Katselin tänään Pentti Kasurisen tekemän dokumenttielokuvan Claes Andessonin elämästä ja ajattelusta. Se oli todella hieno kokemus. Suosittelen lämpimästi!
Gladoniin, jolla nimellä minä ja me muutkin hänet opimme silloin tuntemaan, tutustuin jo 60-luvulla. En muista, että hän olisi koskaan ollut erityisen aktiivinen Sadankomiteassa; kannatti kyllä. Sitäkin aktiivisempi hän oli Marraskuun liikkeessä, jossa minä puolestani olin passiivinen tukija. Minulle Gladon, tai Klasu niinkuin vasemmistoliittolaiset rupesivat häntä sittemmin kutsumaan, oli 60-lukulainen par exellence,”yhden asian liikkeiden” aktiivinen toimija. Hänen myöhemmällä elämällään oli mielestäni siitä nouseva selvä logiikka.
Ikäpolveni vasemmistolaisissa oli paljon kavereita, jotka olivat sitoutumattomia sosialisteja. Se että vasemmistopuolueet eivät 60-luvulla houkutelleet ikäluokkaani taisi johtua siitä, että varsinkin vielä vuosikymmenen alkupuolella SDP näyttäytyi liian riitaiselta ja edelleen hukassa olevalta. Skdl puolestaan oli liiaksi SKP:n hallitsema. Itse liityin Skdl:ään vuonna 1969 jo 30 vuotta täyttäneenä.
Oma poliittinen kotini oli 60-luvulla puoluepoliittisesti sitoutumaton sosialistinen Faros-seura. En muista, että Gladon olisi käynyt sen kokouksissa ahkerasti; käynyt on kuitenkin, erittäin todennäköisesti.
Gladonista tuli Skdl:n kansanedustaja vuonna 1987. Tarina kertoo, että se tapahtui ”vahingossa”. Lars D. Eriksson, julkisoikeuden professori joka oli poliittisesti erittäin aktiivinen, houkutteli Gladonin ehdolle vakuuttaen, että valituksi tulemisen vaaraa ei olisi. Minä olin toiminut aktiivisesti 70-luvun alusta alkaen Ele Aleniuksen perustamassa Sddl:n sosialistien valtuuskunnassa. Cladonista tuli nyt automaattisesti tuon valtauuskunnan jäsen. Jouduimme tuolloin näin samaan seuraan ja melko lähelle toisiamme.
Kahdeksankymmentäluvun viimeiset vuodet olivat puolueen sisäisen kiihkeän keskustelun aikaa, jolloin lopulta päädyttiin siihen, että sekä Skdl että sen yhteisöjäsen SKP lakkautetaan ja niiden politiikkaa jatkamaan ja uudistamaan perustetaan Vasemmistoliitto. Kun Gladon vlittiin Vasemmistoliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ajattelin, että parempaa valintaa ei olisi voitu tehdä.
Vuonna 1995 Gladon vei puolueen Lipposen I hallitukseen ja sai hoidettavakseen kulttuuriministerin salkun. Vuonna 1998 hän teki tilaa hallituksessa puolueen uudelle puheenjohtajalle Suvi-Anne Siimekselle ja jätti eduskunnan seuraavana vuonna.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin Gladon asettui kuitenkin uudelleen ehdolle ja valittiin puolueen korkeimmalla äänimäärällä. Hän erosi kuitenkin terveydellisistä syistä eduskunnasta syksyllä 2008, jolloin hänen tilalleen nousi entinen kansanedustaja Kari Uotila.
En tunne Pentti Kasurista. Hänen tunteensa Gladonia kohtaan näyttävät olevan paljon omieni kaltaisia. Dokumenttielokuva kertoo ennen kaikkea uskomattoman sympaattisesta ja viisaasta ihmisestä, runoilijasta, kirjailijasta ja jazz-pianistista, joka on elänyt arvostettavan elämän sekä psykiatrina että poliitikkona. Elokuva on tavattoman hienosti tehty.
Dokkarin nimi on ”Vapaa tahto”. Sen viimeisissä kuvissa Gladon mietiskelee, voiko sille sellaisen nimen antaa – ja onko ihmisellä ylipäänsä vapaata tahtoa. Gladon taisi päätyä ”Vapaa tahto” nimeä vastaan. Että Kasurinen on sen dokkarinsa nimeksi kuitenkin laittanut, oli oikea valinta. Gladon harrasti paljon hiljaista eksistentiaalista pohdiskelua. Dokkarin lopussa Gladonin fundeerailut ovat tästä hieno esimerkki.