Eilisen HeSarin sunnuntaisivut (3.7.) tarjosivat artikkelin, joka kannattaa kaivaa esille. Noora Mattilan laatima kirjaesittely ja haastattelu otsikolla Amerikkalainen unelma elää Suomessa tutustuttaa meidät Anu Partaseen ja hänen kirjoittamaansa tuoreeseen kirjaan The Nordic Theory of Everything (Harper-Collins, 418 s.).
Asuttuaan vuodesta 2008 New Yorkin Brooklynissa Anu tuli siihen tulokseen, että vaikka Yhdysvallat on monin tavoin viehättävä maa asua, siellä on sietämättömiä puutteita verrattuna Suomeen ja Pohjoismaihin. Hän kertoo saaneensa paniikkikohtauksia törmätessään amerikkalaisten sosiaalipoliittiseen todellisuuteen. Siksi hän kirjoitti amerikkalaisille kirjan pohjoismaisesta mallista. Kirjan on määrä ilmestyä myös suomeksi ensi tammikuussa.
Minkä takia meidän kannattaa odottaa suurella mielenkiinnolla kirjan suomennosta? Mielestäni ennen kaikkea sen vuoksi, että kirja mitä ilmeisimmin on selkeästi ja journalistisen sujuvasti kirjoitettu vertailu siitä, kuinka erilaisia vauraat demokratiat voivat olla. Anu on 41 vuotias ilmeisen ammattitaitoinen toimittaja, joka on Suomessa työskennellyt mm. Helsingin Sanomissa.
”Terveydenhuolto oli täällä järkyttävä yllätys” sanoo Anu Nooran haastattelussa. ”Terveysvakuutus on todella kallis ja siinä oli hirveästi paperityötä.” Yhdysvalloissa sairaalalaskut katetaan vakuutuksilla ja korvauksista voi joutua riitelemään vakuutusyhtiön kanssa.
Haastattelussa Anu selvittää, että lasten päivähoito maksaa keskimäärin 16 000 dollaria vuodessa ja lasten koulut ovat maksullisia. Yliopistokoulutus maksaa vähintään 80 000 dollaria ellei lapsi saa stipendejä.
Anu toteaa, että tavallinen amerikkalainen on koko elämänsä riippuvainen perheenjäsentensä tuloista ja viitseliäisyydestä, sekä työnantajansa armollisuudesta. Superosaajia lukuunottamatta amerikkalainen ei hevin uskalla vaihtaa työpaikkaa siinä pelossa, että koko perhe menettää terveysvakuutuksen.
Haastattelun mukaan Anu tuli ymmärtämään, että vaikka Yhdysvallat on taloudessa ja innovaatioissa maailman johtaja, se on samaan aikaan ydintoiminnoissaan vanhanaikainen, epätasa-arvoinen ja tarpeettoman stressaava kulttuuri.
Kirjoitin vain joitakin päiviä sitten tälle sivustolle kolumnin otsikolla Työ, pääoma ja demokratia. Se oli/on teoreettinen yritykseni tarttua samaan asiaan, johon Anu on tarttunut empiirisesti. On tärkeätä ymmärtää, että demokratiat voivat yhteiskuntapoliittisesti olla varsin erilaisia, vaikka niiden taloudellinen suorityskyky olisi suunnilleen samaa tasoa. Pohjoismaiden yhteiskuntapolitiikka on sitä paitsi yhdysvaltalaista paljon parempaa tasoa siitä huolimatta, että Yhdysvaltojen taloudellinen suorituskyky on suurempi kuin minkään Pohjoismaan.
Kysymys on politiikasta, poliittisesta kulttuurista ja poliittisesta tahdosta. Kysymys on siitä, miten haluamme elää.
Amerikkalaista presidenttikandidaatti Bernie Sandersia on kiittäminen siitä, että hän on kampanjansa aikana kutsunut itseään sosialistiksi ja on nimittänyt pohjoismaista yhteiskuntamallia sosialismiksi. Se on jälleen yksi muistutus siitä, miten äärettömän harmillisia kylmän sodan aikana vakiintuneet mielikuvat sanojen merkityksistä ovat.
Sandersia ne mielikuvat eivät tunnu kahlitsevan niin kuin ne kahlitsevat meitä eurooppalaisia – etenkin meitä suomalaisia. Hän tuntuu ymmärtäneen, että käsitteet vasen ja oikea eivät riitä. Tarvitaan myös käsitteitä jotka viittaavat yhteiskuntapolitiikan substanssiin.
Moderni elämä jäsentyy, kuten totesin aikaisemmassa kolumnissani, työn, pääoman ja yhteiskunnan intressien saamien painotusten mukaisesti. Totesin, että kapitalistiseksi on syytä määritellä sellainen kulttuuri, joka suosii kohtuuttomasti pääoman intressejä palkkojen ja hyvinvointiyhteiskunnan kustannuksella. Saman logiikan mukaan yhdyn Sandersiin. Sosialismia on demokraattisessa valtiossa sellainen yhteiskuntapolitiikka, joka mm. tasa-arvoisen palkkapolitiikan, täystyöllisyyspolitiikan ja kattavan sosiaaliturvan keinoin pyrkii mahdollistamaan jokaisen ihmisen ihmisarvoisen elämän.
Anu Partanen osoittaa hyvää yhteiskunnallista analyysikykyä torjumalla haastattelussaan sellaisen käsityksen, että Suomen viime vuosien taloudellisen vaikeuksien syynä olisi hyvinvointivaltio. Syitä on sen sijaan haettava mm. globalisaatiosta, talouden yksipuolisuudesta, Venäjä-pakotteista ja eurokriisistä. Jään mielenkiinnolla odottamaan Anun kirjan suomennosta.