Olen juuri saanut luetuksi tämän kesän viehättävimmän kirjan, hollantilaisen Rutger Bregmanin Utopia for Realists.
Hollanissa toimii The Correspondent niminen ryhmä, joka näyttää olevan sekä vapaiden itsenäisten äänten kerho että jäsentensä rahoittama kustantamo. Bregmanin Utopia ilmestyi hollanniksi tämän ryhmän kustantamana vuona 2014. Englanninkielinen käännös on tullut ulos tänä vuonna. Kustantaja on Bloomsbury Publishing.
Rutger Bregman ei ole kuka tahansa. Hän on julkaissut neljä kirjaa, jotka käsittelevät historiaa, filosofiaa ja taloutta. Hänen kirjansa edistyksen historiasta voitti Belgian Liberales palkinnon vuonna 2013 vuoden parhaana tietokirjana. Hänet on kahdesti nimetty arvostetun European Press Prize -palkinnon saajaksi journalismistaan The Correspondent ryhmässä. Utopian hollaninkielinen laitos nousi kansalliseksi bestselleriksi ja sysäsi liikkeelle perustuloa propagoivan ryhmän, joka on saanut kansainvälistä huomiota. Hänen tekstejään julkaistaan mm. Washington Postissa ja Guardianisssa.
Kaikille annettavan perustulon lisäksi Bregman ehdottaa yleistä viidentoista tunnin työviikkoa ja on sitä mieltä, että sellaisessa maailmassa, jossa nämä asiat on toteutettu, eläisimme kaikki paremmin ja onnellisempaa elämää.
Jos hakee Bregmanin yhteiskunta-analyysin ydintä, se on tuottavuuden käsitteessä. Ensimmäinen teollinen vallankumous merkitsi valtavaa tuottavuuden kasvua. Juna ja sähkö nostivat tuottavuuden kasvun eksponentiaaliseen nousuun. Nyt toisessa teollisessa vallankumouksessa tuottavuutta kiihdyttävät entistä rajumpaan kasvuun mikrosiru ja kontti. Konevoima on korvannut kokonaan ihmisvoiman ja tavaroiden kuljettaminen paikasta toiseen mihin tahansa maapallolla on muuttunut triviaaliksi. Robotit korvaavat pian kaiken manuaalisen työn.
Maailman kansantulo on esiteolliseen aikaan verrattuna moninkertainen. Olemme saapuneet yltäkylläisyyden maailmaan, the Land of Plenty. Tässä maailmassa köyhyys on tarpeetonta. Se voidaan poistaa. Kysymys on poliittisesta tahdosta.
Teollisten vallankumousten eteneminen on merkinnyt samalla globalisaation etenemistä. Bregman kuvaa yksinkertaisella esimerkillä, miten yhden yksinkertaisen tuotteen valmistamiseen – olikohan se lenkkitossu – osallistuu viitisentoista toimittajaa eri puolilta maailmaa. Ja sitten tuotetta myydään kaikkialla maailmassa. Ja hintaan, joka ei tee kipeää kenellekään, jolla on työtä tai tuloja.
Bregmanin tausta on kehitysyhteistyössä ja sen alan opinnoissa. Näissäkin asioissa hänen ajatuksensa ovat valtavirrasta poikkeavia. Hän ei moiti kehitysyhteistyö-investointeja koulutukseen, mutta hän sanoo päättäväisesti ja vakuuttavasti, että useimmiten paras apu on käteinen, cash. Samoin kuin kehittyneiden maiden köyhät, käteinen vapauttaa myös kehitysmaiden köyhät holhouksesta, ja se vapauttaa heidät toimimaan järkevimmällä mahdollisella tavalla oman ja perheenjäsentensä hyvinvoinnin edistämiseksi.
Bregman on keynesiläinen. Hän korostaa korostamasta päästyään, että vastikkeetta annettu cash ei ole hyvä asia vain sen saajalle ja hänen perheelleen. Se on hyvä asia koko kansantaloudelle, koska se ylläpitää tavaroiden ja palvelusten kysyntää ja taloudellista toimeliaisuutta.
En ole näihin aikoihin asti ollut kovin innokas perustulon kannattaja. En ole ollut huolissani niinkään siitä, että se lisäisi ns. vapaamatkustajia. Huolissani olen ollut siitä, että se loisi fasismin kaltaista ylenkatsetta niitä kohtaan, jotka eläisivät perustulolla. Samalla se murtaisi teollisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeisen normin, joka on ollut täystyöllisyys. Yhteiskuntapoliittisena tavoitteena täystyöllisyys merkitsee, että julkinen valta on ottanut vastuun siitä, että kaikilla on töitä. Luultavasti useimmat ovat ymmärtäneet, että työttömyyskorvaukset ja -avustukset (myös eläkkeet, sairausvakuutukset, lapsilisät ja muu sosiaaliturva) ovat olemassa, koska täystyöllisyyden normi – solidaarisuuden käytännöllisenä ankkurina – on ollut olemassa. Olen siis pelännyt luokkayhteiskunnan paluuta uudessa muodossa ja epäterveen poliittisen kulttuurin syntymistä.
Bregmanin kirja – ja John Maynard Keynes, jonka ajatteluun Bregman nojaa – ovat saaneet minut uusiin ajatuksiin. Mutta yltäkylläisyyden yhteiskunnassa monen muunkin asian on muututtava. Elämä ei voi jatkua kapitalistisen (se on pääomapiirien ehdoilla toimivan) markkinatalouden arvojen ja pelisääntöjen mukaisena. Yhteiskunnasta kokonaisuudessaan on tultava sellainen demokraattinen projekti, jossa kaikki ihmiset osallistuvat myös taloudellisen toiminnan ohjaamiseen kansalaisina, siis pelisääntöjen luojina, eivät vain kuluttajina.
Tuon vision – utopian! – toteutuminen merkitsisi valtavaa poliittisen kulttuurin muutosta verrattuna tähän päivään. Mutta meillä ei taida olla muuta realistista tietä tulevaisuuteen kuin se, jonka Bregman kirjassaan hahmottelee.
Bregman on hyvin selvillä siitä, että rahamarkkinat eivät ole tuotannolliseen toimintaan verrattavissa oleva normaali osa markkinataloutta, vaan hyvin erikoinen osa. Yleisesti sitä ei kuitenkaan ymmärretä. Esimerkiksi pankkien tulosraportteja annetaan ja seurataan ikäänkuin pankit olisivat täysin rinnasteisia tuotannollisten ja palveluyritysten kanssa. Tämä osa Bregmanin kirjaa on kuitenkin heikommin perusteltu kuin hänen muu tekstinsä. Toivon voivani palata tähän problematiikkaan toisessa blogissa, jossa tarkoitukseni on käsitellä Ann Pettiforin kirjaa The Production of Money – How to Breake the Power of Bankers. Mutta Bregmankin sanoo hyvin yksikantaan, että pankkiireista ei ole mitään hyötyä (siis yhteiskunnan kokonaisetua ajateltaessa).
Bregmanin Utopia on paitsi hyvin oppinut (lähdeviitteitä on 40 sivua), myös hyvin kirjoitettu ja hyvin hauska kirja. Se imee lukijansa mukaan niin, ettei sitä juurikaan malta jättää käsistään edes nukkuakseen tai syödäkseen. Kirjan kaikki luvut alkavat motolla, jotka ovat lainauksia viisaiden miesten lausahduksista. Laita tähän loppuun muutaman esimerkiksi:
”Ne, jotka eivät muista mennyttä, on tuomittu toistamaan sitä.” George Santayana (1863 – 1952)
”BKT… mittaa kaikkea… paitsi sitä, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi.” Robert F. Kennedy (1925 – 1968)
”Työ on niiden pakopaikka, joilla ei ole mitään parempaa tekemistä.” Oscar Wilde (1854 – 1900)
”Kyky täyttää vapaa-aika älykkäästi on sivilisaation viimeinen tuote.” Bertrand Russell (1872 – 1970)
”Vaikeus ei ole uusissa ideoissa, vaan siinä, miten päästä eroon vanhoista.” John Maynard Keynes (1883 – 1946)
”Tulevaisuus on jo täällä – se vain ei jakaudu kovin tasaisesti.” William Gibson (s. 1948)
Kirja ansaitsisi tulla suomennetuksi.