Minusta tuntuu tänään siltä kuin olisi toteutunut jokin outo kohtalon johdatus. Kirjoitin viime sunnuntaina Daren Acemoglusta Hesariin tehdyn haastattelun innoittaman blogin, jossa totesin yhdeksi aikamme suurimmaksi ongelmaksi sen, että käsitteet markkinatalous ja kapitalismi samaistetaan. Tämän päivän (tiistai 2.2.2020) Hesarin kolumnissaan ”Kestääkö kapitalismin perusta?” Sixten Korkman syyllistyy juuri samaan sekaannukseen .
Asia harmittaa, koska arvostan Sixten Korkmania yhtenä Suomen parhaista taloustieteilijöistä, ja pidän häntä samalla erittäin merkittävänä julkisena intellektuellina. Korkman on mielestäni todella ansainnut paikkansa Suomen suurimman sanomalehden säännöllisenä kolumnistina.
Tämänpäiväisessä kolumnissa kiinnostuin välittömästi otsikosta ”Kestääkö kapitalismin perusta?”. Aikooko Korkman nyt todella kaivella kapitalismin perustaa? Onko hän siis huomannut, että kapitalismi on ongelma, ja että sillä on kestämätön perusta? Heti kohta kun olin paneutunut tekstiin, huomasin odotusteni olleen täysin virheellisiä.
Nyt, kun olen lukenut Korkmanin kolumnin tekstin, mietin mikä olisi hyväntahtoinen tulkinta jutun tarkoituksesta. Ajattelen sen olleen lukijan herättely kysymään, kestävätkö hyvinvointiyhteiskuntamme perustat? Korkman ei nimittäin jätä – tässäkään jutussaan – epäselväksi, että hän on hyvinvointi-yhteiskunnan kannattaja.
Minun ajattelussani hyvinvointiyhteiskunta koostuu väljästi kahdesta elementistä: 1) toimivasta ja reilusta sopimus-yhteiskunnasta ja 2) hyvinvointivaltiosta. Ensimmäinen elementti viittaa työmarkkinoihin, jälkimmäinen niihin moniin lakisääteisiin instituutioihin, joiden tarkoitus on edistää jokaisen kansalaisen ja samalla koko yhteiskunnan hyvinvointia. Korostan, että hyvinvointivaltion instituutioita eivät ole vain sosiaalipolitiikan järjestelmät, vaan ehkä ennen kaikkea ja vaikuttavimpana koulutusjärjestelmä. Olemme Suomessa päässeet onneksemme melko pitkälle hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa, mutta paljon on vielä parantamisen varaa – ennen kaikkea kansalaisten siihen kohdistaman ymmärryksen ja sen nauttiman legitimiteetin vahvistamisessa.
Korkman näyttää ajattelevan, että hyvinvointivaltion perusta on toimiva ja tuottava markkinatalous. Toimiva ja tuottava? Siis sellainen, joka tarjoaa kaikille mielekästä työtä ja sellaisen määrän ansioita ja tuottoja, että niistä riittää myös verojen maksuun hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. Tämän ajatuksen kanssa ei ole syytä riidellä. Juuri niin hyvä yhteiskunta toimii.
Korkman määrittelee kapitalismin siten, että käsitteellä viitataan sellaiseen järjestelmään, jolla on kaksi ominaisuutta, yksityisomistus ja markkinatalous. Näin ajatellessaan Korkman ei suinkaan ole yksin, mutta minusta Max Weberin tapa ymmärtää kapitalismi-sanan merkitys on paljon hyödyllisempi. Hänelle se tuntuisi olevan state of mind, eli jonkinlainen henki, mielentila ja varma vakaumus, joka ajaa ihmisiä yritystoiminnassa voiton tavoitteluun. Voi ehkä sanoa, että Weberille kapitalismi oli markkinatalouden driving force, sitä käynnissä pitävä voima. Näin tulkiten kapitalismi ei siis ollut Weberille lainkaan järjestelmä, pikemminkin jonkilainen ideologia.
Sivumennen totean, että marxilaiset nostivat kapitalismin käsitteeksi, joka viittaa järjestelmään. Marx itse, vaikka hän puhui todella paljon pääomasta eli kapitaalista, ei käsittääkseni käyttänyt kapitalismi-sanaa viittaamaan markkinatalouteen. Hän puhui porvarillisesta yhteiskunnasta.
Mitä taas kapitalismiin ideologiana tulee, niin 1800-luvulla nousseen porvariston ideologia oli, kuten yleisesti tiedetään, liberalismi, jonka ajatusrakennelmien sisällä he halusivat tulkita vapauden perustaksi yksityisen omistusoikeuden, sen ehdottoman koskemattomuuden ja ehdottoman sopimusvapauden. Se yhteiskuntakriittinen ajattelu, joka kiisti näiden vapauden perusteiden legitimiteetin ulottamisen kaikkiin tilanteisiin, sai nimekseen sosialismi. Se alkoi käyttää sanaa kapitalismi pejoratiivisessa mielessä viittaamaan moittivasti tai harmissaan juuri tähän liberaalin ideologian osaan. On liiankin totta, että monien sosialistien kapitalismi-kritiikissä ”lapsi heitettiin pesuveden mukana ulos”. Juuri sitä oli se, että markkinataloudesta alettiin kokonaisuutena puhua pejoratiivisesti kapitalismina, siis moittien, torjuen ja suorastaan inhoten.
Se on tietysti ollut varsinkin näin jälkikäteen katsoen älytöntä, mutta yhtä älytöntä on ollut, että varsinkin uusliberaali oikeisto ryhtyi käyttämään kapitalismin käsitettä markkinatalouden synonyymina ja on jo useita vuosikymmeniä kehuskellut sillä, kuinka se on useita kertoja parantanut kapitalismia. Tässä retoriikassa siis kaikki oikeiston työväenliikkeelle ja vasemmistolle tekemät myönnytykset, on sitten ollut kysymys työmarkkinoista tai hyvinvointivaltiosta, esitetään ikäänkuin kapitalismin itsesääntelyyn pohjautuneena viisautena. Näin ammattiyhdistysliike ja vasemmisto voidaan edelleen Margaret Thatcherin tavoin nähdä vain kiusankappaleina.
Sixten Korkman ei ole sellainen uusliberaali, tuskin uusliberaali ollenkaan. Hän päinvastoin varoittaa siitä ja toivoo, että ”markkinafundalismi on tullut tiensä päähän”. Hänen kolumninsa viimeinen virke on: ”Kuten kulunut, mutta paikkansa pitävä sanonta kuuluu: markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä.”
Menen varmaankin liian syvälle, jos alan pohtia minkälainen liberaali Sixten Korkman on. Hänen retoriikkansa tuntuu kohdistuvan ennen kaikkea yritysten omistajiin ja liike-elämän johtajiin, kun hän sanoo: ”… jos raha on kaiken mitta ja vain vaurauden hankkiminen ohjaa (miksei hän sano: saa ohjata?) käyttäytymistä, voivat seuraukset olla pulmallisia. Tällainen ajattelu voi vähentää yritysten kiinnostusta kunnioittaa ympäristöä ja ihmisoikeuksia sekä madaltaa kynnystä kanavoida tuloja moraalisesti arveluttavalla tavalla matalan verokannan maihin.”
Tuo on hyvää retoriikkaa ja viisasta ”tolkun ihmisen” puhetta.
Tulkitsin edellä, että Korkman on kolumnissaan itse asiassa huolissaan hyvinvointiyhteiskunnan kestävyydestä ja ennen kaikkea markkinatalouden toimivuudesta. Tulkitsen kuitenkin mielelläni, että hän on myös huolissaan hyvinvointiyhteiskunnan henkisestä kestävyydestä. Tämän takia hän pyrkii kolumnillaan vahvistamaan markkinataloutta perustelevaa ideologiaa. Pelkään pahoin, että juuri tälle asialle Korkman tulee tehneeksi karhun palveluksen.
Ongelmana on sana ”kapitalismi”. Tehkää ajatuskoe. Lukekaa Korkmanin kolumni siten, että laitatte jokaisen kapitalismi-sana tilalle sanan ”markkinatalous”. Silloin kolumni muuttuu kapitalismin omituisesta ideologisesta ylistyksestä viisaaksi ja tasapainoiseksi pohdiskeluksi markkinatalouden roolista hyvinvointiyhteiskunnan perustana, ja siihen kohdistuvista uhista.