niin kaikki se rakkaus, mitä on ollut, tulee osaksi sinua.”
Lokakuu on minulle jo nuoruudesta syvien muistojen kuukausi. Nuorena erosin lokakuussa Lyseon lukion toiselta luokalta haikeissa tunnelmissa. Vuosi sen jälkeen menin iltalukioon oltuani ensin työttömänä, harjoittelijana Pernasaaren koulukodissa, Tikkakosken lastenkodissa ja Haukkalan lastenpsykiatrisessa. Opin paljon elämästä. Kaksi vuotta päivälukiosta eroamisen jälkeen sain koottua voimani ja tehtyä lukion loppuun ylioppilaskirjoituksiineen. Olen siitä edelleen ylpeä.
Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, silti voi vastaan tulla hyviä asioita, jotka vaikuttavat olennaisesti elämän suuntaan. Onko niin, että merkityksellisimmät asiat tulevat elämään ikään kuin sattumalta? Jälkikäteen voisi usein puhua myös kohtalosta tai johdatuksesta.
Omat kasvukivut nuorena eivät suoraan siirry opiksi omille lapsille –eivät edes kantapääkautta opitut totuudet. Se on ehkä äitien vaikein oppimisen paikka. Lapsensa puolesta ei voi elää edes yhtä päivää. Hyvää tarkoittavatkaan neuvot eivät auta, jos ne tulevat väärään aikaan tai väärällä tavalla. Joku sanoi, että hyvä neuvonantaja sanoo neuvon vain kerran, korkeintaan kaksi – ja silloinkin vain pyydettäessä. Vaikea läksy. Kultaomenia hopeamaljassa ovat oikeat sanat oikeaan aikaan. Kuulluksi tulemisen tunteen kanssa on hyvä kasvaa ja elää. Elämässä olennainen opitaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Aikuisen tehtävä on sanoa nuorelle: Olen tässä auttaakseni sinua. Ei ole sinänsä merkitystä harjoitella tiettyä koetta tai ylioppilaskirjoituksia varten, vaan elämää, joka on tänään huomenna ja 10 vuoden päästä. Ja kuitenkin – vain päivä kerrallaan.
Kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämänsä, on merkityksellinen osallisuuden kokemus kaiken ikäisenä. Heikossakin kunnossa olevalle oman arjen hallinnan tunteesta syntyy ihmisarvoinen elämä. Varmaa on, että jokainen tarvitsee ainakin yhden hyvän ihmissuhteen kokeakseen elämänsä mielekkääksi. -Mitä haluat, että sinusta muistetaan? Pohdin ystäväni kanssa. ”Että voin antaa kohtaamisen hetkiä toiselle ilman, että uskon menettäväni jotain itsestäni”. Hyvä ihmissuhde on lääke moneen vaivaan. Tunne on lähempänä elämän ydintä kuin järki ja äly. Kuulluksi tuleminen voi parantaa haavat paremmin kuin aika. Aika on välittämisen tärkein mittari. ” Niin kuin käytät aikasi, niin jaat sydämesi.” Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus.