Viime perjantaina 6.10. televisiossa nähtiin elokuva Official Secrets (Viralliset salaisuudet). Se on tosipohjainen elokuva, jota kenenkään lähihistoriasta kiinnostuneen ei kannattaisi jättää katsomatta. Se poistuu Ylen Areenasta jo tämän kuun lopussa. Siis ennen sitä!
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat päiviin, jolloin USA:n presidentti Bush junior ja Ison Britannian pääministeri Tony Blair valmistelivat maidensa yhteistä hyökkäystä Irakiin. Sodan aloittamista perusteltiin USA:n tiedustelupalvelun hankkimilla vakoilu-tiedoilla, joiden mukaan Irakin Saddam Husseinilla olisi hallussaan ydinase ja muita joukkotuhoaseita – ja joita se myös on aikeissa käyttää aivan välittömässä lähitulevaisuudessa.
Elokuvan päähenkilö on Iso Britannian turvallisuuspoliisin palveluksessa työskentelevä kielenkääntäjä, nuori kaunis nainen. Hänen käsiinsä joutuu yhdysvaltalainen huipputärkeä salainen asiakirja, joka todistaa kiistattomasti, että sodan julkiset perustelut ovat valheellisia. Tosiasiassa joukkotuhoaseiden olemassa olosta ei ole varmaa tietoa.
Hänen omatuntonsa pakottaa hänet vuotamaan asiakirjan Observer-lehdelle, joka aikansa nikoteltuaan tekee siitä lehden pääuutisen. Uutinen käynnistää poliisitutkinnan, jossa lehden kaikki toimittajat haastatellaan. Haastattelujen vielä jatkuessa kääntäjä-nainen ilmoittautuu itse vapaaehtoisesti vuotajaksi ja perustelee tekonsa paitsi sillä, että hyökkäys-aikeesta luopuminen pelastaisi sodan välttämättömät uhrit, myös sillä, että se pelastaisi Ison Britannian ja USA:n maineen.
Kuten muistetaan, USA:n ja Iso Britannian hyökkäys-suunnitelma herätti tavattomasti huomiota. YK:n turvallisuusneuvostossa USA:ta edusti Georg W. Bushin ulkoministeri Colin Powell, värillinen rehellisenä tunnettu mies, joka oli taustaltaan armeijan kenraali. Hän oli vakuuttunut maansa tiedustelupalvelun tietojen rehellisyydestä ja toisti ne turvallisuusneuvostossa. YK ei kuitenkaan vakuuttunut, joten USA ja Iso Britannia aloittivat sodan Irakia vastaan ilman YK:n mandaattia. Kun Powell myöhemmin ymmärsi joutuneensa petetyksi, hän erosi republikaani-puolueesta.
Ympäri maailmaa hyökkäys-suunnitelma nostatti valtavia mielenosoituksia. Helsingissäkin kaduilla kaikui ”Ei iskua Irakiin”, kun kymmenet tuhannet ihmiset marssivat ja osittivat mieltään sotaa vastaan. Se oli ehkä kaikkien aikojen suurin sodanvastainen mielenosoitus Helsingissä.
Official Secrets -elokuvassa tuo kaikki on taustaa. Elokuvan fokus on kielenkääntäjä-naisen kohtelussa poliisin esitutkinnassa ja oikeuden istunnossa. Se, että hänen vuotonsa oli ollut aiheellinen ja sen motiivit kunnialliset, oli käynyt selväksi suurelle yleisölle jo kohta sodan alettua, kun väitettyjä joukkotuhoaseita ei ollut löytynyt. Nyt oli oikeudelliselta kannalta kyse siitä, oliko nainen joka tapauksessa tuomittava ankaraan rangaistukseen maanpetturina, koska oli vuotanut salaisen asiakirjan.
Naisen kannalta tapahtumilla on happy end, kun syyttäjä luopuu – olosuhteiden muututtua! – syytteestä. Oikeudenkäyntiä oli kuitenkin tahallisesti pitkitetty monia kuukausia, jotta syytteestä luopuminen ei näyttäisi viranomaisten kannalta niin nololta.
Elokuva on tavattoman ammattitaitoista englantilaista työtä. Se on hyvin käsikirjoitettu, hyvin ohjattu ja hyvin näytelty. Sen fokus ei ole naisen pasifismissa, vaikka sekin tulee loistavasti argumentoitua ennen kaikkea sodan vaatimien uhrien suurella määrällä, vaan kysymyksessä saako demokratiassa valehdella kansalle, jos uskoo omaavansa hyvän motiivin.
Elokuva jättää paljon pohdittavaa. Tiesikö Bush, mikä oli totuus? Tiesikö Blair? Ja mikä oikeastaan oli todellinen motiivi hyökätä Irakiin? Ja keiden motiivi se oli? Jos jostakin, niin ainakin rehellisyyden, luotettavuuden ja demokratian keskinäisestä suhteesta elokuva on loistava läpivalaisu.
Suomessa Tony Blair sattuu juuri nyt olemaan ajankohtainen, koska hän palkkasi Sanna Marinin ajatushautomoonsa tai konsulttitoimistoonsa töihin. Tullessaan pääministeriksi Tony Blair herätti paljon huomiota vasemmistossa kaikkialla maailmassa vaatiessaan, että Labour puolueen sääntöjen ”Clause Four” on muutettava ja saatettava nykyaikaan. Siinä puolue ilmoitti tavoitteekseen tuotantovälineiden ottamisen yhteiskunnan omistukseen. Blair kannatti säänneltyä markkinataloutta ja oli sitä mieltä, että juuri sitä puoluekin oli kannattanut jo vuosikymmeniä ja olisi vain rehellistä kertoa se ihmisille, varsinkin puolueen jäsenille.
Lehdistö oli meillä yleisesti sitä mieltä, että Tony Blair sai Labour puolueen luopumaan sosialismista. Sanoin silloin jossakin kolumnissani, että se on virheellinen tulkinta, ja että paljon riippuu siitä, mitä sosialismilla tarkoitetaan. En ole paneutunut (vielä!) selvittämään, onko teema ollut esillä myöhemmin Tony Blirin ajatushautomossa. Kannattaa muistaa, että Iso Britannia on oikeastaan sosialismin kotimaa.
Jottei tämä jäisi liian arvoitukselliseksi totean, että sanan sosialismi kaksi pääasiallista tulkintaa ovat: 1) Sillä tarkoitetaan tuotantovälineiden (siis tuotanto-pääomien) valtiollista omistusta. 2) Se on ideologia, joka pyrkii edistämään liberalismin keskeisten arvojen – vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus – anti-kapitalistista tulkintaa ja institutionalisoimista monin eri tavoin. Esimerkeistä käyvät mm. koko koulutus-järjestelmä päiväkodeista yliopistoon, eläkejärjestelmä, terveydenhuolto, kuluttajansuoja-lainsäädäntö, työsuojelu lait, progressiivinen verotus jne. jne. Kuuluisaa laulelmaa mukaellen socialism is a many splendoured thing.