Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitänyt viimeisen uudenvuoden puheensa. Se oli hyvä puhe. Hän mainitsi kaikki oleelliset asiat, jotka kansainvälisen politiikan keinoin on saatava kuntoon tai on pidettävä kunnossa.
Luontokatoa Niinistö ei tainnut mainita nimeltä, mutta ilmaston lämpenemisen kyllä. Hän toi esiin huolensa Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden kehittymisestä ja lausui ilonsa maiden presidenttien tapaamisesta. Olisikin tärkeätä tavoittaa laaja ymmärrys siitä, että tuossa suhteessa ei ole oleellisinta kilpavarustelu ja keskinäisen pelotteen rakentaminen, vaan talouden, kulttuurin ja politiikan – erityisesti kansainvälisen politiikan – alueilla toteutuva yhteistyö. Jos Yhdysvallat ja Kiina olisivat yhteisymmärryksessä luontokadon ja ilmaston lämpenemisen estämistä koskevassa politiikassa, niin maailmassa voitaisiin katsoa paljon turvallisemmin mielin ihmiskunnan tulevaisuuteen.
Venäjää ja Euroopan suhdetta Venäjään Niinistö tarkasteli ymmärrettävästi kohta kaksi vuotta jatkuneen Ukrainan sodan lävitse. Sodan syttyminen aiheutti meillä tarpeen realisoida Nato-optio. Ymmärrettävästi Niinistö muistutti tarpeesta jatkaa kaikin tavoin Ukrainan tukemista. Viitaten Yhdysvaltojen tulevien presidentinvaalien aiheuttamaan epävarmuuteen Niinistö kehotti rakentamaan määrätietoisesti eurooppalaista Natoa. Sekin voi tässä tilanteessa tuntua ymmärrettävältä, mutta on syytä muistuttaa, että Euroopan suhde Venäjäänkään – kuten mihinkään muuhunkaan valtioon – ei ole järkevimmillään ensisijaisesti kilpavarustelu- ja pelote-suhde, vaan yhteistyösuhde sellaisessa maailmassa, jossa kaikki noudattavat yhteisesti sovittuja kansainvälisen politiikan pelisääntöjä.
Jos kuulin ja ymmärsin oikein Niinistö sanoi, että Suomi on Natoon liittymisen jälkeenkin Suomi ilman etuliitettä. Se oli viisas kannanotto. Suomella on ollut kansainvälinen maine rauhantekijänä. Se on arvokasta kansallista pääomaa, jota kannattaa aktiivisesti vaalia. Siltä kannalta Suomen kansainvälisen politiikan oleellisempi viitekehys on sääntöpohjainen maailmanjärjestys ja YK-regiimi kuin asevarustelu ja Nato.
Niinistö ilmaisi myös hyvin selvästi Suomen kannan Israelin Gazassa käymään sotaan ja kokonaisuudessaan Israelin/Palestiinan kysymykseen. Ratkaisu voi olla vain kahden valtion mallin toteuttamisessa, hän sanoi. Mitä se merkitsisi käytännössä, jos tavoitteena olisi tilanne, jossa nämä kaksi valtiota Israel ja Palestiina tulisivat elämään rinnakkain rauhanomaista yhteistyötä harjoittaen?
Koska Israel miehittää laittomasti sekä Länsirannan että Gazan alueita ja on antanut Länsirannalle syntyä täysin laittomasti siirtokuntien verkoston, minun järkeni ja oikeudentuntoni sanoo, että israelilaisten olisi luovutettava kaikki niihin rakentamansa rakennukset palestiinalaisille vähäisenä korvauksena siitä kärsimyksestä, jota miehitys on tuottanut heille. Tottakai tämä merkitsi sitä, että Israelin valtion olisi lunastettava rakennukset siirtokuntalaisilta, jotta he voisivat ostaa itselleen uudet asunnot Israelin alueelta. Ehdotus voi kuulostaa rajulta, mutta Suomen pitäisi tuoda se keskusteltavaksi. Ilman tuota järjestelyä miehitys ja sota jatkunevat ilman toivoa ratkaisusta.