Nyt täytyy asettua puolustamaan Sauli Niinistöä YLE:ä vastaan.

YLE on rakentanut presidentinvaalikampanjaa varten itse asiassa oikein nerokkaan asetelman. Kukin ehdokas saa televisiossa (TV1) oman tunnin mittaisen ohjelman prime time aikaan iltauutisten jälkeen. Seuraavana aamuna radion kahdeksan uutiset (YLE 1) kertaa lyhyesti, edellisenä iltana esiintyneen ehdokkaan puheen sisällön ja sen jälkeen Ykkösaamussa on haastateltavina pari asiantuntijaa, jotka arvioivat ehdokkaan esiintymisen.

Lisämausteena Ykkösaamussa on se, että ennen asiantuntija-arvioita ehdokas saa itse puhelinhaastattelussa arvioida oman esiintymisensä. Tänä aamuna Sauli Niinistö oli kieltäytynyt tai ollut estynyt tästä haastattelusta. Kummasta oli kysymys, ei käynyt ilmi. Sitäkin enemmän aikaa jäi joka tapauksessa asiantuntija-arvioille.

Tämän aamun Ykkösaamun toimitti erittäin rutinoitunut ja osaava Sakari Kilpelä. Hänen haastatteleminaan asiantuntijoina olivat YLE:n oma ulkomaantoimittaja Pirjo Auvinen ja Turun yliopiston professori Elina Kestilä-Kekkonen.

Haastatelluista esiin pyrkinyt ja ärhäkkä oli Pirjo Auvinen. Kestilä-Kekkosen rooli jäi vaisuksi Auvisen myötäilyksi. Minun mielestäni Auvisen esiintyminen lähenteli skandaalia.

On totta, kuten arvioijat totesivat, että Niinistön puhe oli yllätyksetön. Mutta eikö sen juuri niin pitänytkin olla, jos puhujana on maan virallista ulkopolitiikkaa puolustanut presidentti. Median toive, että pitää olla sirkusta ja räiskettä, ”uusia ulostuloja” jne. on media-ammattilaisten ammattitauti. Joissakin tapauksissa, itse asiassa melko usein best news on no news. Tämä olisi ollut terve lähtökohta arvioida Niinistön puhetta.

Niinistö puhui rauhasta kolmessa merkityksessä: rauhasta sodan poissa olona, luontosuhteemme rauhasta ja yhteiskuntarauhasta. Kun Niinistö TV-ohjelmassaan haastateltuna pyrki välttelemään arvojohtajan viitan ottamista hartioilleen, se oli hänen oman roolinsa ja persoonansa turhaa vähättelyä. Puhuessaan ihmisen luontosuhteesta ja yhteiskuntarauhasta hän harjoitti nimenomaan arvojohtajuutta – eikä nyt aivan hassusti. Totta taitaa kuitenkin olla sekin, että arvojohtajuus tehoaa sitä paremmin, mitä vaatimattomammin esiintyy. Ehkä Niinistö oli ymmärtänyt tämän.

Pirjo Auvinen yritti tehdä skandaalin siitä, että Niinistö presidenttinä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä suhtautui niin luottavaisesti – ja kansaa rauhoittelevasti – siihen puolustusvoimien johdolta saamaansa informaatioon, että jalkaväkimiinat korvaava asejärjestelmä on olemassa ja otettu käyttöön. Auvinen itse siinä näyttäytyi höynäytetyltä miinalobby -uskovaiselta.

Auviselle ei myöskään sopinut, että Niinistö piti Itämeren alueen turvallisuustilannetta vakaana, vaikka alueella on ollut sekä Naton että Venänäjän sinänsä valitettavaa voimannäyttöä.

Auvinen suhtautui hyvin epäilevästi niihin kolmeen skenaarioon tilanteista, joissa Suomen olisi syytä harkita uudelleen liittoutumattomuuspolitiikkansa ja mahdollisesti hakea Naton jäsenyyttä. Minusta Niinistön skenaariot olivat harvinaisen selväjärkisiä ja osoittivat samalla vakuuttavasti, että Niinistö pitää Suomen nykyistä sotilaallista liittoutumattomuutta ehdottomasti parhaana turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona sekä Suomelle että naapureille kaikissa ilmansuunnissa. Auvinen näyttäytyi tässä yhtenä niistä valitettavan monista median edustajista, jotka omien pelkojensa takia ovat ryhtyneet uskomaan asevoiman tarjoamaan pelotteeseen ainoana turvallisuuden takeena.

Se on hirvittävä väärinkäsitys. Siitä ei todista vain Suomen historia, vaan maailmanhistoria. Alan tuntea Niinistöä kohtaan sympatiaa siitä, että hän arveli (jos se nyt niin oli?) viisaaksi kieltäytyä Ykkösaamun haastattelusta ja antaa ymmärtää, että kaikki tarpeellinen tuli jo eilen sanotuksi. Sapienti sat, viisas ymmärtää vähemmästäkin

Poliitikkojen kilpailutilanteessa journalismi tekee palveluksen yleisölle, jos se grillaa poliitikkoja toisten poliitikkojen tai toisten mielipidesuuntien kannoilla ja niiden perusteluilla. Journalisti tekee ehdottoman viisaasti, jos hän pitää aina huolen siitä, että se kritiikki, jolla hän lähestyy haastateltavaa ei näyttäydy hänen omana kritiikkiään, vaan olemassa olevien poliittisten vaihtoehtojen ja niiden edustajien tarjoamaan kritiikkiä.

Journalisti voi ilmaista myös oman mielipiteensä, mutta se edellyttää, että hän hankkii statuksen asiantuntijana ja kommentaattorina, mahdollisesti kolumnistina. Minusta Pirjo Auvisella ei ole sellaista asiantuntemusta, ei sellaista statusta, eikä sellaista arvovaltaa. Häneen kohdistuu odotus normaalista sitoutumattomasta ja puolueettomasta journalistisesta työstä.

Varjo tässä asiassa lankeaa YLE:nkin päälle. Auvinen on YLE:n oma toimittaja. En suinkaan ole sitä mieltä, että YLE:n oma toimittaja ei voisi tämän Ykkösaamun kaltaisessa ohjelmassa esiintyä asiantuntijana, mutta silloin pitää miettiä tarkoin esiintyykö hän journalismin (ja mahdollisesti esiintymistaidon) asiantuntijana vai substanssin asiantuntijana. Tämä harkinta oli jäänyt YLE:ssä nyt suorittamatta.