Palmian tilanne puhuttaa. Palmia yhtiöitettiin osittain v. 2015 vahtimestari- ja laitoshuoltopalvelujen osalta. Valtuuston äänestyksessä ei syksyllä 2014 oltu pakkotilanteessa. Mentiin vain ideologia edellä. Oikeisto voitti. Itse äänestin tuolloin Palmian pilkkomista ja osittaistakin yhtiöittämistä vastaan Vasemmiston kanssa. Enkä kadu.

Kaupungilla on vahva strateginen intressi päiväkotien, koulujen, oppilaitosten ja toistaiseksi myös omien sote-sektorin laitosten ruokahuoltopalvelujen lisäksi myös puhelin jahyvinvointipalveluissa. Niiden kannattaa jatkossakin olla kaupungin omia -toimintoja, joita ei tällöin tarvitsisi kilpailuttaa. Jos myös ruokapalveluja kilpailutetaan prosentuaalisesti laajemmin ja tämä todennäköisesti vaikuttaa myös henkilöstöön. Seuraukset ovat jo nyt nähtävissä: työntekijöiden vaihtuminen ja matalapalkkaisen ja naisvaltaisen alan halpuuttaminen. Tätäkö halutaan? Tämäkö tuottaa säästöt, joita Helsinki hinkuu?

Ruokailu on varhaiskasvatuksessa osa kasvatusta, samoin koulussa ja lastensuojelulaitoksissa. Ruokapalvelut tukevat koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen opetus- ja kasvatustehtävää eli ydintehtävää. On väliä, miten eettisesti ruoka on tuotettu ja valmistettu. On väliä, että lasten ja nuorten kanssa päiväkodeissa ja kouluissa on ruokahuollossa, siivouksessa ja kouluisännän tehtävissä on työssä pysyviä ammattihenkilöitä, jotka siivouksen, ruoanlaiton ja kouluisännöinnin lisäksi osaavat kohdata arjessa lapset ja nuoret, jotka ovat paikalla heidän lähes koko työpäivänsä ajan samoissa rakennuksissa. Heidän kokonaisvaltaista työtään ei saa sivuuttaa. On väliä, miten ja millä keinoin säästöjä saadaan ja miten päätöksenteon keinot vaikuttavat kokonaisuuteen. Inhimillisyyttä päätöksentekoon!