Pidin viime keskiviikkona Vasemmiston Vanhoille Tovereille alustuksen kääntämästäni John Seedin kirjasta Ymmärrä Marxia (Into 2019). Alustusta seurasi pitkä, vilkas ja mielihyväkseni varsin viisas keskustelu.
Pohjustin keskustelun teesilläni, jonka olen kirjoittanut Seedin kirjan esipuheeseen: ”Jos haluaa yhdellä sanalla luonnehtia Marxin tekstejä ja koko hänen elämäntyötään, on sitä varten yhteiskuntatieteissä olemassa sopiva ilmaus. Hänen ajatuksensa ja kirjoituksensa olivat heuristisia: myöhempää tutkimusta ja politiikkaa hedelmöittäviä ja suuntaavia, ideoita ja näkökulmia tarjoavia, ymmärrystä avaavia ja ennen kaikkea politiikan etiikkaa ja moraalia haastavia.”
Kuulijani ymmärsivät hyvin noihin sanoihin sisältyvän viestini: me olemme itse vastuussa ajatuksistamme ja politiikastamme. Vasemmistolaisen ajattelun suuria nimiä, Marxiakaan, ei tule kanonisoida, eikä mihinkään yhteiskuntateoreettisiin ajatuksiin tule suhtautua dogmaattisesti.
Tulin keskustelun kuluessa viitanneeksi myönteisessä hengessä Axel Honnethin kirjaan Sosialismin idea (Gaudeamus 2018). Tilaisuuden jälkeen Ismo Luimula, joka on eläkkeellä oleva SAK:n ekonomisti, tuli kysymään olenko tutustunut Sauli Havun laajaan Axel Honnethin kirjan esittelyyn ja kritiikkiin filosofisen aikakauslehden Niin & Näin numerossa 2/2019. Totesin jutun lukeneeni ja sanoa töksäytin, että se on melkoista soopaa.
Olin itse asiassa kiihkeästi odottanut kesällä uuden Niin & Näin lehden numeron ilmestymistä. Se johtui siitä, että alustaja tamperelainen filosofian professori Arto Laitinen oli viitannut Havun tulossa olevaan artikkeliin myönteisesti. Se tapahtui kesäkuun alun Ele Alenius -semnaarissa, jonka teemana oli Sosialismin idea.
Lehden ilmestyttyä luin Havun pitkän kritiikin huolellisesti ja laitoin Arto Laitiselle s-postin, jossa totesin että olipa juttu ”totista torven soittoa”. Jos muistan oikein, Laitinen myötäili kommenttiani, mutta puolusteli sitä Havun nuoruudella. Laitinen itse keskittyi alustuksessaan Honnethille filosofina paljon mainetta tuoneeseen ”tunnustuksen tooriaan”.
Ismo Luimulan kysymys pakotti minut kaivamaan uudelleen esiin Niin & Näin -lehden 2/2019. Oliko Havun juttu pelkkää sopaa? Niin & Näin-lehdessä julkaistaan pitkiä juttuja. Havun artikkeli on seitsemän sivua pitkä ja painettu juuri ja juuri luettavan suuruisella fontilla. Jutun alkupuoli on varsin kohtuullinen esitys Honnethin kirjan sisällöstä; kirja-arvion ongelmat ovat artikkelin loppupuolella.
Havun juttu antaisi paljon aihetta kriittiseen keskusteluun. Teen tässä vain muutaman huomautuksen. Havu sanoo minusta kästtämättömällä tavalla, että: ”Ajatus kapitalismista rakenteellisia luokkaristiriitoja ja riiston sisältävänä järjestelmänä ei kuitenkaan ole riippuvainen työnarvoteoriasta.”
Minusta arvon työhön perustuva teoria, jonka Marx toki omaksui edeltäjiltään mm. Adam Smithiltä, on Marxin ajattelun ydin ja lähtökohta. Ilman sitä Marxin ajatukset riistosta ja riistetystä yhteiskuntaluokasta ovat käsittämättömiä. Vain tätä kautta ajatusta kuljettaen tulevat ymmärrettäviksi myös Marxin ajatukset luokasta ja luokkatietoisuudesta: eine Klasse an sich oder eine Klasse für sich.
Havu myös sanoo, että Honneth ”postuloi arvoille yhteiskunnallisista kamppailuista ja politiikasta irrallisen olemassaolon”. Tuo on minusta vakava väärinkäsitys. Kun Honneth pohjaa oman sosialismi-käsityksensä viime kädessä Ransakan vallankumouksen arvoihin vapaus, veljeys ja tasa-arvo, ja kehottaa modernia sosialismiakin tekemään niin, hän viittaa arvoihin, joiden ei mitenkään voi sanoa syntyneen tai olevan irrallaan yhteiskunnallisesta kamppailusta ja politiikasta. Päinvastoin.
Minusta oleellisinta Honnethin Sosialismin idea -kirjassa on pyrkimys pelastaa sosialismin käsite. Hän ei kuitenkaan ajattele mielestäni asiaa avan loppuun asti. Honnethillekin sosialismi on jonkinlainen tulevaisuuden tila. Minusta siitä ajatuksesta tulee luopua täysin. Juuri noihin Ranskan vallankumouksen arvoihin nojaten ja niitä kulloisessakin institutionaalisessa ympäristössä uudelleen tulkiten sosialismi on ennen kaikkea liberalismin talousfilosofian mutta kaikkien muidenkin eriarvoisuutta ylläpitävien diskurssien jatkuva kritiikki. Tässä mielessä sosialismi filosofiana ja poliittisen liikkeenä tuskin koskaan ”tulee valmiiksi” tai ”on täyttänyt tehtävänsä”.
Havu osoittaa suurta intoa ”luokkataistelun” pelastamisessa. Tässä suhtessa viittaan Chantal Mouffeen. Häneltä on hiljattain ilmestynyt uusi hieno kirja For a Left Populism. Hän haluaa vasemmiston diskursseissa korvata luokkataistelun Gramscin hegemonian käsitteellä. Olen vahvasti Mouffen kannalla. En ole varma, onko hänen käyttämänsä termi vasemmisto-populismi viisas, mutta kirja on analyyttisesti, teoreettisesti ja poliittisesti loistava. Samaa voi sanoa hänen kaikista muistakin kirjoistaan ja koko hänen elämäntyöstä.
On hienoa, että sosialismista puhutaan.