Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus tunnettiin aikaisemmin nimellä Kielitoimisto. Sen perustehtäväksi ymmärrettiin oikeakielisyyden varjelu ja toisaalta oikeakielisyydestä päättäminen niissä asioissa, joille ei vielä ollut vakiintunut niitä ilmaisevaa sanaa. Kielitoimiston nimen uudistaminen lienee liittynyt myös kieltä koskevan ”filosofian” uudistumiseen. Kotus sanoo nykyisin, että kieli kehittyy omia aikojaa, eikä sitä mikään toimisto voi määrätä. Seurata voi, ja tutkia.
Tietysti Kotuksen uusi ”filosofia” on pätevä, mutta kielen huoltoakin tarvitaan ja suosituksia varsinkin uusien termien käytöstä. Olen siksi oikein ilahtunut siitä, että Kotus on tarttunut siihen, millä nimellä uusia sote-alueita kutsutaan lakiesityksessä. Eli Kotus seuraa ja tutkii, mutta tarpeen vaatiessa palaa myös kielenhuoltajan tehtäväänsä.
Tänään Helsingin Sanomat kertoo Kotuksen antaneen tiedotteen, joka suosittaa että uusista sosiaali- ja terveydenhuollosta ja pelastustoimesta vastaavista alueista puhuttaisiin edelleen maakuntina, ei hyvinvointialueina kuten nyt tehdään lakiesityksessä. Helsingin Sanomat tietää lisäksi kertoa, että ministeriö oli konsultoinut asiassa Kotusta jo aikaisemmin lain luonnosteluvaiheessa, mutta jättänyt ottamatta huomioon Kotuksen suosituksen.
Kotuksen perustelu on järkevä: ”Hyvinvointi on abstrakti ja monimerkityksinen sana, joka ei kuvaa neutraalisti hallinnollisen yksikön tehtäviä, vaan viittaa hallinnon tavoitteisiin. Lisäksi se on laajalti käytössä kaupallisissa yhteyksissä, esimerkiksi liikunta- ja kauneuneuspalveluissa.”
Minusta Kotusta pitää onnitella siitäkin, että se ei ole tyytynyt vain siihen, että on ilmaissut kantansa lainvalmistelussa normaalin lausuntomenettelyn mukaisesti, vaan on nyt turvautunut julkisuuteen. Julkinen keskustelu on demokratiaa; ja demokratian kannalta kiistanalainen sana on mitä tärkein.
Ehkä lakiesityksen kirjoittajilla on ollut mielessään sana hyvinvointivaltio. Se on ongelmallinen termi samasta syystä, jolla Kotus nyt haluaa torjua ”hyvinvointialue” tai jopa ”hyvinvointimaakunta” käsitteet. ”Hyvinvointivaltio” on kuitenkin jo vakiintunut kieleemme, eli sen suhteen on myöhäistä rypistää. Toisaalta on kuitenkin myös niin, että (tietääkseni) sanaa ”hyvinvointivaltio” ei ole missään laissa.
Käsite ”hyvinvointivaltio” voidaan ymmärtää kahdella tavalla. Tavanomaisempi tapa on pitää sitä terminä, jolla voidaan viitata sellaiseen valtioon, jonka kansalaiset hyvinvointipalvelujen ja valtion muun politiikan ansiosta voivat hyvin. Onko (mikä tahansa) valtio tässä mielessä hyvinvointivaltio, on tietysti viime kädessä arviointikysymys; joidenkin mielestä on, toisten mielestä ei.
Toinen tapa ymmärtää käsite hyvinvointivaltio on ”juridis-hallinnollisempi”. Sen mukaan hyvinvointivaltio on niiden lakisääteisten instituutioiden muodostama kokonaisuus, joiden tarkoituksena on edistää kansalaisten hyvinvointia. Olen itse mieltynyt tähän tapaan ajatella tuon käsitteen merkitystä, vaikka tietysti sekin jättää tilan erilaisille arvioille.
Jälkimmäinen ymmärtämistapa on myös reilu siinä mielessä, että se ei väitä eikä edellytä kaikkien voivan hyvin hyvinvointivaltiossa, vaan yksinkertaisesti määrittää hyvinvointivaltioksi ne lakisääteiset instituutiot, jotka pyrkivät edistämään kansalaisten hyvinvointia. Vasemmiston kannalta se on myös viisaampi ja tarkoituksenmukaisempi ymmärtämisen tapa, koska se ohjaa ajattelemaan täsmällisesti niitä instituutioita, niiden toimivuutta ja niiden muodostamaa kokonaisuutta, joiden tehtävänä on edistää kansalaisten hyvinvointia.
Lakiesityksen kirjoittajilla on siis, ehkä ja arvatenkin, ollut niin sanoakseni hyviä intentioita lanseeratessaan käsitteen hyvinvointialue. Toivottavasti käsite Kotuksen (ja tiettävästi Kepun) kannan mukaisesti kuitenkin hylätään ja unohdetaan lopullisesti.
Hallinnollinen selkeys puhuu sen puolesta, että puhutaan maakunnista – ja aikaa myöten demokraattisen hallinnon kolmesta tasosta: kunta, maakunta ja valtio. Olemme siis valtiollisten vaalien, eli eduskunta- ja presidentin vaalien, ja kuntavaalien lisäksi saamassa maakuntavaalit. Toivottavasti ei siis koskaan hyvinvointialue-vaaleja.
”Hyvinvointi” omien ja läheisten kokemuksen ja tuntemusten merkityksessä on melko selvä käsite; joko voin tai en voi hyvin lääketieteellisessä merkityksessä, elintarpeideni ja asuinolosuhteideni kelvollisuuden merkityksessä tai (sosiaali)psykologisessa merkityksessä. Viimeksi mainittu viittaa tietysti esim. työhyvinvoinnin ja parisuhde-hyvinvoinnin kaltaisiin asioihin.
Kun siirrytään puhumaan hyvinvoinnista yhteiskunnallisessa merkityksessä ja sen edistämiseen tarkoitettujen instituutioiden merkityksessä, siirrytään hyvin poliittiselle alueelle. Vasemmiston kannalta on siksi tärkeää, että sanaa ei banalisoida, eikä inflatoida. Sana on syytä säilyttää mahdollisimman poliittisena, sillä politiikasta yhteiskunnallisessa ”hyvinvointipuheessa” on kysymys: tuloeroista, eläkkeiden riittävyydestä, terveyspalvelujen joustavasta saatavuudesta jne. jne.
Sattuma tai ei, mutta myös Helsingin Sanomien pääkirjoituskin puhuu tänään sote-lainsäädännöstä. Lehti on hankkeen etenemisen kannalta toiveikas. Kirjoitus on otsikoitu ”Karsittu sote voi jopa onnistua”. Jutun loppu nostaa kuitenkin esiin mahdollisen kompastuskiven: ”Uudellamaalla perus- ja erikoistason palvelut eivät tule saman budjettivallan alle, koska Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) säilyy erillisenä Hus-yhtymänä. Erillisratkaisu on vastaus kuntapoliitikkojen toiveisiin, mutta palvelujen parantamista se ei Uudellamaalla helpota.”
Kaikkien poliittisten tahojen tarpeelliseksi, välttämättömäksi ja kiireelliseksi toteamaa sote-uudistusta on valmisteltu jo aivan liian kauan. Siksi on syytä toivoa hartaasti, että hanke ei nyt kariudu Hesarin esiin nostamaan kompastuskiveen. Jos tulkitsen oikein, lehti kuitenkin ihmettelee, miksi Uudellamaalla tehdään valtakunnan muissa maakunnissa noudatetuista linjauksista poikkeava ratkaisu. Vailla muuta asiantuntemusta kuin se, mikä karttuu politiikan katsomossa, mieleni tekee yhtyä Hesarin ihmettelyyn.
Lopuksi ihmettelen vielä vanhan kielitoimiston nimenmuutosta. Vaimoni puhisi tuohtuneena: ”Jos ihmisiltä kysyttäisiin kadulla, mikä on Kotus, juuri kukaan ei tietäisi. Jos kysyttäisiin, mikä on kielitoimisto, useimmat olisivat hajulla. Kotus, pöh!” Vanhojen tuttujen instituutioiden nimenmuutoksissa kannattaisi olla varovainen, sillä nimet ovat tunnistamista varten.