Koulu on alkanut. Monelle se on iloinen asia, mutta osalle pelottava. Yksin jääminen ja jättäminen on myös koulukiusaamisen ytimessä. Vastuuta koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta ei voi sysätä vain koulun tai yksittäisen oppilaan tai opettajan hartioille. Vastuu on meidän kaikkien.
Kiusaaminen on ryhmäilmiö. Se ei ole vain kouluissa tapahtuvaa. Mitä tapahtuu opettajanhuoneissa ja työpaikoilla – tapahtuu koululuokissa ja kodeissa. Tulevien vanhusten yksinäisyyttä voidaan parhaiten ehkäistä jo päiväkodissa ja peruskoulussa. Tulipalot pitää sammuttaa heti, mutta järkevintä on ehkäistä ne ennalta.
Jatkuva kilpailun ja kilpailukyvyn korostaminen lisää samalla yhteiskunnallisia pudotuspelejä. Myös TV-ohjelmat ja media ovat pullollaan heikoimman lenkin pudottamista. Yksilö ei voi olla yksin vastuussa yhteiskunnan rakenteissa olevan sivuun jättämisen seurauksista.
Yksin jättämistä tapahtuu jo hiekkalaatikolla. Kiusaamista on tutkittu myös päiväkoti-ikäisillä. Yksin jääminen vastentahtoisesti nakertaa omanarvontuntua ja altistaa kiusatuksi joutumiselle. Yksinäistä on helpompi kiusata, jos kukaan muu ei pistä hanttiin. Yksinäisen auttaminen kaveripiiriin mukaan, on avainasemassa kaiken ikäisten kohdalla kiusaamisen ehkäisyssä.
Harva uskaltaa edes tunnistaa kiusatun – saati sitten puolustaa tätä. On helpompi ajatella, että joku haluaa olla yksin omasta tahdostaan kuin että jättäytyy siksi sivuun, jotta ei tulisi jatkuvasti torjutuksi. Kiusaajakin tarvitsee kuuntelijaa, mutta ei tekojensa hyväksyjää. Haasteena on saada jokainen tuntemaan olevansa niin arvokas, että häntä ei saa kohdella huonosti.
Tein graduni koulukiusaamisesta. Haastattelin pieniä oppilaita. Kiusaajiksi tunnistetut oppilaat eivät ajatelleet olevansa muiden mielestä kiusaajia ja monen mielestä heidän luokassaan ei esiintynyt kiusaamista. Yksi kiusaajaksi mainittu poika sanoi, että” luokassamme ei ole kiusaamista ja että kiusaaminen on sitä, että joku ampuu pyssyllä”. Onneksi siis luokassa ei ollut tätä tapahtunut. Yksi kiusattu poika sanoi, että ”kiusatuksi tuleminen mustuttaa mielen ja on vaikea keskittyä muuhun koulussa”. Ja että ei ole kertonut kotona kenellekään, ”jotta äiti ei huolestuisi, kun omaa poikaa kiusataan koulussa”. Toivon todella, että lasten ei tarvitsisi suojella vanhempiaan ja kiusaamiskokemukset voisi ottaa kotona puheeksi.
Kiusaaminen on arkipäivän ja koko yhteiskunnan rikkaruoho, jota on jatkuvasti kitkettävä ja uskallettava viheltää peli poikki. Kysymys ei ole ensisijaisesti koulutuksesta, vaan arjen empatiasta ja siviilirohkeudesta. Tähän tarvitaan meidät kaikki. Puolustetuksi tulemisen kokemus voi muuttaa elämän. Myötätunnolla muutetaan maailmaa paremmaksi. Ystävällinen hymy ja tervehdys voi pelastaa yksinäisen päivän – ja elämän. ”Vaarallisinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien hiljaisuus.”