Jo heti kirjoitettuani tuon blogini otsikon, minua rupesi kaduttamaan. Tarvitseeko sana ”sananvapaus” todella epiteetin ”vastuullinen”? Eikö sanavapauden käsitteeseen sisälly automaattisesti sen vastuullinen käyttö?
Sellainen maailmamme kuitenkin näyttää olevan. Itsestään selvinä aikaisemmin pitämämme asiat eivät enää olekaan itsestään selviä. Panu Raatikainen on poiminut erinomaiseen ja erittäin tärkeään kolumniinsa Sananvapauden sankarit (KU Viikkolehti 18.11. sivu 15) esimerkkejä siitä, miten rasistiset ja protofasistiset populistit vaativat itselleen oikeutta kenenkään sitä kritisoimatta laukoa ihmisoikeuksia loukkaavia totuuksiaan.
”Sananvapaus ei ole mikään taivaasta pudonnut ehdoton oikeus.” sanoo Raatikainen ”Sananvapauden ihanteeseen on aina kuulunut, että sillä on rajansa ja reunaehtonsa. Vaatimukset rajattomasta sananvapaudesta ovat lapsellista fantasiaa ja haihattelua. Kukaan vakavasti otettava sananvapauden puolustaja ei ole koskaan esittänyt mitään sellaista.”
Raatikainen muistuttaa, miksi filosofi John Stuart Mill, joka oli liberalismin, yksilönvapauden ja sananvapauden klassinen puolustaja, puolusti sananvapautta. ”Koska inhimillinen tieto on erehtyväistä, mielipiteiden moninaisuus ja vapaa julkinen keskustelu on … tärkeä totuuden tavoittelun ehto.” Sitten Raatikainen toteaa, että Millin mielestä erityisen tärkeää oli vapaus arvostella julkisesti vallassa olevaa hallitusta.
Kyllä, kyllä! Sananvapaus, äänioikeuden vähittäinen laajentaminen ja demokratian kehitys ovat kulkeneet käsi kädessä. Kirjapainotaidon kehittyminen, lukutaidon yleistyminen ja sanomalehdistön kasvu kuuluvat ikäänkuin mahdollistavina elementteinä tämän kehityksen kuvaan.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että ensimmäiset klassiset taistelut sananvapaudesta käytiin tieteellisen selittämisen versus uskonnollisten uskomusten välisinä kamppailuina. Galileo Galilein ja Johannes Keplerin nimet ovat piirtyneet ikuisiksi ajoiksi historiaan tieteen vapauden ja samalla sananvapauden puolustajina.
Sananvapaus tieteessä ja sananvapaus politiikassa ovat sukua toisilleen. Tiede ilman julkisuutta ja minkä tahansa tieteellisen tutkimuksen kritsisoimisen oikeutta ei ole tiedettä. Tieteelliset totuudet ovat aina hypoteettisia. On tärkeää, että ymmärrämme siten varmimpinakin pitämiemme tieteellisten totuuksien luonteen. Demokratia puolestaan ilman julkisuutta ja minkä tahansa poliittisen idean kritisoimisen oikeutta ei ole demokratiaa.
Tiede ja demokratia ovat kuitenkin sikäli eri asioita, että tieteessä voidaan nojata kiistattomasti yhden ja vain yhden olemassa olevan totuuden hypoteesiin. Demokratiassa ei ole niin. Demokratiassa on kysymys arvoista ja arvostuksista. Demokratian syvin olemus nojaa kuitenkin ihmisten tasa-arvoon ja kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien universaaliuteen, suomeksi sanottuna niiden yleismaailmallisuuteen.
Kun John Stuart Mill puolusti oikeutta kritisoida vallassa olevaa hallitusta ja vallassa olevaa harjoitetua politiikkaa, hän oli demokratian esitaistelija. Länsimaissa me ajattelemme varsin oikein, että demokratian alkukoti oli antiikin Kreikassa. Antiikin vuosista meni kuitenkin vuosisatoja ennen kuin demokratian ajatus alkoi vahvistua valistuksen ajan Euroopassa ja puhkesi ensimmäisiksi väkeviksi poliittisiksi julistuksiksi ensin Pohjois-Amerikan vapaussodan ja sitten Ranskan vallankumouksen yhteydessä.
Se maailma, jossa nämä julistukset annettiin, oli jo teolliseen vallankumoukseen ja sen seurauksena ennennäkemättömään globalisaatioon siirtyvä maailma. Globalisaatio on teknis-taloudellista integraatiota, yhdentymistä ja kaikkien maailman ihmisten keskinäisen riippuvuuden lisääntymistä. Tänään me elämme jo läpi-globalisoituneessa maailmassa, peruuttamattomasti. Keskinäisen toimeen tulemisen näkökulmasta siinä maailmassa voi olla vain yksi perustava poliittinen totuus: kaikkien ihmisten universaali ihmisarvo. Siitä seuraa valtioiden sisäisesti demokratian vaatimus. Siitä seuraa kansainvälisesti yhteistyön välttämättömyys yhteisesti sovittavin pelisäännöin.
Tässä perspektiivissä nationalistinen ja/tai rasistinen uhoaminen on jotakin, mikä kuuluu ehdottomasti menneeseen maailmaan. On selvää, että tämän päivän maailmassa kaikenlainen etninen, kansallinen ja seksistinen vihapuhe voidaan ja pitää tuomita rikokseksi. Se tuottaa kuitenkin määrittelemisen ongelman.
Tärkeämpää demokratian kannalta kuin yksittäiset tuomiot vihapuheesta, on vihapuheen rikokseksi määrittelevä laki. Se toivottavasti saa kansan kontekstoimaan, eli liittämään taustaansa, yksittäiset vihapuhe-rikokset. Ne nousevat protofasistisesta demokratiaa ja universaaleja ihmisoikeuksia halveksivasta poliittisesta ajattelusta. Sellainen ajattelu ja politiikka ei välttämättä ole rikosoikeudellisessa mielessä rikos, mutta se on ”rikos” demokratiaa ja ihmisoikeusajattelua vastaan.
Nyt palaan tämän blogin otsikkoon: vastuullinen sananvapaus.
Käsitykseni on, että viime vuosien sananvapauskulttuurin ja yleisemmin poliittisen kulttuurin radikaaliin huonontumiseen demokratian ja ihmisoikeusarvojen näkökulmasta on vaikuttanut paljon se, että sosiaalisessa mediassa on totuttu hyväksymään, että ihmiset huutelevat kaikenlaista nimimerkkien suojassa.
Olen jo vuosia mielessäni protestoinut myös sitä Helsingin Sanomien omaksumaa käytäntöä vastaan, että se ”poikkeuksellisesti” sallii keskustelua-osastossaan nimimerkillä kirjoittamisen suojellakseen asianomaista tai hänen läheisiään. Kun asian ajattelee loppuun, tämä menettely suojelee viime kädessä mahdollista huonoa tai jopa rikollista käytöstä. Vaikka HeSan motiivi on hyvä, se edistää huonoa kulttuuria.
Olen itse blogin pitäjä. Blogin pelisääntöihin kuuluu, että itse hyväksyn tai hylkään kommentit. Voin siis omalta osaltani tehdä päätöksen, että en julkaise nimimerkkikirjoituksia. Samalla kun näin teen tämän päätökseni julkiseksi toivon, että kaikki suomalaiset blogin pitäjät tekevät osaltaan saman päätöksen.
Nimimerkillä kirjoittaminen saattoi joskus 1700-luvulla kirkon ja viranomaisten vainon takia olla perusteltua. Tämän päivän sosiaalisessa mediassa nimimerkki-kirjoittelulle ei ole mitään pätevää perustetta. Tehdään yhdessä nimimerkillä kirjoittamisesta sitä mitä se on: raukkamaista puskasta ampumista. Vaaditaan ja vaalitaan kulttuuria, jossa kaikki esiintyvät reilusti omalla nimellään.