Tuoreessa Kansan Uutisten numerossa (10.12.2021) päätoimittaja Jussi Virkkunen kertoo, että ensi vuonna lehti uudistuu. Maaliskuusta alkaen lehti alkaa ilmestyä vain kerran kuukaudessa. Tilaushinta putoaa roimasti jo heti ensi vuoden alusta.
Virkkusen perustelut uudistukselle ovat hyvät. Laatuun voidaan panostaa enemmän ja myös lukijoille jää enemmän aikaa paneutua lehden juttuihin. Nettilehti tarjoaa edelleen päivittäistä journalismia.
Tuo on kunnianhimoinen ja oikealla tavalla ajanmukainen lähtökohta uudistukselle. Uskon, että se toimii, jos siitä pidetään kiinni. Siis, jos siitä pidetään kiinni! Vaikka olen vuosikymmeniä ollut ammatiksenikin viestinnän kanssa tekemisissä, en ole koskaan ollut ammattijournalisti. Mielipiteeni tässä ovat siis maallikon, mutta maallikon, joka on ollut aina kiinnostunut siitä, mikä on journalismin tehtävä demokraattisessa yhteiskunnassa.
Kuuntelin muutama päivä sitten Ylen pääjohtaja Merja Ylä-Anttilan esitelmän yleisradiosta ja julkisen palvelun median tehtävästä yhteiskunnassa. Se oli hyvä esitelmä. Ylen ohjelmia paljon seuraavana voin myös ilokseni sanoa, että yhtiö elää melko hyvin niiden periaatteiden, ihanteiden ja normien mukaisesti, joita pääjohtaja kertoi Ylessä noudatettavan.
Me tyydytämme uutisnälkämme päivittäin etupäässä Ylen annilla sekä radiosta että televisiosta. Mitään ei edes tarvitse jättää väliin; sen takaa Ylen Areena.
Ajankohtaisen poliittisen kommentoinnin Yle hoitaa yleensä myös moitteettomasti, tasapuolisesti ja asiantuntevasti. En yhdy lainkaan niihin vasemmistolaisiin motkottajiin, jotka pitävät Yleä jonkinlaisena kokoomuksen äänitorvena. Yle on periaatteessa eduskunnan valvonnassa. Se edellyttää tasapuolisuutta ja kriittisyyttä. Minun nähdäkseni Yle täyttää yleensä hyvin nämä kriteerit.
Yle on myös valtavan upea sivistysväline. Tiedeohjelmia, historiadokumentteja, elokuvia, TV-sarjoja, jne jne. Yleä verrataan toiminta-periaatteiltaan BBC:hin. Vertaus ei ole aiheeton. Yle myös ajaa ulos paljon BBC:n parasta tuotantoa.
Vasemmistolaiselta kannalta katsoen – tarkoitan nyt siis arvostelukykyisiä vasemmistolaisia ihmisiä, en niitä motkottajia – Suomen tilanteeseen voidaan olla varsin tyytyväisiä. Tyytyväisyys ei kuitenkaan saa merkitä laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Aktiivinen seuranta ja palaute pitää Ylen kurssissa. Sitäpaitsi on totta, että aika-ajoin koko valtakunnan journalistikuntaan iskee ja iskostuu jokin hullu asenne ja ennakkoluulo. Taisi olla Kalevi Sorsa, joka puhui sopulilaumasta.
Jos meillä on näin hieno julkisen palvelun media, niin mihin muuta lehdistöä edes tarvitaan? No, ensinnäkin demokratiaan kuuluu vapaa tiedonvälitys ja vapaa mielipiteiden ilmaisemisen oikeus. On myös niin, että yritykset – etenkin kauppa – haluavat mainostaa ja ovat valmiita maksamaan mainostilasta lehdissä. Siksi lehtiä voidaan julkaista. Eikä pidä luulla, etteivät ihmiset halua lukea mainoksia. Kyllä he haluavat, eikä siinä ole mitään halveksittavaa, vaikka ilmiö tuottaakin paljon tyhjäkäyntiä ja jätepaperia.
Demokratia edellyttää poliittisten puolueiden olemassaoloa. On olemassa maita, joissa valtion omistama media (periaatteessa siis julkisen palvelun media) on alistettu palvelemaan jonkun diktaattorin tai vain yhden poliittisen suunnan propagandan tarpeita. Jos tällaisissa maissa on useampia poliittisia puolueita, ne eivät oikeastaan toimi osana demokratiaa, vaan osana jonkinlaista epätervettä konsensusta vallan apupuolueina.
Aitoon demokratiaan kuuluu, jos ei suorastaan se, että rakastaa, niin ainakin se, että kunnioittaa kaikkia poliittisia puolueita ja niiden täydellistä ilmaisun vapautta. On terveellistä ymmärtää, että tällaiseen tilaan päästään vasta pitkän kehityksen tuloksena. Demokratia on vaikea yhteisöllinen taiteen laji. Sen ydin on keskinäinen luottamus. Nykyajan suurin demokratian ongelma ovat monissa Euroopan maissa – Suomessakin – sellaiset poliittiset puolueet, joiden riveissä ei oikeasti kunnioiteta toisia puolueita eikä varsinkaan tasa-arvoisesti kaikkia ihmisiä, vaan joko avoimesti tai hiljaisesti hyväksytään monenlainen vihapuhe.
Politiikassa on aina kysymys siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa tai yleensä jotakin sen osa-aluetta kehitetään. Siihen voi sisältyä hyvinkin kinkkisiä juttuja, koska aina jotkut ihmiset voivat tuntea omat etunsa uhatuiksi. Demokratia on sitä terveempi, mitä vapaammin voidaan keskustella ihan mistä vain.
Demokratia on itse asiassa ideologioiden vapaa maailma. Ideologioita on erilaisia. Joissakin on elementtejä vuosituhansien takaa, joissakin sadan tai parin sadan vuoden takaa. Jotkut vahvatkin ideologiat ovat syntyneet melko tuoreen yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena. Ajatellaan nyt vaikka vihreitä. Puolueideologiat ja -ohjelmat ovat ideologia-tiivistelmiä. Ne kertovat hyvässä tapauksessa melko paljon siitä, mitä asianomaisen puolueen kannattajat ajattelevat. Näin on kuitenkin vain vakiintuneissa vanhoissa demokratioissa, joissa ihmisten hellimät hirmuiset viholliskuvat toisista puoleista ja niiden kannattajista ovat tehneet tilaa realistisemmille mielikuville ja keskinäiselle luottamukselle, ja samalla omien tavoitteiden melko rehelliselle ja avoimelle ilmaisemiselle.
Suhteellisen vaalitavan demokratioissa on monia puolueita. Niissä maissa, joissa on yhden valittavan henkilön vaalipiirit, on taipumus muodostua kaksipuoluejärjestelmä. Suomi on monipuoluemaa. Demokratiat ovat erilaisia.
Poliittisen puolueen toimintalogiikka perustuu sen edustajien ja ”kentän” väliseen kommunikaatioon ja yhteisymmärrykseen. Mitä on siinä välissä, joka turvaa tuon yhteisymmärryksen? Terveessä demokratiassa kaksi asiaa: puoluekoneisto, jonka muodostavat ennen kaikkea jäsenet ja paikalliset perusjärjestöt, sekä puolueen lehdistö.
Voidaan sanoa, että demokratia on sitä epäterveempi, mitä enemmän puolueiden edustajiksi valikoituu muita kuin poliittisilla ansioillaan kuuluisuuteen nousseita julkkiksia. Terveen demokratian tapauksessa puolueet ovat enemmän kansanliikkeitä kuin vaalikoneistoja. Epäterveen demokratian tapauksessa puolueet ovat enemmän vaalikoneistoja kuin kansanliikkeitä. Molemmat ominaisuudet kuuluvat demokraattiseen puolueeseen.
Historiallisesti katsoen, jos ajatellaan Skdl:ää ja Vasemmistoliittoa toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa, puoluekoneisto laajoine jäsenistöineen oli ehkä merkittävämpi ”liima” äänestäjien ja edustajien välillä kuin puolueen lehdistö, vaikka lehtiä olikin useita. Tässä suhteessa ajat ovat muuttuneet. Väitän, että puolueen lehdistön rooli on muuttunut puoluekoneistoa tärkeämmäksi.
Nämä ovat ajatuksia, joita vasten pohdin Kansan Uutisten uudistuksen merkitystä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Sekä puoluekoneiston että puolueen lehdistön tehtävä on olla mukana rakentamassa kansanliikettä, Vasemmistoliiton tapauksessa sellaista kansanliikettä, jolla on varsin pysyväksi arvioitava tehtävä. Yhteiskunnan kehittäminen solidaarisen tasa-arvon hengessä on tehtävänä pikemminkin maraton kuin sadan metrin juoksu. Kun pysyväksi tehtäväksi on nähtävä myös ihmisen vapauden ymmärtäminen ja sen edistäminen nykyajan monimutkaisessa keskinäisen riippuvuuden kontekstissa, lehden tehtävä on intellektuaalisesti haastava.
Olen kulkenut lehden mukana sen perustamisesta lähtien vuonna 1957. Kansan Uutiset on ollut aina hieno ja innostava lehti. Poimin vain yhden esimerkin. Nimimerkin Martti Savo (Modest Savtshenko) elokuva-arvostelut olivat aikanaan parasta – ja edistyksellisintä – elokuva-journalismia, mitä valtakunnassa julkaistiin. Sitä arvostettiin laajalti myös lehden tilaajakunnan ulkopuolella.
Odotan jännityksellä uudistuvaa lehteä. Uskon, että uusi formaatti tarjoaa sekä tekijöidensä että lukijoiden kannalta innostavia mahdollisuuksia. Odotan juttuja, joissa on älykästä yhteiskunnallista analyysia, valpasta yhteiskunnallisen kehityksen kommentointia, viisasta politiikan seurantaa, oivaltavia arvosteluja kiinnostavista kirjoista, mausteeksi ehkä hieman sivistynyttä poliittista juoruiluakin. Ennen kaikkea odotan lehteä, joka ymmärtää, ja tässä tekee mieli sanoa demokraattisesti, paikkansa mediakentässä. Viime kädessä kysymys on vaikuttavan kansanliikkeen rakentamisesta. Se on intellektuaalinen haaste, koska se koskee ihmisten ajattelua.
Minulla on yksi toivomus. Olkoon uudistuksen visuaalisena tavoitteena pikemminkin kauneus ja tyylikkyys kuin räväkkyys. Kuvajournalismi on nykyaikaa, mutta kannattaa pitää mielessä, että tekstin älykkyys ja innostavuus ovat viime kädessä – itse asiassa ensisijassa! – ne asiat, jotka lehdessä kantavat.