Viime sunnuntaina 28.3.2021 Helsingin Sanomat julkaisi tasavallan presidentti Sauli Niinistön Vieraskynä-kirjoituksen otsikolla Arktista viileyttä ja Helsingin henkeä.
Jos kirjoitus on sitä, miltä se näyttää, se voi olla ilmaus Sauli Niinistön presidenttikauden merkittävimmästä avauksesta. Kirjoitus oli tavattoman viisas ja on julkaistu oikeaan aikaan. Sen mukaan Niinistö näyttää tarjoavan Helsinkiä vuoden 1975 Ety-kokouksen 50-vuotisjuhlan näyttämöksi ja samalla silloisen ”Helsingin hengen” elvytys-kokoukseksi.
Palautetaan mieleen, mitä Helsingin hengellä tarkoitettiin. Yksinkertaisin vastaus on liennytystä kylmän sodan poliittisessa ilmapiirissä. Jo se, että kolmenkymmenenviiden valtion johtajat kokoontuivat Helsinkiin ja pääsivät yhteisymmärrykseen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyö-kokouksen päätösasiakirjasta, merkitsi liennytystä. On syytä muistaa, että tuossa kokouksessa Eurooppa oli poliittinen käsite, joka ulottui Vladivostokista Vancouveriin, eli Yhdysvallat (Naton johtavana maana) oli kokouksessa osa poliittista Eurooppaa.
Kokouksen keskeisinä tuloksina muistetaan yleisesti lähinnä kaksi asiaa. Ensinnäkin sovittiin Euroopan valtioiden rajojen muuttamattomuudesta, mitä pidettiin ennen kaikkea Neuvostoliiton voittona, koska päätösasiakirja legitimoi Neuvostoliiton satelliittivaltioiden olemassa olon ja niiden rajojen loukkaamattomuuden Itä-Euroopassa. Toinen yleisesti muistettu asia on ollut ns. kolmas kori, jossa sovittiin YK:n ihmisoikeussopimuksia tarkemmin ja niiden velvoitteet uusien ihmisoikeuksien noudattamisesta kaikissa allekirjoittaja-valtioissa.
Kovaan sotilaalliseen turvallisuuteen uskovassa läntisessä lehdistössä kolmanteen koriin suhtauduttiin kyynisesti, ja sitä pidettiin vain muodollisesti tasapainottavana elementtinä sen voimapoliittisen ”menetyksen” rinnalla, että Yhdysvallat suostui hyväksymään kaikki rajat Itä-Euroopassa. Itse asiassa oikeisto- ja tabloidlehdistö oli äänekkäästi sitä mieltä, että Neuvostoliitto höynäytti USA:ta.
Vuosikymmenet Helsingin huippukokouksen jälkeen ovat kuitenkin osoittaneet päätösasiakirjan molempien kohtien voiman. Ennen kaikkea rauha on säilynyt. Lisäksi demokratia- ja ihmisoikeus-prosessit lähtivät liikkeelle Neuvostoliitossa ja sen satelliittivaltioissa Itä-Euroopassa. Mikä osuus noilla prosesseilla oli myöhemmin Gorbatsovin valtaannousussa, vuoden 1989 Berliinin muurin murtumisessa ja Neuvostoliiton lähdössä hapuillen demokratian rakentamiseen, jääköön historioitsijoiden arvioitavaksi.
Oma käsitykseni Helsingin Ety-kokouksen merkityksestä kattaa, totta kai, nuo kaksi tärkeätä asiaa: rajoista sopimisen ja ihmisoikeuksista sopimisen. Oleellisimman voi ehkä kuitenkin summata siihen, että päätösasiakirja sitoutui ilman varauksia YK:n peruskirjaan ja Yhdistyneisiin Kansakuntiin instituutiona.
Vanha nationalistinen käsitys voimapolitiikasta kansainvälisen järjestyksen perustana ja ainoana totuutena sai ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliitosta itselleen ensimmäisen kerran maailman historiassa modernin kilpailijan. Se perustui silloiseen laajaan kansainväliseen ymmärrykseen, että uuden teknologisen kulttuurin oloissa vanhasta voimapolitiikasta sotineen oli tullut liian tuhoisa mielettömyys. Eurooppalainen fasismi 20- ja 30-luvuilla ei kuitenkaan sopeutunut tähän tosiasiaan. Saksalaisten revansismi ja yltiönationalismi johtivat toiseen maailmasotaan, sen jälkeen hirvittävään poliittiseen krapulaan ja Yhdistyneiden kansakuntien perustamiseen.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat ei maan poliittisen eliitin kapeakatseisuuden vuoksi liittynyt maan oman presidentin Woodrow Wilsonin aloitteesta syntyneeseen Kansainliittoon. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen kongressi sensijaan hyväksyi ilomielin YK:n päämajan sijoittumisen New Yorkiin. Muodollisessa universaalisuudessa YK päihittää muutenkin edeltäjänsä. Käytännöllisesti katsoen kaikki maailman valtiot ovat nykyisin YK:n jäseniä. Kun nykyisin puhutaan sääntöperäisestä maailmanjärjestyksestä, sillä viitataan nimenomaan YK:n perussopimukseen ja koko siihen laajaan sopimus-järjestelmään, josta on sovittu YK:n tarjoamissa puitteissa.
Toisen maailmansodan jälkeen maailma on säästynyt uudelta suursodalta. Sen voi sanoa perustuneen, paitsi YK:n olemassa oloon sinänsä, ennen kaikkea YK:n turvallisuusneuvoston ydinaseita omistavien suurvaltojen, ns. T5 valtioiden, viisauteen ja ymmärrykseen sellaisen mahdottomuudesta. Viimeksi mainitut ovat kyllä kaikki sekaantuneet – yleensä välillisesti – paikallisiin konflikteihin, mutta niiden sääntelyssä YK:lla on yleensä ollut erittäin suuri rooli.
Nykyinen kansainvälinen järjestelmämme ei useiden ihmisten mielestä ole ihanteellinen. YK ei ole maailman hallitus, jolla olisi voimankäytön monopoli, vaan se on kansallisvaltioiden liitto. Järjestelmän toimivuuden edellytys on siihen normistoon sitoutuminen, josta on yhteisesti sovittu. Tässä mielessä YK:lla ja EU:lla on samanlainen legitimiteetti-ongelma tai ehkä paremmin sanottuna samanlainen legitimiteetti-rakenne. On nimittäin tärkeätä ymmärtää, että tällaisissa oloissa ainoata mahdollista isänmaallisuutta on huolehtia oman valtion mahdollisimman suuresta kompetenssista niissä normatiivisissa oloissa, joihin jäsenyydet YK:ssa ja EU:ssa velvoittavat.
Maailman on kutistunut hyvin pieneksi. Siksi asiat eivät voi olla toisin. Nationalistinen anarkia on muuttunut järjettömyydeksi ja kaipuu nykyistä suorempaan globaaliin demokratiaan on toistaiseksi, ja luultavasti vielä hyvin pitkän ajan, vain kaipuuta. Siksi käsite kansainvälinen politiikka ei ole menettämässä merkitystään. Sitä olisi osattava harjoittaa yhteistoiminnan hengessä kaikissa maissa.
Sauli Niinistön aloitteen välitön positiivinen vaikutus on siinä, että se pakottaa katsomaan, minkälainen maailma oli ennen vuotta 1975 ja miten Helsingin Ety-kokous sitä muutti. Ehkä se siinä sivussa auttaa myös näkemään paremmin ja paremmassa valossa tasavallan presidentti Urho Kekkosen toiminnan ja hänen motiivinsa siinä kansainvälisessä toimintaympäristössä, jossa Suomi silloin eli.
Tämän päivän maailmassa suurimpia ongelmia ovat ilmaston lämpeneminen, maapallon vesien saastuminen ja vesivarojen ehtyminen, sietämätön köyhyys ja työpaikkojen puute monissa paikoissa maailmaa. Haasteet ovat valtavia, mutta on kaikki syy uskoa, että ihmiskunnalla on hallussaan riittävästi teknologiaa ja osaamista, joiden avulla näihin haasteisiin voidaan tarttua. Ongelmat ovatkin ensisijaisesti poliittisia, sopimisen tahdon ja ymmärryksen ongelmia.
Juuri tämän takia on syytä yhtyä täydestä sydämestä Sauli Niinistön sanoihin ”Suomi on voinut ja voi myös jatkossa vaikuttaa kokoaan suuremmalla panoksella. Uusiin avauksiinkin on oltava valmiutta.” Niinistön avauksen ajoitus on oivallinen. Korona-epidemia on ollut kaikkialla maailmassa kouriintuntuva muistutus koko ihmiskunnan kohtalonyhteydestä ja ihmisten peruuttamattomasta keskinäisestä riippuvuudesta. Nykyinen tilanne tarjoaa ilmapiirin, jossa on kaikki syy uskoa Etyk 50 hankkeen menestykseen.
On syytä palauttaa mieliin myös se, että vuoden 1975 huippukokouksen poliittinen valmistelu aloitettiin useita vuosia ennen kokousta ja siihen mobilisoitiin koko ulkoministeriön diplomaattikunta. Tässä suhteessa tilanne ei nyt ole helpompi, pikemminkin vaativampi. On esimerkiksi mietittävä kiireellisesti, onko Etyk 50 kokouksessa Yhdysvaltojen lisäksi tärkeänä osallistujana Kiina. Vuosi 2025 lähestyy nopeasti. Jos hankkeen halutaan onnistuvan, maamme hallituksen on yhdessä tasavallan presidentin kanssa käynnistettävä se välittömästi.
Hanke on epäilemättä myös kallis, vaikka sitä varten ei tarvitse rakentaa uutta Finlandia taloa. Jos minulta kysyttäisiin, miten hanke rahoitetaan, mieleen tulee ensimmäiseksi, että suunnitellusta hävittäjä-lentokoneiden hankinnasta voitaisiin tinkiä, sillä turvallisuuspoliittisesti tämä Niinistön ehdottama hanke on lentokoneita paljon ajankohtaisempi ja tärkeämpi.