Tämä on ideologinen puheenvuoro vaikeasta aiheesta.
Termin utopiasosialismi keksi aikanaan Karl Marx, jonka historiankäsityksen voi tiivistää ajatukseen, että ensin ihmiskunta eli keräilytaloudessa, josta edettiin maanviljely-talouteen. Se tuotti yhteiskuntajärjestyksen, jota ei vain hän vaan monet muutkin nimittivät feodalismiksi. Se tarkoitti kaiken viljely- ja metsästysmaan omistavia alueellisia ruhtinaita, jotka vuokrasivat maata talonpojille, tai pitivät palkollisina suurta määrää maatyöläisiä. Usein molempia.
Ruhtinaidenkaan maanomistus ei monimutkaisessa feodaalisessa systeemissä ollut aina itsestään selvää. Heidän hallitsemansa maa saattoi olla myös kruunulta saatu läänitys, johon ruhtinaalla ja usein hänen jälkeläisilläänkin oli nautintaoikeus, mutta ei omistusoikeutta. Niin tai näin: yhteiskunnan rakenne oli hierarkinen: oli ylimystö ja oli rahvas (johon kuuluivat talonpojat ja maatyöläiset sekä palveluja tuottaneet suutarit ja räätälit jne).
Papisto oli oma säätynsä. Sen funktio Marxin historiankäsityksessä oli tuottaa lohtua rahvaalle, joka eli niukoissa aineellisissa oloissa työn ja raadannan raskauttamana. Myös aatelistossa oli paljon uskovaisia, erityisesti naisväki. Marxin kyynisen käsityksen mukaan ylimystön parissa uskonnon ja papiston yhteiskunnallinen funktio ymmärrettiin kuitenkin usein selvästi. Uskontoa ja papistoa tarvittiin olemassa olleen yhteiskuntajärjestyksen legitimoimiseksi – siis uskoit tai et.
Pitkään pystyssä pysyneen feodaalisen yhteiskuntarakenteen murtajaksi tuli teollinen vallankumous ja siihen liittynyt markkinatalouden laajeneminen; ja samalla sekä porvariston että työväenluokan synty ja kasvu. Uusi porvarillinen yhteiskuntajärjestys tunki yhä ahtaammalle feodaalisen järjestyksen. Se merkitsi lainsäädännön siirtymistä parlamenteille ja äänioikeuden laajenemista. Viimeksi mainittu määräytyi pitkään maksetun veromäärän mukaisesti. Feodalismin jäljiltä pääomien omistusoikeus oli pyhä, aivan samoin kuin oikeus maahan oli aiemmin ollut pyhä.
Porvariston liberaali ideologia ja kristinusko antoivat aiheen alkaa tulkita ihmisten samanarvoisuus myös sosiaalisesti, siis koskemaan myös hyvinvoinnin jakautumisen tasa-arvoa. Se merkitsi radikaalin demokratian (esimerkiksi chartismin) kannattamista ja uusia sosialistisia ajatuksia. Varhainen sosialismi alkoi merkitä yhteiskunnallisia kokeiluja, joissa pääoma omistettiin yhteisesti ja hallinto oli järjestetty demokraattisesti. Myöhemmin vastaavia järjestelyjä on kutsuttu työ- tai työntekijä-osuuskunniksi. Näiden kokeilujen käynnistäjät olivat yleensä varakkaita henkilöitä.
Marx kutsui näitä kokeiluja utopiasosialismiksi. Hän ei nähnyt niille tulevaisuutta, ne olivat vain utopioita. Marxin ajattelussa realismia oli työväenluokan määrällinen kasvu – ja samalla hän tuntui pitävän itsestään selvänä, että liberaalin ideologian mukainen ihmisten tasa-arvon ideologia on tullut jäädäkseen. Tämä yhtälö merkitsi Marxille, että kasvava työväenluokka tulee aikaa myöten väistämättä ottamaan porvariston paikan hallitsevana luokkana. Eikä hän sijoittanut tätä muutosta kauas tulevaisuuteen. Teollinen vallankumous merkitsi, että ajan vauhtipyörä rullasi vinhasti.
Vuonna 1910 Kööpenhaminassa pidetty kansinvälinen sosialistikongressi sanoi, että työväenliikkeellä on kolme pilaria. On ammatillinen työväenliike, on osuustoiminnallinen kansanliike ja on työväenpuolueen parlamentaarinen toiminta. Tämä oli aivan muuta sosialismia kuin se, mistä Marxin tulevaisuuden visio oli lähtenyt. Se oli sosialismia tässä ja nyt. Se merkitsi tasa-arvoistavien ja edistyksellisten yhteiskunnallisten instituutioiden hidasta, mutta jo menestyneeksi osoittautunutta rakentamista. Se ei ollut utopiaa. Siinä perspektiivissä pikemminkin Marxin visio porvariston luokkavallan vaihtumisesta (tai vaihtamisesta!) proletariaatin luokkavallaksi oli utopiaa.
Luokkavallan vaihtumisen/vaihtamisen perspektiivi kuitenkin kiehtoi monia johtavia sosialistisia ajattelijoita. Myöhemmän historian kannalta SPD:n ideologi Karl Kautsky oli tässä suhteessa merkittävin. Häneen nojasi myohemmin Vladimir Lenin. Häntä taas kritisoi Eduard Bernstein kykenemättä kuitenkaan irtoamaan ajatuksesta, että sosialismi on jossakin tulevaisuudessa.
Ehkäpä edistyksellisen vasemmistolaisen ajattelun olisi syytä juuri nyt palata vuoden 1910 sosialistikongressin ajatuksiin. Niistä päivitetty ajatus voisi olla seuraava: Sosialistisessa yhteiskunnallisessa ajattelussa on kolme poliittista pilaria: tasa-arvoisten ja oikeudenmukaisten työmarkkinasuhteiden edistäminen; osuustoiminnallisten, keskinäisten ja vastaavien yritysmuotojen edistäminen; hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja tasa-arvoistavan yhteiskuntapolitiikan harjoittaminen. Ensimmäinen tehtävä kuuluu tietysti ay-liikkeelle, toinen kansalaisjärjestöille, kolmas vasemmiston poliittisille puolueille.
Oleellista tässä ajattelussa on, että sosialismi on tässä ja nyt. Se ei ole tulevaisuuteen sijoitettu utopia. Se on ajattelutapa ja ideologia, joka ohjaa meidän yhteiskunnallista ja poliittista toimintaamme. Jos sosialismi ei ole sitä, on suuri vaara (kuten sata vuotta historiaa on osoittanut) että se on vain utopiaa – hyväntahtoista ja harmitonta tai sitten todella vaarallista.
Onko tämä hyökkäys Marxia vastaan? Älkää käsittäkö väärin. Hänellä oli mittaamaton määrä ansioita porvarillisen yhteiskunnan analyytikkona ja kriitikkona. Hän erehtyi sen suhteen, minkälainen poliittinen ajattelu on utopiaa ja minkälainen on realismia. Hänen omana aikanaan erehdys oli ymmärrettävä, mutta sitä ei tarvitse enää jatkaa. Marxin silloista tilannetta ilmentää myös suomalaisen poliitikon ja pankinjohtajan Ahti Karjalaisen kuuluisa aforismi: ”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen”