Tämän jutun kimmokkeen on tämän päivän Hesarin (to 8.4.) pääkirjoitus. Se on – ainakin jossakin määrin – oikealla asialla. Artikkelissa on kysymys ensisijassa pääkaupunkiseudun kaavoituksesta, mutta asia koskee koko maata.

Olin aikanaan kohtuullisen innostunut ajatuksesta, että kuntien määrä supistetaan johonkin lukuun 15 ja 30 välillä. Lainsäädännöllisesti se olisi ollut yksinkertainen uudistus; kuntalakia ei juurikaan olisi tarvinnut muuttaa. Hyvää tarkoittanut hanke tyssäsi kuitenkin lähes kaikkien vastustukseen. Ehkä se oli vain hyvä.

Yksi argumentti oli, että suuri kuntafuusio poistaisi lähidemokratian, jota kunnat nykyisellään edustavat. Ehdotukset siitä, että voitaisiin kehittää lainsäädänto kunnanosa-demokratiasta (kaupunginosa- ja kylädemokratiasta) eivät ottaneet tulta. Niinpä kaikenlaisten sekoilujen jälkeen päädyttiin nykyiseen tilanteeseen, jossa rakennetaan seitsemäätoista maakuntaa. Niille siirtyy osa kuntien tehtävistä.

Tien maakunta-uudistukseen avasi ns. sote eli tarve rationalisoida sosiaali- ja terveystoimi ja – niin aluksi ajateltiin – saada ”laajemmat hartiat” kantamaan kustannukset. Tarve oli ilmeinen. Siitä todistivat useat kuntainliitot, jotka oli perustettu juuri siinä tarkoituksessa. Valmistelu tapahtui pitkää siinä uskossa, että maakunnalle tulee verotusoikeus. Ehkä joskus tuleekin, muttei ihan pian. Miksi? Kyse lienee vain uskon puutteesta. Toivottavasti sitä vielä löytyy.

Maakunta-lainsäädännön valmistelijat huomasivat pian, että olisi epätarkoituksenmukaista perustaa maakunnat hoitamaan vain sote-asioita. Koko joukko muitakin kuntien tehtäviä onkin nyt siirtymässä maakunnille. Se on järkevää ja kannatettavaa.

Hesari tarttuu tärkeään asiaan, kaavoitukseen. Se toteaa, että ”edellisen hallituksen aikana valtio selvitti myös pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä metropolikaupungiksi”. Kuten tunnettua, hanke kaatui. Hesari toteaa, että nyt ympäristöministeriö on kaivanut suunnitelmat uudelleen esiin. Nyt olisi kysymys ”kaupunkikaavoista”, joilla velvoitettaisiin kaupunkiseutujen kunnat kaavoitus-yhteistyöhön. Hesari päättää kirjoituksensa mielenkiintoiseen virkkeeseen: ”Jos suurten kaupunkiseutujen päättäjät eivät vapaaehtoisesti kykene riittävään vuoropuheluun ja yhteistyöhön, siihen velvoittamista on syytä harkita.”

Minun kysymykseni on: jos ja kun maakunnat perustetaan (ja miksei niitä perustettaisi?), niin eikö olisi järkevää antaa maakunnille vahvat valtuudet kaavoituksessa?

Kaavoituksessa on yhdyskunta- ja yhteiskuntasuunnittelun näkökulmasta kysymys erilaisten toimintojen sijainnin ohjauksesta (esim. teollisuusalueet, asuinalueet, virkistysalueet) ja liikennesuunnittelusta. Olemme käsittääkseni hyvin lähellä sitä tilannetta, jossa alkaa olla yhteiskunnallinen konsensus siitä, että erilaisista syistä johtuen (tehokkuus, käytännöllisyys, mukavuus, päästöjen vähentäminen) tulee suosia joukkoliikennettä.

Pidän Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren esiintymistä tässä asiassa omituisena. Hän on siinä täysin oikeassa, että vahva megatrendi vie kohti kasvavia kaupunkeja. Se, mitä hän ei tunnu käsittävän on, että kehittyvässä yhteiskunnassa kaupungit ja maaseutu tarvitsevat toinen toisiaan, ne elävät toinen toisistaan. Eläisin mielelläni Suomessa, jossa on 10 – 20 maakuntaa, niillä vahvat ja kasvavat pääkaupungit ja joukko muita pienempiä kaupunki- ja kaupunkimaisia keskuksia. Siinä Suomessa toimisi toimisi tehokas, nopea ja mukava joukkoliikenne kuljettaen ennen kaikkea työmatka-liikkujat edullisesti kotien ja työpaikkojen välillä.

Tuo on minun kuvani siitä, miten rakennetaan taloudellisesti mahdollisimman tehokas ja samalla asukkailleen mahdollisimman viihtyisä Suomi. Kehotan siis kaikkien puolueiden päättäjiä nostamaan katseensa sote-sopasta, jonka ympärillä riehuu nyt liian paljon lyhytnäköisiä ja pikkumaisia intohimoja.

Jos maakunnat tulevat, tehdään niistä järkevä julkisen hallinnon taso, joka parhaalla mahdollisella tavalla palvelee maakuntien, niiden taajamien ja koko maan kehittämistä. Kaavoitusvaltuuksien ja velvollisuuksien tasapaino julkishallinnon eri tasojen välillä on tässä avainasemassa.