Anneli Auerin aviomiehen murhan ja sen jälkeen tapahtuneeksi väitettyjen Anneli Auerin ja hänen miesystävänsä Jens Kukan tekemien seksuaalirikosten tutkinnasta ja oikeudenkäynnistä on muodostunut Suomen oikeushistorian kaikkien aikojen omituisin ja viranomaisten – siis poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten – kannalta mitä hävettävin näytelmä.
Aineellista näyttöä Anneli Auerin syyllisyydestä miehensä murhaan ei ole esitetty. Tutkinnan on siis pitänyt nojata indisioihin eli ns. aihetodisteisiin. Se on maaperä, jossa jo arkijärki kehottaa etenemään varovaisesti. Vanha anglosaksinen viisaus sanoo, että sellaisissa tapauksissa epäilty voidaan todeta syylliseksi vain jos syyllisyys on beyond reasonable doubt eli syyllisyys näyttää niin selvältä, ettei järkevä ihminen voi asettaa sitä epäilyksen alaiseksi.
Auerin langettavat tuomiot olivat äänestyspäätöksiä, eli aina joku tuomareista epäili syyllisyyttä. Kun Suomessakin sanotaan, että syytetty on syytön kunnes hänet on todettu syylliseksi, niin olisi kohtuullista edellyttää, että se tapahtuu beyond reasonable doubt. Jos joku tuomareista ei usko syyllisyyteen, silloin järkevä ja asiantunteva tuomari on asettanut syyllisyyden kyseenalaiseksi. Ehkä tässä on suomalaisessa oikeusjärjestyksessä kohta, jota tulisi pohtia nykyistä tarkemmin. Murha on rikos, mutta niin on oikeusmurhakin. Arkijärki sanoo, että periaate beyond reasonable doubt edellyttäisi ainakin tuomareiden yksimielisyyttä, vaikka toki paljon muutakin: mm. mahdollisimman laajaa asiakirjajulkisuutta ja puolustuksen aitoa mahdollisuutta käyttää parasta mahdollista asiantuntijatodistelua.
Mitä tutkinnassa esiin tulleita seikkoja syyttäjän on tuotava esiin? Dokumenttaristi Pekka Lehdon haastattelussa syyttäjä Jarmo Valkama esitti käsityksen, että syyttäjän tehtävä olisi vain tuoda asia oikeuteen. Suomalainen oikeudenkäynti ei kuitenkaan ole syyttäjän ja puolustuksen kaksintaistelu – eikä se saa muuttua sellaiseksi. Jos oikeuden istunnoissa etsitään totuutta, eli oikeaa tietoa siitä, mitä todella tapahtui, esiin pitää tuoda sekä syyllisyyttä että syyttömyyttä tukevat seikat. Tämä on velvoite, jonka tulee koskea kaikkia oikeudenkäyntiin osallistuvia, tietysti ennen kaikkea syyttäjää.
Syyttäjällä on Suomessa takanaan valtion pohjaton kassa. Puolustuksella ei tällaista mahdollisuutta ole. Tämä sotii sitä oikeudenkäyntiperiaatetta vastaan, mistä britit käyttävät nimeä equality of arms. Se edellyttäisi ainakin puolustuksen tasa-arvoista mahdollisuutta kutsua asiantuntijatodistajia tuomioistuimen kustannuksella.
Yksi aiheellista huolestumista aiheuttanut piirre Auerin tapauksessa on ollut tutkinnan ja oikeudenkäyntien kohtuuton pitkittyminen. Se on johtunut pääasiassa poliisin ja syyttäjälaitoksen peräänantamattomuudesta. Vaikka näyttö on ollut riittämätöntä, ne ovat halunneet uudelleen ja uudelleen jatkaa oikeudenkäyntiä. Tämän menettelyn seurauksena tapaus on ollut monta vuotta sensaatioilla herkuttelevan lehdistön lööpeissä ja etusivuilla. Ei ole väärin sanoa, että suurta osaa Suomen kansaa onpitkään kiihotettu lynkkaushysteriaan.
Aiheesta tehtiin vuosi sitten akateeminen tutkimus, jonka nimenä oli ”Syylliseksi kirjoitettu”. Prosessin lehdistöjulkisuus ei siis ole suinkaan edistänyt beyond reasonable doubt oikeusperiaatteen tunnetuksi tuloa ja hyväksyntää. Ajattelevien ihmisten keskuudessa se herättää maamme koko oikeusjärjestykseen kohdistuvaa vakavaa huolta. Oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että keskeiset ja tärkeät oikeusperiaatteet tunnettaan, ja voidaan luottaa siihen, että viranomaiset niitä noudattavat. Tämä vaatimus ei koske vain oikeusviranomaisia, vaan kaikkia muitakin viranomaisia, erityisesti sosiaaliviranomaisia, jotka käyttävät aika ajoin erittäin suurta valtaa suhteessa yksittäisiin ihmisiin.
Anneli Aueri vapautettiin murhasyytteestä Vaasan hovioikeuden päätöksellä helmikuussa 2015. Hän on sen jälkeen saanut myös valtionkonttorin päätöksellä menetyksiinsä nähden vaatimattoman rahallisen korvauksen väärien tuomioiden seurauksista. Häntä ja hänen entistä miesystäväänsä ei kuitenkaan ole vapautettu seksuaalirikossyytteistä. Hän on istunut kokonaan niistä langetetun tuomion, mutta on jättänyt yhdessä silloisen miesystävänsä kanssa korkeimmalle oikeudelle tuomion purkua koskevan hakemuksen.
Tuomion purussa olisi kysymys sen korkeimman oikeuden oman päätöksen purkamisesta, jolla se jätti ottamatta tutkittavakseen Turun hovioikeuden langettavasta päätöksestä tehdyn valituksen. Turun HO:n päätös vakavasta seksuaalirikoksesta jäi siis voimaan. Päätös perustui lasten kertomuksiin, joihin vanhin lapsista ei kuitenkaan ollut yhtynyt. Maamme parhaat lasten kertomusten luotettavuutta tieteellisesti tutkineet asiantuntijat olivat myös todistaneet, että nuorempien lasten kertomukset olivat epäluotettavia. Oliko siis syyllisyyden toteaminen tapahtunut beyond reasonable doubt? Eipä suinkaan.
Tapauksen perinpohjainen selvittäminen olisi paitsi yleisen oikeusvarmuuden kannalta, myös erityisesti oikeuspsykologian (forensic psychology) kannalta välttämätöntä. Selvityksellä olisi potentiaalisesti kauaskantoisesti hyödyllisiä seurauksia ei vain lasten, vaan aikuistenkin, kuulemisissa ja kuulusteluissa käytettävien menetelmien oppimisessa, joiden perusteella poliisi voisi nykyistä paremmin arvioida saamiensa tietojen ja tapauskuvausten luotettavuutta.
Yleisen oikeusvarmuuden kannalta olisi äärimmäisen tärkeää vakuuttua siitä, että poliisi ja syyttäjä ovat avanneet seksuaalirikossyytteen bona fide, eivätkä ole tehtailleet sitä antaakseen lisäpontta Anneli Auerin syyllisyydestä murhaan. Tämä on hirvittävä epäily, mutta se voidaan häivyttää vain avaamalla koko prosessi mahdollisimman avoimelle ja asiantuntevalle tutkinnalle.
Tässä suhteessa pallo on nyt korkeimmalla oikeudella. Miten se tulkitsee oman arvovaltansa vaatimukset? Asettuuko se itsepäisesti kerran tekemänsä päätöksen taakse, vai nöyrtyykö se avaamaan asian uuteen tutkintaan? Se, että KKO ei antanut valituslupaa Vaasan HO:n päätöksestä, merkitsi Auerin toteamista syyttömäksimurhaan. Samoin se menetteli Turun HO:n päätöksen suhteen, mutta nyt se merkitsikin syyllisyystuomioon yhtymistä. Nähtiinkö KKO:ssa kokonaisuus? On syytä toivoa, että tapaus Auer saatetaan päätökseen siten, että se on kunniaksi Suomen oikeusjärjestelmälle, eikä jätä sijaa epäilyille vilpistä, korruptiosta tai silkasta itsepäisestä tyhmyydestä.