Haaste eurooppalaisille arvoille

Luin melko hämmentyneenä Jukka Petäjän esseen tiistain (29.3.) Hesarin kulttuurisivulla.¹ Se oli saanut inspiraationsa Brysselin edellisen tiistain terrori-iskusta. Jutun otsikko on ’Myös eurooppalaiset arvot ovat tulilinjalla’.

Hämmennykseni alkoi hälvetä vasta jutun lopussa, jossa Petäjä sanoo: ”Syrjäytyminen, radikalisoituminen, yleinen näköalattomuus ja eri väestöryhmien putoaminen yhteiskunnan ulkopuolelle niittävät nyt kylmää satoa, … ”

Kyllä vain, juuri noin minäkin olen terrorismin taustaa tulkinnut. Enkä voi mitenkään olla eri mieltä myöskään kappaleen jatkosta: ” … mutta väkivallan nousu arkea varjostavaksi uhkaksi synnyttää myös vihaa, joka voimistaa entisestään vastakkainasettelua. Siinä tilanteessa muslimimaailma saa liian helposti kohutoimittaja Oriana Fallacin lanseeraaman leiman ’Arabbia’, joka nivoo yhteen Arabian ja vihan sekä raivon (italiaksi ’rabbia’).”

Tässä Petäjä puhuu islamofobiasta, jota Euroopassa noussut äärioikeistolainen muukalais- ja EU-vastainen poliittinen populismi käyttää häikäilemättä hyväkseen. Jos terrorismi voidaan määritellä yritykseksi tavoitella poliittista vaikutusta näyttävillä väkivallan teoilla, niin ’Arabbia’ ja populistisen äärioikeiston nousu kertovat terrorismin tavoitteiden onnistumisesta. Petäjä tuntuu siis ymmärtävän syy-seuraus-suhteen oikein.

Kun jatkoin lukemista Petäjän esseen viimeiseen kappaleeseen, tulin jälleen epävarmaksi: ”Mikä on eurooppalainen arki tässä uhkaavassa tilanteessa? Se riippuu sinusta ja minusta, meistä kaikista.” Kyllä, aivan varmasti, mutta mitä Petäjä nyt tarkoittaa, mitä hän neuvoo tekemään? Yritän etsiä vastausta Petäjän esseestä; luen sen uudestaan.

Jutun otsikko on: ”Myös eurooppalaiset arvot ovat tulilinjalla”. Alussa Petäjä kirjoittaa auki, miten hän ymmärtää eurooppalaiset arvot. Hän viittaa Ranskan vallankumoukseen, Euroopan unioniin ja vuoden 1975 Ety-kokoukseen, joiden kaikkien seurauksena eurooppalaiset arvot voi tiivistää mm. sanoihin vapaus, veljeys, tasa-arvo, ihmisten, tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuvuus, sanan- ja ilmaisuvapaus, vähemmistöjen oikeudet, yhteiskunnallinen avoimuus, oikeusvaltion periaatteet ja uskonnonvapaus.

Näitä arvojako radikaali islamismi haluaisi muuttaa Euroopassa? Enpä oikein usko. Jos selitystä maahanmuuttajaväestön keskuudessa tapahtuvalle islamistiselle radikalisoitumiselle haetaan syrjäytymisestä ja syrjinnästä (joka koskee laajasti maahanmuuttajanuoria myös toisessa ja kolmannessa polvessa), heidän kritiikkinsä lienee pikemminkin se, että eurooppalaiset yhteiskunnat eivät noudata omia arvojaan heidän kohtelussaan.

Ajankohtaiseen suomalaiskeskusteluun viitaten, voidaan siis puhua kotouttamisen epäonnistumisesta. Ihminen kotoutuu vain, jos hän tuntee olevansa hyväksytty. Syrjitty katkeroituu melko varmasti ja varsin todennäköisesti hän myös radikalisoituu tavalla tai toisella.

Kotoutuneet maahanmuuttajat ovat valtava positiivinen voimavara mille tahansa eurooppalaiselle yhteiskunnalle, Suomellekin. Epäonnistuminen kotouttamisessa tuottaa puolestaan vaarallisen yhteiskunnallisen tilanteen.

Ovatko eurooppalaiset arvot jossakin muussa merkityksessä tulilinjalla? Me tiedämme nykyisin liiankin hyvin, että islamilaisissa maissa naisen asema ei ole sama kuin länsimaissa. Mutta länsimaissakin on tässä suhteessa eroja ja niin on islamilaisissakin maissa. Kehitys kaikkialla näyttäisi kuitenkin kulkevan kohti sukupuolten täyttä tasa-arvoa.

Islamilaisissa maissa on muutakin vanhanaikaisuutta: klaanikulttuuria, paternalismia ja halua pitäytyä uskonnollisessa sharia-laissa. Me olemme Euroopan ja maailmanhistoriaa ajatellessamme tottuneet tarkastelemaan historiaa kehityksenä. Miksi islamislaista maailmaa koskevassa keskustelussa tuntuu olevan niin vaikeata uskoa, että nekin ovat kehittyviä yhteiskuntia? Ei eurooppalainen todellisuus ollut keskiajalla kovinkaan kaukana niistä piirteistä, joita me nykyisin pidämme isalamilaisessa maailmassa kauhisuttavan takapajuisina.

Islamilaisesta maailmasta Eurooppaan tullut maahanmuuttaja on tietysti suuressa määrin ja usein pitkään oman maansa kulttuurin ’vanki’. Hän joutuu aivan varmasti paljon punnitsemaan mielessään eurooppalaisia arvoja ja kotimaansa arvoja. Olisi tyhmää kieltää, ettei eurooppalaisilla olisi esimerkiksi tapakulttuurin alueella myös hyödyllistä opittavaa maahanmuuttajilta, mutta pääasiassa oppimisprosessi tietysti on toisen suuntainen; maahanmuuttaja omaksuu eurooppalaisen arvomaailman – sekä hyvässä että pahassa.

Petäjä kirjoittaa, että ”Painajaiseksi muuttunut todellisuus ja vuoropuhelun umpikuja pakottavat väkisinkin tarkastelemaan kriittisesti eurooppalaisia arvoja”. Olkoon niin, tarkastellaan siis kriittisesti. Niiden poliittisten instituutioiden ja suurten tapahtumien listalta, jotka Petäjä luettelee eurooppalaisten arvojen perustaksi, puutuu tärkein: Yhdistyneen Kansakunnat. Eurooppalaisittain olisi ollut myös sopivaa mainita erityisesti Euroopan neuvosto ja Euroopan ihmisoikeussopimus. On syytä muistaa, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen myös Venäjä ja kaikki Itä-Euroopan maat allekirjoittivat Euroopan ihmisoikeussopimuksen.

Voidaan ehkä sanoa, että eurooppalaisista arvoista on tullut universaaleja arvoja. Aivan varmasti voidaan sanoa, että ne universaalit arvot, joihin kansat ovat sitoutuneet YK:n peruskirjassa, YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja 1960-luvulla hyväksytyissä kansainvälisissä ihmisoikeus-sopimuksissa, on omaksuttu myös eurooppalaisiksi arvoiksi. Ongelma ei siis ole eurooppalaisissa arvoissa, vaan siinä, koetaanko ne liian usein vain retoriikaksi.

Painajaiseksi muuttunut todellisuus pakottaa siis viimeistään nyt tarkastelemaan kriittisesti, elämmekö me Euroopassa arvojemme mukaisesti; ei vain suhteessa maahanmuuttajiin, vaan myös Euroopan suhteissa muihin kansoihin ja kulttuureihin.

Perattavaa ja pöyhittävää on paljon. Euroopalla ja lännellä on kolonialistinen historia. Kuinka vapaita olemme kolonialistisista asenteista? Kuinka reiluja ovat lännen taloussuhteet entisiin ja nykyisiin kehitysmaihin? Nämä ovat todellisia haasteita eurooppalaisille arvoille.