Yle Radio 1:ssä oli tänään aivan erinomainen aamu. Roman Schatzin Maammekirjassa Laura Kolbe ja Antti Ronkainen kävivät erittäin sivistyneen keskustelun eurooppalaisuudesta. Se kannattaa ehdottomasti kaivaa esiin Yle Areenasta, jos ei ollut radion ääressä klo 10 ja 11 välillä. Tottakai keskustelu pyöri paljon pelätyn nationalistisen populismiaallon ja sen mahdollisen voiton seurausten arvuuttelun ympärillä, mutta oli siinä paljon muutakin.
Euroopan historian professori Laura Kolbe kaivoi taitavasti esiin eurooppalaisen identiteetin rakennusaineita aina antiikin Kreikasta ja Roomasta asti, mutta etsi niitä yhtä taitavasti myös tästä päivästä korostaen mm. kaupunkien suurta merkitystä. Tunnustaudun Laura Kolben historianäkemysten ja hänen positiivisen kehitysajattelunsa suureksi ystäväksi. Antti Ronkastakin kuuntelin ihan mielelläni.
Varsinainen suuri ilon aiheeni oli kuitenkin radion Ykkösaamussa Heikki Hiilamon kolumni. Sekin on helppo kaivaa esiin vaikka kännykällä Ylen uutisvahdista. Hiilamo on tuskastunut itsenäisyyspäivän vieton militarismiin. Niin olen minäkin. Hän oli ollut Oslossa viime perjantaina, kun siellä juhlittiin kansallispäivää. Hän ehdottaa, että Suomen itsenäisyyspäivän vietolle haettaisiin malli Norjasta.
”Pienissä käsissä tuhannet Norjan liput vilisevät väkijoukossa. Koululaisorkesteri toisensa jälkeen marssii kohti kuninkaanlinnaa. Kulkueessa väikkyvät mitä värikkäimmat kansallispuvut, juhlaviirit ja pinssit. Kaduilla on niin paljon väkeä, ettei sekaan meinaa mahtua.”
Hiilamo tuo selvästi esiin vastenmielisyytensä Suomen itsenäisyyspäivän linnan juhlaa kohtaan. Siinä on hänen mielestään kaksi vikaa. Tuon ne tässä esiin omin sanoin. Hiilamo ei pidä juhlan elitistisestä luonteesta. Linnaan kutsutaan ”kansakunnan kerma” ja pukujuhla välitetään kaiken kansan katsottavaksi pitkässä – siis todella pitkässä – televisio-ohjelmassa. Ohjelman suosio on valtava, mikä kertoo jotakin varsin kyseenalaista juhlaan liittyvästä mentaliteetista, ehkä suomalaisesta mentaliteetista yleisemminkin.
Toinen asia, josta Hiilamo ei pidä, on juhlaan vuosikausia liittynyt militaristinen korostus. Tottakai sankarivainajia pitää muistaa ja sotien veteraaneja arvostaa, mutta itsenäisyyspäivän juhlinta on Ylen ohjelmia myöten saanut korostuksen, jossa itsenäisyyttä katsotaan vain näiden asioiden ja toisen maailmansodan taistelujen silmälasien läpi.
Kolumnissaan Hiilamo puuskahtaa: ”Militaristinen ja elitistinen tapa viettää itsenäisyyspäivää pönkittään ennen kaikkea nationalistista populismia. Tarvitsemme iloisempia ja monipuolisempia tapoja juhlia itsenäisyyttä ja sitä vapautta, jonka sotaveteraanit pelastivat.” Hiilamo ehdottaa, että juhlinnan pääpaino olisi kouluissa.
Itse lämpenen kovasti koulu-ajatukselle, mutta mielellään laajentaisin sitä niin, että itsenäisyyspäivään valmistautuminen ja itse päivä olisi myös Ylen ohjelmissa historian tuntemusta monipuolisesti lisäävää aikuisväestönkin keskuudessa.
En poistaisi itsenäisyyspäivän presidentin linnan vastaanottoa, mutta tekisin siitä tilaisuuden, johon kutsutaan vain ulkovaltojen lähetystöjen henkilökuntaa. Varmasti joku uutiskuva tilaisuudesta olisi televisiossa paikallaan, mutta pitkän kättelyseremonian kuvaamisesta voisi luopua kokonaan. Muutamien diplomaattien haastattelu maailman tilasta ja menosta olisi tietysti linnan juhlasta paikallaa.
Olen joskus ehdotellut – julkisestikin – että Suomella voisi olla myös kansallispäivä. Sellaista sopisi mielestäni oikein hyvin viettää Porvoon valtiopäivien (tai maapäivien, miten tahansa) päättäjäispäivänä, joka muistini mukaan oli heinäkuun 19. vuonna 1809. Se oli päivä, josta Suomen historia erillisenä kansakuntana alkoi. Sitä ennen Suomi oli ollut Ruotsin valtakunnan kiinteä osa.
Heinäkuu on Suomessa lomakuukausi. Se sanelisi päivän viettotavan. Liputus, tottakai! Asettaisin kuitenkin kyseenalaiseksi, tarvittaisiinko eritystä valtakunnallista pääjuhlaa. Juhlaa vietettäisiin mökeillä ja ravintoloissa perhe- ja ystäväpiireissä. Jos Yle ja sanomalehdistö ja koulut olisivat olleet valppaita, niiden ohjelmat, opetus ja juttujen sisällöt tarjoaisivat juhlintaan sopivaa jutunjuurta.
Kun lähestyvään itsenäisyyspäivään kouluissa valmistuttaisiin, kansallispäivänkin olemassa olo varmasti muistettaisiin ja se antaisi historiaan suunnatulle katseelle syvyyttä. Suomen kansakunnan olemassaolon ja historiallisen muotoutumisen kannalta tärkeitä asioita eivät ole vain ensimmäiseen maailmansotaan liittyneet mullistukset, vaan myös Napoleonin sotiin liittyneet mullistukset vuosisata aikaisemmin.
Kun sekä itsenäisyyspäivänä että kansallispäivänä kaikkein tärkeintä olisi suunnata katsetta tulevaisuuteen, niin yksi teema kohoaa merkityksessään yli muiden: mitä on oikea isänmaallisuus? Olemmeko kansakuntana kosmopoliittisia patriootteja vai taantumuksellisia nationalisteja?
Laura Kolbe ei Roman Schatzin ohjelmassa asettanut kysymystä juuri näin, mutta valinnan näiden kahden orientaation välillä hän teki kyllä hyvin selväksi. Olisi typerää jättää isänmaallisuus populistien epiteetiksi, sillä nykymaailmassa tuskin mikään on epäisänmaallisempaa kuin nationalistinen populismi.