Marko Nenonen, Suomen historian dosentti ja yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa, kirjoitti Hesarin 25.2. julkaisemassa esseessä, että Yksilön vapaus on Euroopan menestyksen salaisuus.
Tartuin juttuun innolla ja odotin, että hän olisi mielipiteensä perusteluna viitannut Daron Acemoglun ja James A. Robinsonin melkoista mainetta saaneisiin kirjoihin. Why Nations Fail on ilmestynyt jo 2012. Tuoreempi kirja The Narrow Corridor ilmestyi 2019. (Why Nations Fail – miksi kansakunnat epäonnistuvat – on suomennettu harhaanjohtavalla nimellä ”Miksi valtiot kaatuvat”. Muuten suomennos on täysin kelvollinen.).
Nenonen sanoo, että tärkein yksittäinen tekijä, joka selittää Euroopan nopeampaa kehitystä 1700-luvulta alkaen verrattuna maailman vanhoihin kulttuurialueisiin, on ollut yksilönvapaus. ”Yksilöllisyyttä tuki oikeudellisen vastuun ja sopimusoikeuden kehittyminen.” Tuo peruste on kyllä hyvin lähellä Acemoglun ja Robinsonin ajattelua, mutta on vähemmän sosiologinen ja vähemmän politologinen. Nenonen ei myöskään viittaa esseessään Acemogluun ja Robinsoniin.
Acemoglun ja Robinsonin kaikkea kehitystä selittävä hypoteesi on oivaltavan yksinkertainen: on kysymys kulttuurien eksklusiivisuudesta tai inklusiivisuudesta. Eksklusiivisuus (mm. byrokratia, jyrkät luokkaerot, ennakkoluulot) estää tai ainakin tukahduttaa kehitystä. Inklusiivisuus (mm. tasa-arvo, avoimuus, demokratia, yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus) suosii ja siksi edistää innovaatioita ja kehitystä.
A&R ovat käyneet läpi käytännöllisesti katsoen koko maailmanhistorian ja maapallon kaikkien kolkkien kulttuurit testatakseen hypoteesiaan. Laaja testaus on tukenut hypoteesia. Se tuntuu myös intuitiivisesti oikealta.
Sosiologian varhaisiin isiin luettavan Karl Marxin suurin lahja yhteiskunta-tieteelliselle ymmärtämiselle on ollut kehityksen ajatus ja sen aineellisen perustan, mukaan lukien tieteen ja teknologian merkityksen, oivaltaminen. Mielestäni voidaan nähdä, että Acemoglun ja Robinsonin hypoteesi auttaa lopullisesti ymmärtämään kehitystä – ja samalla lähestymään historiantutkimusta järkevällä tavalla.
Tämän päivän Hesarissa (tiistaina 5.3.2024) on Sixten Korkmanin kolumni ”Sivistys sitoo menneisyyteen ja ohjaa tulevaisuuteen”. Ilmeisenä pontimena jutun kirjoittamiselle Korkmanilla on ollut Pirjo Hounin uunituore kirja Sodan sellisti. Se on saanut Korkmanin näkemään samankaltaisuuden ukrainalaisten ja suomalaisten taisteluissa olemassaolonsa ja identiteettinsä puolesta. Historialliset ”samankaltaisuudet eivät voi olla herättämättä suomalaisissa erityistä myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan”.
Korkmaninkin kolumnin luin Acemoglun ja Robinsonin hypoteesi mielessäni. Samalla muistelin, mitä hän sanoi erinomaisessa Talous ja humanismi kirjassaan (Otava 2022). Nyt hän muistuttaa, että sivistystä on kahta lajia, on järjen sivistystä ja on sydämen sivistystä, antaen samalla ymmärtää, että todellinen sivistys edellyttää, että ihmisellä on molempia.
Korkman sanoo, että sivistyksessä on viime vuosina nähty taantumista. Hän viittaa Donald Trump ilmiöön ja Yhdysvaltoihin, mutta olisi yhtä hyvin voinut viitata Saksaan ja AfD-puolueeseen, tai Ranskaan, tai Ruotsiin ja Suomeenkin. Tämän päivän globalisoituneessa maailmassa fasistoidinen nationalismi on nimenomaan sivistymättömyyttä. Se kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita ja rakentaa aitoja – sekä henkisesti että fyysisesti