Katsoin tänään Juho-Pekka Rantalan ohjelman Itse asiasta kuultuna, jossa haastateltavana oli Lauri Ihalainen. Suosittelen lämpimästi ohjelman katsomista. Se on Yle Areenassa.
Kansalaiskunnon merkityksessä Ihalainen on poikkeuksellinen henkilö. Suurin ansio siitä lankeaa luultavasti hänen harkitsevalle, asioihin paneutuvalle ja sovittelevalle luonteenlaadulleen. Muuten olisi vaikea käsittää hänen poikkeuksellisen menestyksellistä uraansa SAK:n puheenjohtajana ja myöhemmin ministerinä. Nämä asiat Ihalaisen haastattelussa eivät kuitenkaan ole syy, joiden vuoksi halusin kirjoittaa hänestä. Hän käytti haastattelussa sanoja, jotka toivottavasti vakiintuessaan auttavat hahmottamaan yhteiskuntaa – omaamme ja muiden – nykyistä paremmin.
Kysymys on sanoista hyvinvointivaltio ja hyvinvointi-yhteiskunta.
Tavanomainen tapa hahmottaa hyvinvointivaltion käsite tulee ilmi esimerkiksi seuraavasta virkkeessä: Suomi ja muut pohjoismaat ovat hyvinvointivaltioita.
Haluan haastaa tämän tavan käyttää hyvinvointivaltion käsitettä. Haluan määritellä hyvinvointivaltion niiden lakisääteisten instituutioiden kokonaisuudeksi, joiden tarkoituksena on edistää kansalaisten hyvinvointia.
Määritelmä ei ota kantaa onnistumisen määrään; se vain toteaa, että osalla maan lainsäädäntöä on hyvinvoinnin edistämisen intentio. Kaikkien yhteiskuntien (tai valtioiden) kohdalla, joilla on hyvinvointi-valtiollista lainsäädäntöä, voidaan siis asettaa selvitettäväksi kysymys: kuinka kattava, kuinka tehokas jne. maan hyvinvointivaltio on?
Hyvinvointivaltiosta kokonaisuudessaan voidaan sanoa, että se on instituutio, mutta se koostuu esim. Suomen tapauksessa valtavan suuresta määrästä erilaisia instituutioita. Pysähtykää hetkeksi ajattelemaan, kuinka paljon erilaisia lakisääteisiä juttuja meillä on, joiden tarkoitus on kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Ette mitenkään pysty muistamaan niitä kaikkia yhdellä istumalla!
Turvaako Suomen hyvinvointivaltio kaikkien suomalaisten hyvinvoinnin? Me kaikki ymmärrämme välittömästi, että on paljon parantamisen varaa – tai ainakin tilaa toiveille. Onko Suomessa hyvinvointivaltio viety liian pitkälle? On olemassa huolestuttava määrä porvareita, jotka vastaisivat tähän kysymykseen myönteisesti.
Onko hyvinvointivaltio sosialismia? Yhdysvaltalainen sosialistinen senaattori Bernie Sanders vastaa tähän kysymykseen myöntävästi. Meillä on vasemmistolaisia, jotka oudoksuvat Sandersin kantaa. Ei kannattaisi. Hän on aatehistoriallisesti oikeassa.
Lauri Ihalainen puhui hyvinvointi-yhteiskunnasta. Siihen kuuluu hänen mielestään aivan varmasti hyvinvointivaltio, mutta hän puhui paljon sopimusyhteiskunnasta, jolla hän viittasi työmarkkinajärjestöjen, ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajajärjestöjen, vuosittaiseen sopimusten hierontaan. Toivon (ja itse asiassa uskonkin), että Ihalainen ei näe sopimusyhteiskuntaa hyvinvointivaltion osana. Sensijaan hän näkeen sen hyvinvointi-yhteiskunnan osana.
Teesini on, että vasemmisto ei tee viisaasti, jos se hylkii hyvinvointi-yhteiskunnan käsitettä ajatellen, että se on jonkinlainen porvarien käsite-hämäys, jolla on tarkoitus vesittää hyvinvointivaltiota koskevia vasemmiston vaatimuksia. Me tarvitsemme sekä hyvinvointi-yhteiskunnan että hyvinvointivaltion käsitteet. Ne voidaan – ja ne tulee! – määritellä täsmällisesti. Kumpikin. Silloin niistä on apua poliittisessa kommunikoinnissa.
Minun hyvinvointi-yhteiskunnan käsitteessäni on kolme elementtiä: hyvinvointivaltion ja sopimusyhteiskunnan lisäksi siinä on kolmantena elementtinä kansalaisyhteiskunta poliittisine puolueineen, kansalaisjärjestöineen, yhden asian liikkeineen, medioineen ja kahvilakeskusteluineen. Marxin bürgerliche Gesellshaft piti sisällään myös koko talouselämän. Ehkä uudempi (kuitenkin jo useita vuosikymmeniä vanha) punavihreä vasemmisto on tehnyt virheen halutessaan sulkea talouselämän kansalaisyhteiskunnan käsitteen ulkopuolelle?
Minun sosiologiassani kansalaisyhteiskunnan ideologinen hegemonia on se paikka, jossa ratkaistaan minkälainen hyvinvointivaltio meillä on ja minkälainen sopimusyhteiskunta meillä on.
Politiikassa ei pärjätä ilman abstrakteja käsitteitä. Politikoinnin mutapaineissa tarvitaan ihmisiä, jotka käyttävät käsitteitä johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi. Hyvinvointi-yhteiskunnan rakentajana ja hyvinvointi-yhteiskunnan käsitteiden käyttäjänä annan Lauri Ihalaiselle korkean arvosanan.
Sanotaan, että tieto on valtaa. Käsitteet edustavat vielä suurempaa valtaa. Määritelkäämme ne siis tarkasti ja olkaamme sitten johdonmukaisia.
Kun Lauri Ihalainen sanoi, että ”muutos pitää tehdä turvallisemmaksi kuin paikallaan pysyminen”, siihen sisältyi se asenne, että ammattiyhdistyliikkeen jäsenistöllä ja kansalaisilla tulee olla tasavertainen oikeus olla mukana rakentamassa yhteiskunnan muutosta. Muutos ei saa olla jotakin, joka vain tapahtuu ja johon on sopeuduttava. Tämä on älykäs ja assertiivinen asenne.
Haastattelun taustakuvituksessa vilahti SAK:n juliste, jossa oli kolme sanaa: voima – turva – tulevaisuus. Ne ovat tiivistettyä viisautta.
Juho-Pekka Rantala ansaitsee kiitoksen ohjelmasta.