Hollywoodin lähellä kun asutaan ja kun filmiteollisuus on pääteollisuudenala, on melko yleistä nähdä kadulla kuvausryhmä kuvaamassa elokuvaa tai televisiosarjaa. Ihmiset voivat vuokrata talonsa kuvauskäyttöön. Jos ihan meidän lähellämme kuvataan, usein tulee etukäteen ilmoitus postilaatikkoon. Ilmoitus voi sisältää varoituksia esim. todellisen kuuloisista laukauksista, joita kyseisen tuotannon kuvaaminen vaatii. Tänään ajoin kotiin ja näin tämän kuvaussession. Poliisiautot olivat turvaamassa kuvaus-tilannetta ja liikennettä kuvausrekkojen etu- ja takapäässä tien reunassa.

Kuvaussessiot hyödyttävät kaupunkeja, joissa ne kuvataan, koska laajojen kuvausryhmien jäsenet ostavat ruokaa kaupoista, ravintoloista ja jotkut saattavat yöpyä paikallisissa hotelleissakin. Paikallisilta bensa-asemilta ostetun bensiinin verot menevät kaupungille myös, ja kuvauksissa käytettäviä autoja on paljon. Eivät he kaikki ehkä tankkaa juuri siellä, missä kuvaavat, mutta silti.

Ajatellaan usein myös, että kaupungit hyötyvät muillakin tavoin niiden käyttämisestä filmauspaikkoina. Ihmiset pitävät etupihojaan nätteinä siinä toivossa, että heidän kotinsa vuokrattaisiin kuvauspaikaksi. Elätellään myös toiveita lisääntyvästä turismista pikkukaupungeissa, kun elokuvan tai sarjan katsojat haluavat tulla katsomaan maisemia, joissa lempiohjelmaa on kuvattu.

Kuulin hiljan, että kadulla, jota ajelen joka päivä on kuvattu aikoinaan Beverly Hills 90210 -sarjaa!image1